AVA WHILEY | kelmit fanfic

40

Kello kävi reilusti yli puoltayötä. Puoli kolmea, jos tarkkoja oltiin. Silti Ava jotenkin kummassa löysi itsensä Dumbledoren kansliasta Lilyn, Sophien sekä muiden Kelmien kanssa sievästä rivistä kuin tinasotilaat ainakin. Ja vihaisena kuin yleinen syyttäjä. Tänä yönä toimistossa tosiaan taisi olla tungosta, kun kiviportaissa taas kaikui uusia askelia. Ehkä useamman ihmisen askeleet, mutta tähän aikaan mistään ei voinut olla ihan varma. Saattoihan hän unenpöpperössä kuulla aivan päin honkia. Joka tapauksessa porukkaa tunki sisään kuin Durmstrangin kellarin salaisen pikkubaarin Kanelilohikäärmeen ovista kiireisenä iltana.

"Kuolonsyöjäjärjestöistä on taas riesaa, vai?" kuivahko ääni enemmänkin totesi kuin kysyi. Ava yllättyi — ja Peter taisi olla pudota istualleen — kun Andrews tallusteli sisään korkeakorkoiset saappaat kopisten. Andrews oli feeniksinkiltalainen, sama ihminen kuin se, joka oli ollut avuksi Tylypahkan valloittamisessa takaisin. Se, joka ilmiintyi valtavan väriräjähdyksen ja savun saattelemana, Ava muisti.

Yllätykset eivät edes loppuneet siihen. Andrewsia seurasivat Marlene McKinnon ja pitkä mustahiuksinen tyttö, jota Ava ei tunnistanut — ja tällä kertaa Peter pyllähti istumaan, kuin joku olisi vienyt tältä tuolin alta.

"Tervetuloa, Andrews", Dumbledore tervehti hyväntuulisesti Andrewsia ja tarjosi tälle piparminttukaramellia. "Ja neidit McKinnon sekä Safir. Aivan, aivan... Desideríaa eivät kaikki vielä tunnekaan."

Remuksella oli kasvoillaan erittäin kummallinen ilme.

"Koillislinja on neiti Safirille jo tuttu ilmiö", Dumbledore selitti edelleen erittäin hyväntuulisena popsien samalla piparminttukaramelleja rasiastaan. "Hän on varmasti teille hyödyksi, vaikka onkin vuotta vanhempi ja luihuinen. McKinnon taas — mmhh, odottakaas, kun syön tämän herkullisen minttukaramellin loppuun — niin, Marlene McKinnonilla sattuu olemaan ikäluokkanne paras arvosana pimeyden voimilta suojautumisessa, joten hän on kerrassaan loistava lisä retkikuntaanne."

Andrews selitti lyhyesti ja ytimekkäästi, että tavoitteena olisi tutkia Shawnin talo läpikotaisin, ja jos tilanne sitä vaatisi, he matkustaisivat Koillislinjan tukikohtaan kauas pohjoisempiin maihin.

Tässä vaiheessa karkkiaski oli jo tyhjä.

Ja kun oli todennäköistä, että he joutuisivat seuraamaan mahdollisia jälkiä Koillislinjan pisteeseen A tai B asti, Andrews olisi heidän valvojanaan.

"Eihän tuollaista ylivilkasta sopulilaumaa voi mihinkään päästää, ellei joku ole vahtimassa", feeniksinkiltalainen oli tokaissut.

Marlene yllätti kaikki. Hän oli heti lähdöstä kuultuaan pakannut jokaiselle oman repun niin tarkasti kaiken huomioiden, ettei edes Lily olisi parempaan pystynyt. Lily ei tietenkään tätä myöntänyt. Ava penkoi omaa reppuaan, eikä löytänyt mitään huomautettavaa. Jamesin reppuun oli päätynyt jotenkin mystisesti jopa tämän näkymättömyysviitta. Sirius ei edes vilkaissut, mitä hänelle oli pakattu, sillä tämä suunnitteli jo täyttä päätä, miten selvittäisi heidän oppaansa etunimen. James onneksi järkevämpänä huomautti, että jos Andrews haluisin nimensä pitää salassa, ei heidän tarvinnut sitä ehdoin tahdoin tonkia esiin.

"Jakautuminen olisi kai tässä vaiheessa viisainta", Dumbledore ilmoitti vakavana. Ava ei tosin tiennyt, johtuiko vakavoituminen Koillislinjasta vai siitä, että minttukarkit olivat lopussa. Oli miten oli, ehkä oli parempi, että äkillinen tilanne otettiin vakavissaan.

"Tietenkin", Andrews nyökkäsi. "Tunnet minut ja menetelmäni liian hyvin, Albus."
Sitten tämä kääntyi taas oppilaita kohti. "Evans, Safir, Potter ja Black, tulkaa te minun mukaani. Tutkimme Shawn Springflowerin talon. Jos Springflower on oikein älykäs, hän on saattanut päästä pakoon, mutta en laittaisi toivoani siihen. Te loput — McKinnon, Whiley, Adams, Lupin ja Piskuilan — voitte lähteä suoraan työparini Sidneyn luo. Tarvitsemme joka tapauksessa häneltä muutamia asioita. "