AVA WHILEY | kelmit fanfic

4

Ava ei saanut unta. Hän oli aina ollut niitä, joilla oli tapana alkaa yliajatella, kun pitäisi nukkua. Se oli ärsyttävää, mutta toisaalta ainakin oli aikaa miettiä kaikenlaista. Lily ja Sophie nukkuivat - itse asiassa Sophie jopa kuorsasi - joten heistä ei ollut seuraa.

"Teistä en tiedä, mutta minusta tuo on omituisinta kuorsausta, jota olen kuullut", Ava totesi hiljaa, vaikka hän hyvin tiesi, etteivät Lily ja Sophie kuulleet. Sellainen hän vain oli. Vähän omituinen, höpsähtänyt - mutta hyvällä tavalla, ainakin hänen omasta mielestään.

Avan mieleen palasivat muistot Durmstrangista. Hänellä, Emilyllä ja Tessalla oli ollut hauskaa, kun he olivat hiippailleet koulun käytävillä nukkumaanmenoajan jälkeen. Yhdellä kerralla he olivat kaataneet aulassa olleen ison patsaan, tai oikeastaan hän oli tönäissyt Tessaa muka suutuksissaan, ja Tessa oli osunut patsaaseen. Sitten he olivat juosseet hihittäen takaisin makuusaliin. Tylypahkassa ei ollut Emilyä tai Tessaa. Tessaa tyttö kyllä enemmän kaipasi, Emilyn piikinterävät huomautuksen eivät aina olleet olleet hauskoja.

Kai minä silti voin yökävelylle lähteä, Ava tuumasi. Voisin samalla mennä pöllölään ja kirjoittaa Tessalle.

Ava nousi sängystään, hiipi ovelle ja työnsi sen varovasti auki. Oleskeluhuonekin jäi taakse, ja pian Ava löysi itsensä käytävältä. Toistaiseksi tuntemattoman koulun käytävältä.

"Aivan loistavasti hoidettu tilanne, Ava Whiley", hän mutisi hiipiessään oikeaksi uskomaansa suuntaan.

Durmstrangin käytävät olivat olleet aivan erilaisia. Siellä oli ollut arvokkaita patsaita, lähestulkoon pelkästään kylmiä sävyjä ja kiiltävät, kauttaaltaan kiviset lattiat. Koko paikka oli ollut... kylmä. Se sana kuvasi hyvin Durmstrangia - tosin itse koulua vain, ei ihmisiä sen sisällä.

Ava nousi portaat ylös, ja totesi heti tulleensa väärään paikkaan.

"Tähtitorni", hän huomasi huvittuneena. Se ei tosiaankaan ollut sama asia kuin pöllölä.

Voisin jäädä tänne, hetkeksi vain, Ava mietti. Eipä minulla muutakaan tekemistä ole.

Avan katsellessa tähtiä aika unohtui kokonaan. Hän keksi uusia tähtikuvioita yhdistämällä tähtiä piirtämällä sormellaan niiden väliin viivoja. Yksi oli selvä kani, toinen taas silmä. Kolmas taas...

Ava säpsähti äkkiä. Joku oli tullut hänen taakseen, ja laskenut kätensä tytön olkapäälle. Ensin häntä pelotti, mutta sitten, silkasta uteliaisuudesta, Ava käänsi päätään nähdäkseen, kuka hänen takanaan oli.

Kummallista, Ava ihmetteli. Ei näy ketään. Hän oli varma, että oli tuntenut käden olkapäällään - ja tunsi edelleen.

Asia jäi vaivaamaan Avaa, joten hän katsoi uudestaan taakseen.

"Mitä-" Ava sai juuri ja juuri hillittyä itsensä, eikä huutanut.

"Haluatko muka, että lähden?" Sirius kuiskasi.

"En", Ava tunnusti hiljaa kullanruskeita, kiharoita hiuksiaan näperrellen.

Molemmat olivat hetken hiljaa, vaikka oikeastaan heillä olisi ollut toisilleen paljonkin sanottavaa.

"Mitä teet täällä?" Sirius vaihtoi puheenaihetta.

"En saanut unta, joten ajattelin lähteä etsimään pöllölää. Kiitos loistavien suunnistustaitojeni, päädyin lopulta tänne, ja jäin katselemaan tähtiä", Ava selitti totuudenmukaisesti. "Jos tajusit jotain tuosta, onnittelut."

"Luulen, että tajusin... suurinpiirtein", Sirius naurahti.

"Olen monimutkainen ihminen", Ava ilmoitti ylpeänä.