Viha ja rakkaus kulkee käsikädessä || Joleksi ||

12.

~Joel~

Tuijotan Aleksia, joka koittaa olla katsomatta minua. Välillä hän kuitenkin vilkaisee minua kyllästyneen näköisenä. Ehkä olen hieman ärsyttävä, mutta en aio luovuttaa. Aleksi on vain jotenkin erittäin kiinnostava. Hän on mielenkiintoinen. Ja älyttömän viattoman oloinen. Voitte vain arvuutella, miltä tuntuisi ottaa se viattomuus pois...

Enkä minä nyt halua hänestä vain sitä! En todellakaan. Haluan paljon enemmän, joka on sinänsä outoa minulle. Pelaajalle. Pahalle pojalle. Kai se on ihan mahdollista, että joku saa tunkeuduttua tällaisenkin kuoren alle. Että joku saa minut tuntemaan näin.

“Mä käyn juomassa”, Aleksi sanoo ja nousee nojatuolista, jossa hän istui. Muut jätkät nyökkäävät. Katson hetken Aleksin perään ja päätän sitten seurata häntä. Joo taidan todella olla jo vainoaja luokkaa...

Kävelen keittiön oviaukolle ja katson Aleksia, joka on etsinyt kaapista lasin ja laskee siihen hanasta parhaillaan vettä. Hän sammuttaa hanan ja vie lasin huulilleen. Katson lumoutuneena hänen huuliaan. Jos suuni olisi auki, sieltä valuisi kuolaa. Naurahdan ajatukselle.

Aleksi huomaa minut. Hän katsoo minua tuimasti. “Miks sä oot siinä?” hän kysyy. “Tuli jano”, sanon ja virnistän. Aleksi tuhahtaa ja laskee lasin kädestään.

Kävelen hänen vierelleen ja otan lasin, josta hän juuri joi. Täytän sen vedellä ja vien sen huulilleni. Kun olen juonut veden, lasken lasin tasolle ja käännyn sitten enemmän Aleksia päin.

Hän katsoo minua neutraalisti. Tai no kyllä tuo vähän enemmän negatiivisen puolelle menee. “Jätä mut rauhaan”, hän sanoo. “Mähän vaan tulin juomaan vettä. Kai mulla siihen oikeus on?” sanon hymyillen. Aleksi tuhahtaa.

“En mä tarkottanu nyt vaan tätä. Sä et kiinnosta mua. Mua ei vois vähempää kiinnostaa sinä”, Aleksi sanoo. Kallistan päätäni ja katson häntä suoraan silmiin. “Miks sä sit aloit seurata mua, jos et muka tykkää musta yhtään?” kysyn. Aleksi tosiaan oli tällä viikolla alkanut seurata minua instagramissa.

Aleksi huokaisee. “Se oli vahinko. Jätä mut oikeesti vaan rauhaan. Mä en oo kiinnostunu susta”, hän sanoo. “Et ehkä vielä”, sanon virnistäen.

Aleksi pudistaa päätään. “Ei. Kun sä et oikeesti kiinnosta mua vittuakaan. Ihan sama mitä sä teet, mihin sä meet tai ketä sä panet, mua ei kiinnosta vittuakaan. Ei oikeesti yhtään. Ei y h t ä ä n. Onko vittu selvä? Häivy vaan saatana mun elämästä! Mä en tuu koskaan kiinnostumaan susta itsekeskeisestä, tunteettomasta, feikistä paskiaisesta, joten lopeta helvetti jo se yrittäminen. Se on turhaa. Sä oot mulle, kuin ilmaa. Mua ei kiinnosta, vaikka sä jäisit auton alle ja kuolisit. Sä oot niin vitun ärsyttävä ihminen”, Aleksi sylkee sanoja suustaan.

Katson häntä hiljaa. Pakko sanoa, että tuo oikeasti sattui. Puren huultani ja vedän hitaasti happea keuhkoihini. En minä voi särkyä hänen edessään. En minä voi näyttää hänelle, että nuo sanat todella osuivat.

Nyökkään ja väännän hymyn kasvoilleni, vaikka se sattuu ihan helvetisti. Ei kukaan ole torjunut minua koskaan noin. Ei kukaan ole koskaan särkenyt minua näin. Toisella tavalla kyllä, mutta ei tällä tavalla. Tämä on paljon pahempi.

Aleksi poistuu keittiöstä. Minä jään seisomaan paikalleni. Ehkä hän oli oikeassa. Olen vain paskiainen, joka voisi kuolla... Silmiäni polttelee. En anna kyynelten kuitenkaan tulla. Ei niistä olisi mitään hyötyä. Ne olisivat vain täysin turhia eivätkä auttaisi mitään. Vaikka kyllä minun tekisi tällä hetkellä mieli itkeä sisäelimeni ulos...

~~~
Sanoja 508
Joo anteeksi tästä mutta haaa😌tästä tää lähtee :3