AVA WHILEY | kelmit fanfic

14

"YLÖS SIELTÄ, SENKIN PURPPURAKÄÄRMEEN EPÄMUODOSTUNUT TOUKANKUVATUS", Ava heräsi Jamesin karjuntaan. Aluksi tyttö pelästyi kovaa ääntä, mutta sitten hän tajusi lauseen sisällön. Vain James Potter saattoi keksiä niinkin omituisen haukkumanimen kuin... purppurakäärmeen epämuodostunut... toukankuvatus?
Lily istui omalla sängyllään, ja heilutteli jalkojaan katsellen poispäin Jamesista.
Sophien käytös oli taas Lilyyn verrattuna päinvastaista. Tämän kannalta Durmstrangin huonejärjestelyt - huoneet jakautuivat luokkien mukaan, mutta tytöt ja pojat olivat samassa huoneessa - ei ollut kovin toimiva, koska, no. Sophie nyt oli umpihetero.
Remus istui ikkunalaudalla (ei hätää, ikkuna oli kiinni) ja selitti jotakin Siriukselle.

"Anteeksi, Sarvihaara", Peter, jolle sanat oli osoitettu, änkytti.

Ava päätti mennä kuuntelemaan Remuksen selitystä toivoen, että tämä puhuisi Emmasta. Häntä todella kiinnosti kuulla enemmän pojan "elämän rakkaudesta", niinkuin tämä itse oli ilmaissut.

"Ja sitten siis Emma sanoi: "Tämä kuulostaa typerältä, mutta sinä näytät minun tulevalta poikaystävältäni", - miettikää nyt!" Remus selosti erittäin epäkuutamomaisen innokkaasti.

"Aloitatko tarinan vielä alusta?" Ava pyysi kiinnostuneena.

"Hyvä on sitten, mutta tiivistettynä versiona", Remus myöntyi, ja näytti vajoavan johonkin haavemaailmaan. Oli ihan hyväkin, että Emma oli Remusta vuoden vanhempi - olisi ollut hiukan noloa, jos tyttö olisi kuullut tämän keskustelun.
"Se ilta oli täydellinen. Taisi olla viides kappale käynnissä, kun menin hakemaan juotavaa. Emma oli työvuorossa - hän tekee Kanelilohikäärmeessä töitä aina tiistaisin ja sunnuntaisin. Hän oli heti aluksi erilainen kuin muut. Emma hymyili, alkoi juttelemaan jotakin ja nauroi typerille vitseilleni. En ymmärrä, miksi kaikki ajattelevat, että hän on hiljainen ja syrjäänvetäytynyt. Sitten Emma kertoi, että hänen vuoronsa loppuu muutaman minuutin päästä, ja no, lähdimme kiertelemään yhdessä kellarikerrosta. Meillä oli todella hauskaa, ja Emma kertoi pitävänsä minusta... Vasta jonkin ajan päästä tajusin, että olin jättänyt teidät siihen nurkkapöytään kertomatta minne olen menossa, ja tulin takaisin."

"Kuulostaa yhden yön jutulta", Sirius arvosteli. "Tai siis, tiedän ettei se mennyt niin, mutta tuo kuulostaa vähän siltä, että löysit nätin tytön ja päätit iskeä tämän."

"Sinähän sen tiedät parhaiten, kokemusta kun löytyy", Remus naurahti.

"Todellakin löytyy", Sirius totesi väläyttäen Kelminhymyään. "Mutta ne ajat ovat nyt ohi. Me olemme Avan kanssa nyt virallisesti yhdessä."

"Viimeinkin", Remus huudahti.

"Aiotteko pitää juorupiiriänne vielä kauankin?" Lily tiedusteli. "Ei muuten, mutta meidän pitäisi olla ihan pian syömässä."

"Tullaaaan", Ava vastasi nauraen, ja säntäsi jokseenkin kömpelösti Lilyn ja muiden luo.

Kun kaikki olivat päässeet ovesta ulos - melko nopeasti ottaen huomioon, että heitä oli yksitoista - neljännen luokan oppilaiden huoneen ovi aukesi, ja käytävälle astui Mia Stevens.
Mian vaaleansinisissä silmissä oli pistävä, arvosteleva, jopa halveksuva katse.

"Läski possu."
Ne olivat ensimmäiset sanat, jotka Ava kuuli tältä vuotta nuoremmalta punapäältä moneen kuukauteen. Jossain toisessa tilanteessa ensimmäinen sana pelkästään olisi saattanut olla hauskaa, mutta kun sanat oli osoitettu ulkonäköpaineista kärsivälle Emilylle, joka oli useasti yrittänyt laihduttaa, kyseessä oli kaikkea muuta kuin hauska ilmaus.

"Suu tukkoon", Emily tiuskaisi.

"Kerroin vain faktat, possu."

"Sano tuo vielä kerran...", Oliver aloitti hyvin uhkaavasti. Muut tyytyivät lähinnä mulkoilemaan Miaa, ja antoivat Emilyn poikaystävän hoitaa puhumisen.