AVA WHILEY | kelmit fanfic

1

Laiturilla yhdeksän ja kolme neljännestä oli tungosta. Hälinä täytti ilman, kun kouluikäisiä noitia ja velhoja - sekä tietenkin heistä pienimpien vanhempia - juoksenteli ympäriinsä hakemassa laukkujaan, tai muuta vastaavaa. Tämän tungoksen varjolla Ava pääsi livahtamaan isoveljensä luota.

Tyttö hyppäsi räikeään, punaiseen pikajunaan ja tarkisti, oliko laukku vielä tallessa.

"Hei! Tule istumaan tänne!" punahiuksinen tyttö, jolla oli rohkelikon kaulahuivi, huudahti.

Ava käännähti hiukan hämmentyneenä huutajaa kohti. Hämmennys kuitenkin haihtui ilmaan hänen nostaessa laukkunsa ja kävellessään itsevarmoin askelin rohkelikkotytön ja toisen, tummahiuksisen tytön viereen.

"Lily Evans", punapää esitteli itsensä leveästi hymyillen.

"Minä olen Sophie Adams", toinen tyttö kohotti katseensa kirjastaan.
Sydänamuletti, Ava luki kirjan kannesta tuhahtaen. Romanttiset kirjat eivät olleet koskaan olleet hänestä kovinkaan kiinnostavia.

"Ava Whiley", hän esittäytyi.

"Whiley", Sophie toisti. "Tunnetko ehkä Gabriel Whileyn?" tyttö kysyi epäileväisenä.

"Isoveljeni? Hän ei todellakaan ole mikään enkeli, nimestään huolimatta", Ava tuhahti siihen sävyyn, että asiasta ei kannattanut keskustella yhtään enempää.

"Näin hänet MeNoitien etusivulla. Tiesitkö, että veljesi on valittu kymmenen kuumimman kuolonsyöjän joukkoon? En oikein koskaan ole ollut tiedät-kai-kenen kannattajien perään, mutta ne silmät... niin tummat, täyteläiset, mutta kuitenkin eloisat... ja onhan tietynlainen bad boy -charmi ihan omaa luokkaansa.." Sophie huokaisi.

Ava pyörätti silmiään huvittuneena. Sinä päivänä, kun Gabriel alkaisi seurustelemaan Sophien kaltaisen tytön kanssa - ylipäätään tytön kanssa - hän vaihtaisi koulua Beauxbatonsiin.

"Mitä kuulenkaan? Joku kuolonsyöjä, kuuma? Eihän hän voi olla paremman näköinen kuin minä", joku heidän ikäisensä poika parahti muka loukkaantuneena teatraalisin elkein, ja väläytti sitten hymyn, joka varmasti vei monelta tytöltä jalat alta.

Sophie alkoi kikattaa ja punastui hermostuneesti, mutta Lily vain mulkaisi poikaa.

"Tuo on Sirius Black. Hän on idiootti", Lily ilmoitti.

"Hauska tutustua, idiootti", Ava naljaisi naurua pidätellen.

"Oi, sinähän osaat puolustautua! Hyvä niin, pidän tytöistä, joilla on luonnetta enemmän kuin tiskiharjalla", Sirius sanoi hymyillen jälleen sitä hymyään, ja iski silmäänsä.

"BLACK!" Lily huudahti, eikä Ava voinut olla olla ajattelematta, että Lily kuulosti aivan opettajalta.

"Ei hätää, Lily - tiedän mitä tehdä", Ava virnisti, ja läimäytti lähes täydellä voimalla Siriusta suoraan kasvoille.

Sophie kikatti taas, ja se alkoi jo tympiä Avaa.

"Tyhjäpää", tyttö mutisi, ja kääntyi sitten katsomaan Siriusta, joka oli heittäytynyt lattialle ja voihki muka kivusta.

"Keksi jotain hauskempaa, Black", Lily kehotti inhoava ilme kasvoillaan.

"Käskystä, neiti", Sirius sanoi, nousi pystyyn ja kumarsi vanhanaikaisesti. Sen jälkeen poika hymyili vielä kerran - hän todella ylikäytti tuota virnistystä - ja käveli ylimielisesti pää pystyssä pois.

Pojan poistuttua Ava ja Lily näkivät viereisessä vaunussa välkähtävän vaaleankeltaisen valon. Sitten kuului ryminää ja useamman pojan naurua. Lily vei kätensä hitaasti otsalleen.