AVA WHILEY | kelmit fanfic

8

Herätessään Ava ei aluksi tajunnut missä oli. Huone oli aivan erivärinen kuin hänen, Lilyn ja Sophien huone, ja täällä oli sotkuisempaa - Lilyllä kun oli jokin siivouspakkomielle. Seuraavaksi Ava tajusi Jamesin virnistelevän huoneen toisella laidalla typerän näköisesti. Hän vilkaisi viereensä, ja tajusi heti, mille James virnisteli - hän oli nukahtanut Siriuksen kanssa samaan sänkyyn.

"Pidä likainen mielikuvituksesi kurissa, James Potter", Ava huusi nauru äänestä kuultaen.

"En tasan pidä", James huusi takaisin samalla äänensävyllä.

"Älkää huutako", Remus valitti, mutta silti huusi sanansa samalla tavalla.

"Minäkin liityn huutokerhoon", Peter ilmoitti yhtä lailla huutaen.

"Ihanaa herätä teidän huutoonne", Sirius mutisi.

"Anteeksi", James vastasi huvittuneella äänellä, josta oli vaikea päätellä, oliko poika oikeasti ollenkaan pahoillaan.

"Heti ensimmäisellä tunnilla on taikuuden historiaa", Ava vaihtoi puheenaihetta ja alkoi valittaa. "Unettavat tunnit aamuisin pitäisi kieltää laissa."

"Minä ainakin lintsaan", James ilmoitti päättäväisesti.

"Ja minä", Sirius vannoi ja irvisti sitten. "Kauhea päänsärky."

"Juo ensi kerralla vähemmän", Remus opasti omituisen hilpeästi.

Avan seuratessa sananvaihtoa tytön mieleen hiipi hiljaa ajatus, kuinka hyvältä Sirius osasi näyttää tilanteessa kuin tilanteessa. Jopa nyt, hiukset sotkussa, tummat varjot silmien alla ja kasvot tuskaisen näköisessä irvistyksessä, poika oli vain... älyttömän söpö.

Hetkinen nyt, Ava Whiley, hän varoitti itseään. Olet tuntenut Siriuksen parin päivän ajan - et tiedä minkälainen hän on, et tiedä minkälaisia hankaluuksia tuosta pojasta voi mahdollisesti seurata.

Toinen puoli Avasta olisi halunnut kietoa kätensä pojan ympärille ja kuiskata jotain hyvin epäavamaisen romanttista. Toinen taas halusi odottaa, edetä hitaasti, katsoa, kannattiko edes yrittää. Se puoli myös muistutti, kuinka Ava ei ollut mikään hurmaaja, ei mikään flirttailun ammattilainen. Hän oli vain oma itsensä, tavallisen sekopäinen mutta kaikkea muuta kuin tavallinen Ava Whiley.

"Jos minäkin sitten lintsaan", Ava naurahti hiukan vaivaantuneena ajatuksistaan.

"Olette ihan mahdottomia", Remus totesi. "Minä en jätä tätä tuntia väliin, ei huvita hankkiutua ongelmiin heti ensimmäisinä koulupäivinä."

Kaikki kääntyivät katsomaan Peteriä odottavasti.

"Minä... tulen, varmaan. En minä tiedä", Peter mutisi hermostuneesti. Tuo rottapoika - kyllä, Avan keksimä nimitys oli edelleen käytössä - ei selvästikään pitänyt huomion keskipisteenä olemisesta.

"Et sinä ole aina ollut noin innoissasi taikuuden historian tunneista, Kuutamo", James huomautti jälleen ilkikurisesti virnistäen. "Liittyykö tämä jotenkin siihen puuskupuhin tyttöön, siihen Amelia Andersoniin, jota yleensä vilkuilet niillä tunneilla, joilla olemme puuskupuhien kanssa?"

Remus hiljeni paljonpuhuvasti, ja James purskahti nauruun.

"Oikeasti? Se oli tarkoitettu vitsiksi!" poika käytännössä huutonauroi, ja Remus mulkaisi tätä huvittuneisuus kuitenkin silmissään tuikkien.

"No, jos minä sitten lähden mukaan Kuutamon naistenmetsästysreissulle", Peter ilmoitti vihjailevaan sävyyn. Ava naurahti - hän oli unohtanut, että Peter oli välillä todella hauska.

"Mitä me muut sitten teemme, jos emme mene tunnille?" Ava kysyi kiinnostuneena. Sen on parasta olla kiinnostavampaa kuin Remuksen naistenmetsästys, tai minäkin lähden tunnille. Sitä näytöstä en nimittäin halua menettää turhan takia.