AVA WHILEY | kelmit fanfic

17

Ava heräsi yöllä täristen. Hän oli nähnyt painajaista.
Ensimmäisenä hän tiedosti, ettei ollut ainoa hereillä oleva huoneessa. Ainakin Lily, Remus ja Sirius katsoivat häntä hämärästä, kukin erilaisella ilmeellä.
Lilyn kasvoilta paistoi hämmennys ja uteliaisuus. Remus näytti... vihaiselta? Ja Sirius... Ava ei osannut tulkita tuota ilmettä.
Seuraavia tapahtumia Ava ei osannut odottaa.
Sirius käveli ulos ovesta, ja sulki sen takanaan.
Lilyn kysymys selitti kaiken.

"Kuka se oli, jota kutsuit unissasi?"

Ei helvetti. Ei helvetin helvetin helvetti.
Oliko Ava kutsunut unissaan Windyä?

"Me kaikki kolme kuulimme sen. Heräsimme huutoosi. Kuka on Windy?" Remus jatkoi. Enää Ava ei ihmetellyt, miksi tämä oli vihainen.

"Selitän aamulla", Ava mutisi ja painoi päänsä tyynyyn.
Miksi jo kerran haudattujen tunteiden piti mennä pilaamaan kaikki? Miksi Windyn piti... ei, vaan miksi Avan piti mennä pilaamaan kaikki?

***

Aamulla Avan herätessä aurinko paistoi ikkunan takaa, Sophie hymyili ylipirteästi selittäessään jotakin Lilylle ja tunnelma huoneessa oli ylipäätään ylitsevuotavan pirteä - enää puuttuivat vain linnunlaulu ja ilmassa lentelevät keijukaiset. Ironista. Oli kuin Ava olisi ollut omassa synkässä kuplassaan, leikattu toisesta kuvasta ja liimattu tähän.

Sophie käänsi päänsä Avan suuntaan niin että tummanruskeat hiukset heilahtavat, ja hyppeli sitten hänen luokseen.

"Mitä ihmettä oikein on tapahtunut?" tämä kysyi ihmeissään, ja näytti lähinnä koiranpennulta, joka oli juuri tajunnut, ettei saisi häntäänsä koskaan kiinni. "Kuulin Lilyltä jotain todella hämmentävää."

"Joo", Ava huokaisi. "Se viime yö - ja ei, Sophie, älä edes ajattele mitään sellaista - ei tainnut mennä kovin hyvin, vai?"

Sophie tyrskähti ja punastui hyvin tälle luonteenomaisesti.

"Sinä olet kyllä meistä pahempi tuollaisen mielikuvituksen osalta", Sophie totesi. (Eri asia oli tietenkin, pitikö toteamus paikkansa.) "Mutta niin, ei tosiaankaan mennyt. Minä kun luulin, että sinä ja Sirius seurustelette, mutta ei se kyllä ihan siltä näyttänyt aikaisemmin aamulla."

"Mitä aiemmin aamulla oikein tapahtui?" Ava tiedusteli, yhdeksänkymmenenyhdeksän prosentin varmuudella, ettei halunnut oikeastaan kuulla.

"Ava... minä näin Siriuksen suutelemassa Mia Stevensiä."

"Ahaa." Se oli ainoa asia, jonka Ava sai sanottua. Hän tunsi itsensä hirviöksi. 'Ahaa'? Olipa sekin loistava vastaus, joka ei todellakaan ollut kuulostanut siltä, ettei häntä olisi voinut vähempää kiinnostaa.
Pitkään Ava vain tuijotti eteensä, mutta sitten, aivan sekunneissa, hän tajusi, mitä Sophie oli sanonut.

"MIKSI HITOSSA MIA STEVENS?" hän huusi, antaen kyyneleiden virrata vapaasti. "MIA STEVENS ON ÄRSYTTÄVÄ, HOMOFOOBINEN JA YLIMIELINEN!"

"Heiheiheii, rauhoitu nyt vähän!" Sophie pyysi hätäisesti, ja purskahti sitten taas nauramaan. "Jonkun mielialat vaihtelevat aika nopeasti."

Avaa ei kuitenkaan tällä kertaa naurattanut. Hetken verran hän harkitsi lyövänsä Sophieta, mutta päätyi lopulta vain tokaisemaan:
"Niinpä. Ihanaa, että huomasit jo nyt."
Ääni oli särähtelevä, mutta rikkinäisyys piiloutui sarkasmin taakse.

Sillä hetkellä huoneeseen asteli se henkilö, jonka Ava olisi sillä hetkellä kaikkein viimeiseksi halunnut tavata.
Sirius Arvostelukyvytön Petturi Black.

Sirius vilkaisi nopeasti Avaa, ja käänsi sitten äkkiä katseensa pois. Ava tuhahti. Ihan kuin tuo tunteeton tyttöjenkierrätyskone olisi muka tuntenut syyllisyyttä.
Siriuksen olisi pitänyt tuntea syyllisyyttä - tai sitä mieltä ainakin Ava oli.

"Parempi mennä", Lily suhahti Sophielle varoittavasti. "Täällä saattaa olla hetken päästä vaarallista."

Sophie nyökkäsi hermostuneesti, ja lähti Lilyn kanssa huoneesta niin nopeasti, kuin mahdollista.

"Onko Mia hyvä suutelija?" Ava aloitti piikittelemään. Hän tiesi, ettei tuota lausetta olisi pitänyt sanoa. Mutta tehty mikä tehty.

"Ainakin parempi kuin tyttöystävä, joka ensin haluaa vakavan suhteen ja sitten haikailee toisen perään", Sirius naljaisi.

"Se taitaa muuten olla entinen tyttöystävä nykyään", Ava sihahti. Kaikki tapahtui nopeasti. Sirius ei ehtinyt nähdä Avan kohottavan kättään, kun tytön nyrkki jo iskeytyi vasten tämän kasvoja. Toisin kuin junassa, tällä kertaa Sirius ei aloittanut teatteriesitystä pyörtymisestä viihdyttämistarkoituksessa, vaan poika katsoi häntä raivon vallassa, ja olisi varmaankin lyönyt takaisin, ellei olisi ollut liian myöhäistä. Ava juoksi ulos ovesta, ja paiskasi oven voimalla kiinni.

"Huutonne kuului tänne asti", käytävään odottamaan jäänyt Lily huomautti.

"Koko homma alkoi lyönnistä, ja sellaiseen se myös päättyi", Ava naurahti ilottomasti tarkoittaen hänen ja Siriuksen suhdetta.

"Tuon jälkeen olen vakuuttunut siitä, etten halua suhteeseen yhdenkään Kelmin kanssa", Lily päätti.

"Sepä hyvä, ei ainakaan tarvitse pelätä iskuyrityksiä", Ava napautti. "Mutta ihan oikeasti, minusta tuntuu, että sinusta ja Jamesista voisi tulla jotain muutakin kuin täysi katastrofi."

Loppumatka liemitunnille kului hiljaisuudessa. Oikeastaan, kun asiaa tarkemmin mietti, Ava itse asiassa ymmärsi, miksi Sirius oli tehnyt noin. Avan tunteet Windyä kohtaan eivät ehkä sittenkään olleet täysin tiensä päässä, eikä sellainen tieto olisi varmasti ollut kellekään Siriuksen asemassa olleelle helppoa hyväksyä. Ja kun otti huomioon vielä pojan taipumuksen iskeä milloin kenetkin ja vaihtaa vähän ajan kuluttua, tämän ratkaisu alkoi tuntua jo hieman loogisemmalta. Mutta vain hieman.
Ava oli edelleen vihainen, ja surullinenkin. Oliko hän vihainen Siriukselle vai itselleen - sitä hän ei tiennyt.

Taikajuomia opetti ehkä vähän alle 60-vuotias mies, professori Kidusruoho. Professori Kidusruohosta tuli Avan mieleen isoisä, joka kertoi isoisävitsejä ja eksyi koko ajan aiheesta. Opettajassa oli sekin hyvä puoli, että tämän tunneilla saattoi vaikka nukkua, kunhan ei istunut eturivissä.

Ava valitsi paikan aivan takaa, kiskaisi hupun päähänsä ja keskittyi tuijottamaan oppikirjaansa. Unohtamaan, miltä hänestä tuntui.

Sillä Ava Whiley ei itkenyt.

Opetit kuinka särkee toisten sydämii
Korjaat jonkun ja hajotat pienempiin palasiin
Vaikka en haluis myöntää, oot hyvä siin
Älä enää palaa mun uniin

Uusi kappale alkoi muotoutua Avan päässä.
Älä enää palaa mun uniin.
Se oli hyvä nimi.

Sillä hetkellä Ava toivoi, ettei olisi koskaan tavannut Windy Rosewallia tai Sirius Blackia.

"Miksi niin monilla on täällä englanninkielinen nimi?" eturivissä Lily supatti ihmeissään Emilylle. "Kuvittelin, että näin pohjoisessa olisi eksoottisempia nimiä."

"Velhosuvut ovat useimmiten englanninkielisiä", Emily vastasi. "Alunperin täällä asuneet ovat ihan liian juntteja ollakseen velhoja ja noitia."

Lily naurahti sanalle "juntti", ja alkoi juttelemaan tämän takana istuvan Remuksen kanssa. Ava tuijotti muita oppilaita silmät lasittuneina. He olivat onnellisia. Vielä eilen hän oli itsekin lukeutunut noiden onnellisten joukkoon.

Siriusta ei näkynyt, mikä oli Avan mielestä ehdottomasti hyvä asia. Ava ei tiennyt, olisiko hän pystynyt katsomaan sivusta, kuinka Sirius olisi nauranut huolettomasti ja ehkä räjäyttänyt liemensä. Ollut oma vapaa itsensä.

Mitä Kelmeille nyt tapahtuisi? Ava oli ryhmän uusin jäsen, eli heitettäisiinkö hänet ulos? Vai jakautuisivatko he kahtia?

Elämä hymyili, paitsi että ei hymyillyt.

959 sanaa
----------------------------
Tälleen ihan aluks halusin sanoo, että noi Avan keksimät kappaleen sanat on puhekielellä, koska ne on oikeestikin jokin mun hyvin kämäinen kyhäelmä, josta ei kyllä varmaan mitään oikeeta biisiä koskaan tuu. :)
Draamaa te halusitte, ja draamaa te saitte, älkääs tulko valittamaan mulle tästä.😌 (tai okei tulkaa vaa)
Jos oon vajaaälyinen ja julkasen tän kesken koulupäivän, en tiiä lukeeko tätä vielä kukaan :D jättäkää kommentteja ja muistakaa painaa votee!! <3

Hopeahalla kiittää ja kuittaa🤠