Viha ja rakkaus kulkee käsikädessä || Joleksi ||

14.

~Joel~

Herään hirveään pääkipuun. Voi jumalauta. Tuntuu, että pääni räjähtäisi ihan kohta. Taisin juoda vähän liikaa eilen.

Olin siis tosiaankin löytänyt bileet ja mennyt niihin. Ja siellä tuli pelattua useampaa juomapeliä. En muista illasta paljon mitään. Toivottavasti en ole löytänyt minkäänlaista seuraa... Tai siis olisi se kelvannut sinänsä, mutta kaatokänni ja paneminen ei sovi yhteen. En halua törmätä tyttöön, joka sanoo olevansa paksuna minulle. Ei kiitos.

Nousen hitaasti sängystä aikeinani mennä tarkistamaan, ettei kaulastani löydy liiloja jälkiä, mutta saankin juosta saman tien vessaan oksentamaan.

Halaan vessanpönttöä ja oksennan. Hyi helvetti, että vihaankin oksentamista. Mutta silti juon tällaisia kännejä, että seuraavana päivänä olen, kuin haudasta noussut.

Kun olen oksentanut kaiken ulos, pyyhin suuni vessapaperiin, tiputan sen pönttöön ja vedän pöntön. Nousen hitaasti seisomaan ja siirryn lavuaarin luo. Avaan hanan ja juon kylmää vettä. Sen jälkeen huuhdon naamani.

Katson itseäni peilistä. En näe ainakaan kaulassani tai rintakehässäni fritsuja. En siis ehkä ole päätynyt kenenkään kanssa peti puuhiin. Yleensä tytöt nimittäin jättää jostain syystä jälkiä. Jättää pojatkin, mutten ole ollut heidän kanssaan oikeastaan. Aleksi oli ensimmäinen poika, josta kiinnostuin.

Vittu Joel nyt! Ryhdistäydy! Unohda se saatanan Aleksi jo! Läpsäisen itseäni poskelle. Ihme, ettei Aleksi tehnyt sitä eilen... Sen verran tunteikasta menoa hänen sanoissaan oli.

Havahdun taas pääkipuun ja poistun vessasta. Tarvitsen särkylääkettä. Kävelen alakertaan ja keittiöön. Avaan kaapin, jossa on lääkkeitä, mutta minun erittäin pahaksi onnekseni, kaapissa ei ole särkylääkettä. Voi vittujen kevät nyt!

Pitäisikö minun tosiaan lähteä nyt käymään apteekissa? Kai on pakko. Lääkettä minun on pakko saada tähän pääkipuun. Huokaisen. Eikun apteekkiin.

_ _ _

~tässä saattaa sitten tulla ahistava kohta eikä sitä tarvii lukea, koska asia selviää jotenkin ens luvussakin~

Astun apteekin ovista ulos. Ulkona sataa vettä. Voi kiitos Suomen sää. Ihan kuin mielialani ei olisi muutenkin ollut jo maassa...

Lähden kävelemään kotiin päin. Lasken katseeni maahan. Miksen ottanut kuulokkeita? Ne kyllä olisivat varmasti auttaneet tähän pääkipuun... Henkiseen kipuun ne olisivat kyllä auttaneet.

“Mitä homo?!” kuulen huudon. Vetäisen henkeä. Ei saatana! Ei nyt. Ei nyt kiltit. En jaksa. Jatkan matkaani ja koitan nielaista palaa kurkustani. Pala vain kasvaa kasvamistaan, kun kuulen lähestyvät askeleet.

Pian joku repäisee minut itseään päin. Pakottaudun katsomaan kiusaajaani silmiin. Ei hänen katseen välttelystään mitään apua ole.

Ei mene kauaa niin tämän kyseisen herran -Danielin- kaksi kätyriä saapuvat luoksemme. “Mitä nyt?” kysyn turhautuneena. Katuisin äänensävyäni myöhemmin.

Daniel naurahtaa ja katsoo minua sitten halveksuen. “Haluttiin vaan muistuttaa sua siitä, ettet oo minkään arvonen. Oot pelkkä homo mitätön ihmispaska. Ei kannata unohtaa sitä”, hän sanoo ja hymyilee ilkeästi.

En voi mitään kyynelille, jotka yrittävät pyrkiä silmiini. Ehkä normaalisti olisin kestänyt tämän, mutta Aleksi teki minusta eilen haavoittuvaisen.

“Kato. Nyt se alkaa pillittään. Pitäisköhän äitin vähän hoivata? Ai niin. Eihän se koskaan oo kotona, kun sä et kiinnosta ees sitä”, Luka sanoo. “Antakaa vaan vittu jo olla!” huudan. Se oli virhe. Heitä on kolme ja minua vain yksi.

Pojat edessäni katsovat minua murhaavasti. Pian minut ollaankin tönäisty jo asvaltille ja minua potkitaan. Sattuu. Sattuu niin helvetisti. Kyyneleet valuvat silmistäni.

Daniel istuu päälleni ja alkaa murjoa kasvojani. Yskin. Tunnen veren, joka alkaa valua nenästäni. Ei helvetti. Tuntuu, kuin tukehtuisin ihan juuri. Nämä kolme ovat selvästi aikoneet antaa minulle sen tauon edestä, jonka he pitivät jostain syystä, takaisin nyt.

~~~
508
"Tää turruttaa tunteet ja tää vie tehon
Ne samat sanat kuulit aina päivittäin
Koin hennon otteen näin väsyneen kehon
Pelkäsit liian, liian paljon ystäväin"