AVA WHILEY | kelmit fanfic

29

Joulu ja uusivuosi olivat menneet ja tulleet, ja Ava istui sängyllään omassa huoneessaan kirjoittamassa kirjettä Tessalle. Hän kertoi Tylypahkan taistelusta, joulusta ja monesta muusta asiasta, muttei epäilyksistään Shawn Springfloweriin liittyen. Ei sen takia, ettei hän olisi luottanut Tessaan - eihän hän ollut kertonut muillekaan - vaan siksi, että kuolonsyöjiin liittyviä asioita ei välttämättä kannattanut kertoa kirjeissä. Tällaisina aikoina ei voinut koskaan olla täysin varma, löytäisikö kirje perille ilman, että joku täysin asiaan kuulumaton lukisi sen.
Hän oli myös lähettänyt toisen kirjeen Gabrielille, käyttäen Danielin pöllöä - ilman lupaa, mitenkäs muutenkaan. Kuten tavallista, Daniel ei ollut suuttunut, vaan nauranut ja sanonut, että kyllä Avasta vielä mestarivaras tulisi. Ja miksi Ava halusi lähettää kirjeen isoveljelleen, joka oli lakannut puhumasta hänelle jo vuosia sitten?
Gabriel oli käynyt Durmstrangin viime vuonna loppuun, ja oli nyt tulossa Englantiin, kuulemma hoitamaan työasioita. Ava pelkäsi tietävänsä, mikä Gabrielin työ oli tai mihin se ainakin vahvasti liittyi. Niin tai näin, hän halusi kuulla lisää Koillislinjasta. Gabriel varmasti tiesi enemmän kuin antoi ymmärtää tietävänsä.

"Ava!" Daniel huusi alakerrasta. "Olisiko mitenkään mahdollista, että jollain tutullasi on pahoinpitelevä pöllö?"

Ava tyrskähti itsekseen naurusta miettiessään kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja.

"Aika monellakin saattaa olla, jos pöllö on yhtään tullut omistajaansa!"

Hän ryntäsi portaat alas pyöritellen yhä mielessään kaikkia mahdollisia vaihtoehtoja, ja potkaisi mennessään portailla lojunutta Päivän Profeetta -lehteä. KIISTA LOHIKÄÄRMEIDEN VANGITSEMISESTA KÄRJISTYY - AKTIVISTIT VETOAVAT ELÄINSUOJELUUN, lehden etusivulla julistettiin suurin kirjaimin.

"Ketä saan syyttää nokkivasta pöllöstä?" Daniel tiedusteli teeskennellen vihaista. Avaa nauratti taas, sillä hänen viittäkymmentä lähestyvä enonsa ei todellakaan ollut kovin pelottava ilmestys, vaikka kuinka yritti olla sellainen. Daniel Whiley oli vain hauska, kaikille mukava verkkareihin pukeutuva ja hiukan mahakas keski-ikäinen homomies.

Ava nappasi kirjeen Danielin kädestä ja rullasi sen auki. Kirje oli lyhyt - vain pari sanaa - eikä allekirjoitusta ollut, mutta hän tunnisti käsialan, josta olivat monet opettajat turhaan huomauttaneet.

Pian siellä.

Kaksi sanaa, eikä mitään muuta.

"Siriuksen käsialaa", Ava hymähti. "Ei olisi pitänyt antaa osoitetta yhdellekään niistä kävelevistä täystuhoista."

"Kävelevistä täystuhoista?" Daniel kiinnostui. Ava ei kuitenkaan ehtinyt vastata, sillä takan liekit hulmahtivat äkkiä vihreiksi, ja vaaleansiniseksi tapetoituun huoneeseen tupsahti useampi henkilö. Ei vain Sirius, vaan myös James, Remus ja jopa Peter, joka oli ollut kateissa katastrofiin päättyneistä tanssiaisista asti.

"Näistä kävelevistä täystuhoista minä puhuin", Ava puuskahti hiukan huvittuneesti.

"Meillä oli asiaa", Remus tokaisi lähes itsestäänselvän asian ääneen.

"Minun tyttöystäväni ei ole mikään vajakki", Sirius huomautti.

"Ei niin, sinä olet se vajakki", James totesi ja virnisti. Ava huomasi, että Sirius yritti parhaansa mukaan peitellä sitä, että nojasi Jamesiin - aivan kuin siinä, että tämä varoi laskemasta painoa murtuneelle jalalleen, olisi ollut jotain hävettävää.

"Missä ihmeessä Matohäntä oikein oli?" Ava vaihtoi puheenaihetta.

Peter punehtui häpeissään.

"Olin kotona. Unohdin ilmoittaa, missä olin", tämä selitti.

Me olimme siis huolissamme aivan turhaan? Ava ajatteli, muttei sanonut sitä ääneen. "Mikä se teidän asianne oli?" hän sen sijaan kysyi.