AVA WHILEY | kelmit fanfic

39

Jokainen juoksuaskel repi Sophien sydäntä erilleen kahteen osaan. Polttavan kuumia kyyneliä kihosi hänen silmiinsä väkisinkin, vaikka hän yritti pitää ne poissa. Häntä oksetti. Petoksen kitkerä maku tuntui läpitunkevan vahvana hänen suussaan.

Mikä oli saanut hänet kuvittelemaan, että mikään oli ollut totta?

Oli yksinomaan hänen syytään, että heidän kaikkien suosikkiopettajansa, ellei jopa ystävänsä pikkuveli -- olkoonkin, ettei Sophie ollut kyseistä veljeä koskaan tavannut -- oli kuolemanvaarassa. Eikä Sophie ollut sydämetön, korkeintaan hyväsydäminen hölmö. Hän aikoi tehdä, mitä tehtävissä oli.

Sophie ei pysähtynyt ennen kuin ehti tyttöjen makuusalin ovelle. Hän tempaisi oven auki ja sytytti valot. Valot räpsähtivät päälle hämärään jo tottuneille silmille auttamattomasti liian kirkkaina. Lily hieroi unisena silmiään noustessaan istumaan. Ava heitti tyynyn Sophiesta reilusti ohi.

"Shawn — Koillislinja — Gabriel valehteli — " Sophie haukkoi henkeä sanojen välissä ja nojautui niin vauhdilla ovenkarmiin, että hyvä kun ei iskenyt siihen silmäkulmaansa.

"Hei, hei, hei- hengitä vähän", Lily ponnisti seisomaan. Tytön oranssinväriset hiukset olivat takussa yhtenä valtavana myttynä niin, että tämä näytti linnunpesältä. "Mitä Shawnista, Koillislinjasta ja Gabrielista?"

"Koillislinja on parasta aikaa Shawnin kimpussa. Gabriel--" Sophieta huimasi. Hänen olisi pitänyt varoa Gabrielia alusta lähtien. Kai sen jokainen näki, ettei tyyppiin voinut luottaa. "Gabriel hankki heille Shawnin osoitteen. Ennen aamua Koillislinjan kuolonsyöjät ovat poistuneet maasta. Jos olisin totellut ja lukenut kirjeen vasta sitten..."

Ava oli aivan hiljaa. Hän näytti pelottavalta silmissään katse, joka oli puhdasta, kylmää vihaa. Sophie värähti. Kaikesta huolimatta Gabriel ja Ava olivat kuitenkin sisaruksia. Tuon saman katseen Sophie oli nähnyt myös Gabrielin silmissä silloin, kun tämä oli puhunut tahdontaivutusjuomasta.
Sitten hän muisti, että sekin osa tarinaa oli ollut vain taitavasti näytelty valhe. Sophie irvisti. Mitä enemmän hän mietti, sitä enemmän hänen mieleensä nousi tilanteita, jossa jokainen repliikki oli palvellut Gabrielin todellisia tarkoitusperiä. Ja tilanteita, joissa jokainen hellä katse, kosketus tai lause oli ollut sataprosenttisesti peiteroolin rakentamista, tehty vain uskottavuuden takia. Se sattui.

"Dumbledoren pitää saada tietää tästä", Lily huudahti saman tien. Sophie vain nyökkäsi. Ei hänellä parempiakaan ideoita ollut. Sitä paitsi tällä oli kiire. Hän katsoi Avaa odottavasti, ja samoin teki Lily. Ava pinnisti jokseenkin sarkastisen hymyn kasvoilleen.

"Mennään sitten", tämä tokaisi lyhyesti.

Ja tytöt suuntasivat vauhdilla rehtorin toimistolle peräkanaa kuin ankanpoikaset retkellä.

"Hetkinen. Kuinka typeriä me olemme?" Lily ovella puuskahti. "Luulimmeko ihan totta, että Dumbledore on toimistossaan tähän aikaan?"

"Jos hän on siellä vaikka sen kumiankkahullun, professori -- mikä sen hullun nimi nyt oli -- Poppy Taylorin kanssa?" Sophie ehdotti ja yritti vinkata silmää kuin Kelmit ainakin.

Heti nimen lausumisen jälkeen toimistoon johtava portaikko paljastui, ja Lily läimäisi itseään otsaan.

"Poppy Taylor salasanana? Onko Dumbledoresta tulossa aivan kaheli?"

"Sehän nähdään pian", Ava mutisi, kun kolmikko laskeutui portaita alas.

***

Ava nojasi seinään muiden Kelmien makuusalin ulkopuolella. Hänet oli lähetetty hakemaan muut. Mutta hän tarvitsi hetken hengitystauon. Hän ei pystynyt suojautumaan siltä muistojen vyöryltä, joka häntä vastaan iskeytyi. Hän kaipasi sitä isoveljeä, joka Gabriel olisi voinut olla. Ja hetkeksi hän olikin kuvitellut saaneensa sellaisen isoveljen. Mutta ei. Whileyistä ei ollut kerta kaikkiaan mihinkään muuhun kuin laittomuuksiin, pimeisiin loitsuihin ja kieroiluun. Hän oli halunnut uskoa, että Gabriel oli erilainen, aivan kuin hänkin. Pahinta oli, ettei Ava ollut tajunnut, mitä oli tekeillään. Hänellä ei ollut ollut mitään aavistusta Gabrielin valheista ja petollisuudesta. Sen vertaa hän ei omaa veljeään tuntenut, että olisi ollut vähääkään tietoinen tämän aikeista. Itse asiassa Ava ei tuntenut tätä ollenkaan. Ei yhtä ainutta osaa tämän mielestä. Yksinäisyyden tunne sai hänestä otteen, vaikka Ava arvelikin olevansa pikkumainen. Monilla, kuten esimerkiksi Remuksella oli asiat huonommin. Mutta kai veljen menettämistä — vaikka tämä olisikin ollut oikea vain Avan kuvitelmissa — sai surra, hän tuumasi. Hän huokaisi, nojasi vielä hetken seinään ja avasi sitten oven.

"Ylös, ulos ja lenkille", Ava kajautti niin, että huoneessa kaikui vielä jonkin aikaa.

Vastahakoisen muminan saattelemana Peter, Sirius ja Remus nousivat ylös ja Remus otti asiakseen herättää Jamesin paiskaamalla tämän kasvoille Peterin hilloleivän. Avan ja Siriuksen katseet kohtasivat, ja Avan sydän hypähti pienesti.

Remuksella vaikutti olevan melkoisen hauskaa.
"Sarvihaara hei, varastitko Lilyn meikkipussin? Huulipuna ei sovi sinulle, ei ainakaan kun sitä on ympäri naamaa."
Mansikkahillo ei tosin juurikaan muistuttanut huulipunaa, mutta punaista mikä punaista. James ei ollut tempusta millänsäkään, korkeintaan vähän mulkaisi Ylipilapäällikkö Kuutamo Lupinia ja sitten nuolaisi hillot suunsa ympäriltä.

"Minä kiroan sinut alimpaan helvettiin, arvon Kupariturkki Whiley", Peter irvisteli. "Ellemme ole menossa muuttamaan Ruikulia jättiläislepakoksi, olet pahoissa ongelmissa."

"Kirotaan Gabriel ensin, jos löydämme hänet ennen kuin hän ja hänen sakkinsa häipyvät Shawnia raahaten takaisin siihen takapajulaan mistä tulivatkin. Pieni tappelu tekisi hyvää."

Hiljaisuus kietoi koko huoneen ilmapiirin vakaviin katseisiin, nyrkkiin puristettuihin käsiin.
Kaikki ymmärsivät.

"Onnistuu", Sirius lupasi matalalla äänellä ja laski kätensä Avan olkapäälle. "Tapetaan se elukka yhdessä. Se typerys ei selviä tästä helpolla, annan vaikka sanani."

"No niin, veljet! Yksi kuolonsyöjä nitistettävänä, miltä kuulostaa?" James karjahti. "Ainahan me yhden idiootin pesemme, ja pesemmekin sillä kaikki mahdolliset lattiat."

"Loppu kuolonsyöjille!"

"Kelmien pesupalvelu — pesemme ääliöillä lattiat ja katot edulliseen hintaan!"

"Voldemort ja Gabriel Whiley hautaan!"

"Eläköön Dumbledore! Eläköön meidän kaunis ja rakas Lilymme!"

Kelmit olivat valmiita tappelemaan.

Peter, James ja Remus menivät edeltä, mutta Sirius ja Ava jäivät viivyttelemään. Viime kerrasta oli aivan liian pitkä aika. Olipa miten kiire tahansa, tätä ei enää voisi lykätä myöhemmälle.

"Oli aika kamalaa, kun sain tietää totuuden veljestäni", Ava tunnusti.
Sirius nyökkäsi.

"Tule tänne, pikku idioottini", tämä sanoi ja hymyili ymmärtäväisesti. Ava tiesi, että tämän vakavan puolen itsestään Sirius Black säästi harvoille. Ava hymyili takaisin hyvin surkean näköisenä.
Hän nojautui lähemmäs ja sen hetken ajaksi kaikki muu katosi.

***

Vasta myöhemmin Sophiella oli aikaa lukea viimeiset rivit.
Ne saivat paikan hänen sydämestään, niin erityisen paikan niin syvällä, että siihen ei kukaan muu kajoaisi. Hän säästi sanat itselleen kertomatta kellekään, että kirjeessä oli muutakin. Ei hän Gabrielille kaikesta huolimatta anteeksi antaisi. Mutta ehkä lopun suora ja rehellinen rakkaudentunnustus vetosi häneen, kun hän nyt niin typerän sydämen sattui omistamaan. Sophie huokaisi ja itse asiassa hänen kävi Gabrielia vähän sääliksi. Gabriel Whiley olisi voinut olla niin paljon parempi ihminen, jos tämä olisi valinnut oikean polun. Ja silloin Sophiekin olisi ollut vapaa valitsemaan hänet kaikkine epätäydellisyyksineen.

Hän seisoskeli ikkunan ääressä ja kuiskasi tuulen kuljetettavaksi sen, mitä ajatteli ja tunsi.

"Me olemme vihollisia nyt, Gabriel. Olimme molemmat typeriä, ja sinä valitsit aivan väärin. Typeryydestä sakotetaan. Aion pysäyttää sinut, ja toivottavasti silloin meidän molempien tunteet ovat kadonneet."

1009 sanaa
————————————————-
Hahaa. Te kielsitte mua tekemästä Gabrielista pahaa.
No, kuuntelinko mä? En.
Jossain vaiheessa olisin tavallaan halunnut muuttaa suunnitelmaa ja tehdä siitä hyvän, kun aloin itsekin tykkäämään hahmosta. Mutta näin mä päätin kun päätin tuoda Avan isoveljen tähän kirjaan, ja näin tässä kävi. Olisin halunnut antaa teille lukijoille vähän enemmän aikaa kiintyä Gabrieliin, mutta oon aina ollut huono juonenkäänteiden pitkittämisessä... :D
No, teidän onneksihan tää heikkous kääntyi, kun ette ehtinyt kiintyä siihen ja pettyä pahasti! 😂❤️

Tulevista luvuista tulee hauskoja kirjoittaa.
Olkaa valmiina.

Luvun 39 kysymys: No. Kuinka pettyneitä ootte teiän lempilapseen? (JA KUINKA MONTA "HAHAA TIESIN TÄN" KOMMENTTIA TÄNNE TULEE DIFIFFJFJF)
Ja hei. Oon erittäin tyytyväinen jos saan jonkun hauskoilla kohdilla nauramaan. Siitä vaan laittamaan kommetteja jos nauroitte 🤠

Hopeahalla kiittää ja kuittaa! 🌚