AVA WHILEY | kelmit fanfic

34

Suuren salin seinät kieppuivat ympäri, ympäri ja vielä kerran ympäri. Oli jälleen pieleen menneiden joulutanssiaisten ilta, mutta tunnelma oli... kaoottisempi. Musiikki soi edelleen, mutta kuulosti jotenkin vääristyneeltä, kuin soittimet olisivat olleet epävireessä ja musiikki tulisi kokonaan toisesta ulottuvuudesta, mutta kuitenkin vain yhden seinän läpi toisesta huoneesta. Huudot ja kauhuntäyteiset kiljahdukset kietoutuivat yhteen sävelten kanssa, muodostaen painostavan äänimassan. Ava näki punaiseen mekkoon pukeutuneen itsensä kääntyvän ympäri, kun epätavallisen lyhyt kuolonsyöjä yritti yllättää hänet takaapäin. Ava oli seuraamassa taistelua uudestaan, mutta ei kuitenkaan ollut. Hän tunsi olonsa oudon olemattomaksi. Hän oli jo salissa - mekkoon pukeutunut toinen Ava oli juuri torjumassa kirousta - mutta jos tuo oli Ava, oliko hän salissa kahtena kappaleena, vai oliko hän joku aivan muu? Entä oliko musiikki kuulostanut tanssiaisiltana tältä, ja eikö se ollutkin loppunut, kun hyökkäys oli alkanut? Mitä olivat nuo kasvottomat hahmot, jotka kävelivät välinpitämättöminä ihmismassan lävitse?

"Sinulle käy vielä huonosti, pikku verenpetturi", Bellatrix kehräsi silkkisen sulavasti astellessaan väkijoukossa piileskelevän itsensä lävitse. Ava puri hampaansa yhteen ja ravisteli kättään, kuin olisi voinut karkottaa kylmänväristykset muutamalla äkillisellä heilautuksella. Tuo Bellatrix ei ollut todellinen, jos kuolonsyöjätyttöäkin oli kaksi kappaletta ja tämä pystyi kävelemään ihmisten läpi, Ava muistutti itselleen.

Bellatrixin kasvot muuttivat muotoaan.

Remus.

"Hän on läpeensä niljakas, hän vain käyttää sinua ja hylkää sinut heti tilaisuuden tullen!"

Avan sydän alkoi hakata lujempaa, kun hahmon kasvot sulautuivat taas eri ihmisen piirteiksi.

Sirius.

"Sinä et ymmärrä. Mitä jos sinulle olisi sattunut jotain?"

Seuraava hahmo.

Sophie.

"Mitä te teette täällä?"

Seuraava hahmo olisi järkyttänyt Avaa vielä muutama kuukausi sitten.

"Lopeta. En tunne sinua."

Nyt Ava saattoi virnistää huvittuneesti Windyn kylmille sanoille. Seuraava henkilö sen sijaan oli ärsyttävämpi tapaus. Mia Stevens kohotti toista tummanoranssia kulmakarvaansa, joka oli meikattu ehdottomasti liian tummaksi.

"Ai, sinäkin olet tullut takaisin? Homo."

Kaikkien hahmojen äänet kaikuivat Avan pään sisällä. Ne sekoittuivat sekä keskenään että salissa kuuluviin ääniin, ja syntyi valtava hälinä. Avan näkö vuoroin sumeni ja kaikki tummeni, vuoroin taas selkeni ja hän näki salin kirkkaasti ja terävänä.

Ava vajosi polvilleen maahan. Päivän ruuat pyrkivät parhaansa mukaan ulos suun kautta, mutta hän ei antanut itselleen lupaa oksentaa.

Sitten hän tunsi vahvojen käsivarsien nostavan hänet seisomaan ja pitävän hänet pystyssä hellällä mutta lujalla otteella.

"Kuuletko minua?"

Ava nyökkäsi, ja teki parhaansa ollakseen horjahtamatta. Hän nosti katseensa Siriuksen kasvoihin.