AVA WHILEY | kelmit fanfic

46

  Ulkona oli kylmä Kelmien (hilloleipää syömään jäänyttä Peteriä lukuunottamatta) ja Desiderìa-Emman hiipiessä ulos metsään pysähtyneen puukartanon ovista. Emma oli ollut hankala saada mukaan, mutta Avan suureksi helpotukseksi tämä oli kuitenkin lähtenyt. Hän olisi voinut myös uhkailla Emmaa -- olihan hänellä käytössään aseista vahvin, nimittäin totuus. Onneksi siihen ei ollut ollut tarvetta.

  "Te olette idiootteja", Remus lausui ärsyyntyneesti jo viidettä kertaa noin kymmenen minuutin sisään.

  Tekosyy ulos lähdölle olikin melko huono. Mennään aiheuttamaan kaaosta niinkin turvallisessa paikassa kuin Koillislinjan pisteen B viereisessä metsässä ja otetaan Desiderìa mukaan Kelmien tavoille opetettavaksi. Loistava idea. Oikea suunnitelma sen sijaan oli nerokas. Tai sitten ei. Ainakin se oli Kelmien tyylinen. Tällä kertaa Remus ei ollut voinut estää ideointia karkaamasta käsistä, sillä tämä oli itse suunnitelman toinen kohde.

  "Me olemme Kelmejä, Kuutamo rakas", Sirius sanoi, virnisti ja veti takkinsa hupun melkein silmilleen asti. Lopputulos oli melko lailla hölmösti virnistelevän, hupullisen ja pörrösulkaisen tarhapöllön kaltainen.

  Remus tuhahti. Ava kurtisti kulmiaan itsekseen miettien, piristäisikö tätä enää mikään. Emman valekuoleman jäljet eivät tuntuneet haalistuvan, vaan ne vain syvenivät joka päivä, kuin synkkä rotko. Oli joskus melkoisen kurjaa liikkua samassa porukassa kuin sielunkumppaninsa menettänyt Remus. Millekään ei ollut enää sopivaa nauraa, millekään hauskalle oli harvoin enää aikaa. Tietenkin asiaan vaikuttivat muutkin tekijät. Jonkun Voldemortin kasvava vaikutusvalta ja vielä tämän seuraajien keskuudessa pinnan alla kupliva vallankumous, etenkin kapinoivien kuolonsyöjälinjojen osuus, teki elämästä paljon vakavampaa. Kuin olisi joutunut aikuistumaan, vaikka oli hädin tuskin kuudentoista.

  "No niin, eiköhän jakauduta", James tokaisi pilke silmäkulmassaan. "Käytetään Andrewsin metodeja -- vaikka oikeasti, jos näen sen rasittavan ukon naaman vielä kerrankin--"

"Ukko on vahvasti sukupuolittunut ilmaus, eikä siksi sovi lainkaan Andrewsille", Remus huomautti. "Yleensä sitä käytetään myös hiukan vanhemmasta kuin noin kaksikymmentäviisivuotiaasta, joka kaiken lisäksi käyttäytyy kuin uhmaikäinen."

"Aivan sama, rasittava hän on joka tapauksessa."

Jakautuminen tapahtui nopeasti. Olihan se valmiiksi suunniteltu. Remus ja Emma yhteen ryhmään, kaikki muut toiseen. Ava, Sirius ja James ilmoittivat heti olevansa ryhmä, jolloin vaihtoehtoja ei jäänyt. James virnuili jo valmiiksi hyvin pirullisesti niin, että Ava joutui tönäisemään tätä kyynärpäällään. Eihän hän halunnut, että suunnitelman uhrit tajuaisivat jutun juonen ennen aikojaan. Emma kyllä varmaan tajusikin, mutta Remuksella ei ollut aavistustakaan kokonaiskuvasta.

"Käännätte vain tuota vipua tuossa laatikossa ja se tekee tehtävänsä", Ava ohjeisti. Desidería-Emma nyökkäsi hiukan aran näköisenä. Sitten Ava, Sirius ja James katosivat metsän varjoihin.

"Tästä tulee hiton loistavaa", Sirius suhahti Avalle, kun he alkoivat olla kuuloetäisyyden ulkopuolella. Ava nyökkäsi virnistäen Kelminhymyn, joka tuli nykyään häneltä jo aivan luontaisesti. Kaksikko tarttui toisiaan käsistä jättäen hiljaa viheltävän Jamesin kolmanneksi pyöräksi.

"Lily kyllä niin tappaa minut tästä hyvästä", James huokaisi päätään pudistellen.

"Eikä tapa", Ava väitti vastaan pidellen edelleen Siriusta kädestä.

"Se nähdään kohta", Sirius totesi. Harmaissa silmissä välähti melkein dumbledoremainen huvittuneisuus.

He seurasivat kuusten takaa, miten pahaa aavistamattomat Remus ja Emma pysähtyivät. Ava saattoi melkein aistia Emman hermostuneisuuden. Remus puolestaan taisi olla vain hämmentynyt.