Viha ja rakkaus kulkee käsikädessä || Joleksi ||

13.

~Joel~

Katson keittiön lattiaa ja nieleskelen kyyneleitä. Vedän syvään henkeä, vaikkakin hengitykseni värisee. Hieraisen naamaani ja liimaan sitten hymyn huulilleni. Poistun keittiöstä.

“Jätkät hei. Mun pitää lähteä, ku mä tajusin, et mun on ihan pakko tehä yks koulujuttu vielä täks illaks”, valehtelen ja olen muka todella pahoillani. Jätkät kääntävät katseensa minuun. Jopa Aleksi.

“Okei, mut yks juttu. Mistä lähin sua on alkanu kiinnostaa koulu?” Olli kysyy. “Ei se mua kiinnosta vieläkään, mut en voi enää kusta tätä ainetta”, sanon. Olli nyökkää. Huomaan Joonaksen epäilevän katseen itsessäni. En huomioi sitä.

“No moikka”, huikkaan ja menen sitten jo eteiseen, ennen kuin he edes ehtivät vastata. Haluan vain äkkiä pois täältä. Vedän kengät jalkoihini ja puen takin päälleni. Tarkistan, että puhelimeni on taskussani ja avaan sitten ulko-oven.

Astun ulos ja suljen oven perässäni. Lähden kävelemään rivakasti kotiin päin. En kuitenkaan pääse rauhassa kauas, kun kuulen juoksu askeleet. Kirin tahtiani, mutta turhaan.

“Joel!” Joonas huudahtaa. Pian hän tarttuu minua olasta. Pysähdyn ja käännyn häneen päin. “Mitä oikein tapahtu?” Joonas kysyy. Välttelen hänen katsettaan.

“Ei mitään. Mun oikeesti pitää vaan saada se tehtävä tehtyä”, koitan valehdella edelleen. Joonas pudistaa päätään. “Mä en usko sua. Siel keittiössä tapahtu jotain”, hän sanoo. Nyt on minun vuoroni pudistaa päätäni.

“Ei tapahtunu mitään. Mulla on ihan oikeasti Joonas vaan koulu tehtävä, joka mun pitää tehä vielä täks päiväks”, yritän vakuuttaa. “Mutta kun sä-”, Joonas aloittaa, mutta keskeytän hänet ärähtämällä: “Mitään ei tapahtunu! Usko jo!”

Joonas katsoo minua hieman säikähtäneenä. “M-mun pitää mennä. Moikka”, sanon ja jatkan matkaani. Tällä kertaa Joonas ei juokse perääni.

_ _ _

Istun sängylläni ja itken hiljaa. Sattuu. Miksi en vain voinut luovuttaa aiemmin? Nyt ainakin luovutan. Ja vielä tunti sitten ajattelin, etten luovuta, ennen kuin olen saanut hänet... Elämä on monimutkaista.

Onneksi olen yksin kotona. En jaksaisi selitellä yhtään mitään. Mitä selitettävää minulla edes on? Sain pakit ja nyt pillitän, kuin mikäkin pikku lapsi. Minä todella olen toisinaan, kuin pikku lapsi, että ei siinä...

Vedän syvään henkeä ja koitan lopettaa kyyneleet, mutta purskahdan saman tien pahempaan itkuun. Tiedätte tämän tunteen oikein hyvin, jos ihastuksenne on ikinä antanut teille pakit tai haukkunut teidät maan rakoon.

Jos ette tiedä, kuvitelkaa, että teidän sydän revitään rinnasta ulos ja sen jälkeen sen päällä pompitaan ihan silmienne edessä. Sitten, kun sydän on täysin ruhjeilla ja miljoonassa palassa, ne palaset tungetaan takaisin rintakehäänne. Voin kertoa, että ne palaset muuten sattuvat.

Hakkaan päätäni seinään. Miksi vitussa ikinä törmäsin Aleksiin? Jos en olisi tavannut häntä, en istuisi nyt tässä sydän särkyneenä hakkaamassa päätäni seinään. Olisi ollut parempi vain pysyä pleijerinä eikä koskaan antaa itsensä ihastua keneenkään.

Nojaan päätäni seinään ja tuijotan vain eteeni. Kyyneleet tyrehtyvät pikkuhiljaa. Ehkä unohtaisin vain Aleksin ja lähtisin vaikka juomaan suruani pois. Olisisikohan missään bileitä? Seurakin nimittäin kelpaisi.

Huokaisen ja nousen pois sängyltä. Katson itseäni kokovartalopeilistä. Silmäni ovat punaiset. Samoin naamani. Niiskaisen.

Poistun huoneestani ja menen vessaan. Avaan vesihanan ja säädän sen kylmälle. Huuhdon kasvojani. Sammutan hanan ja otan pyyhkeen. Kuivaan kasvoni. Otan harjan ja harjaan hiukseni, minkä jälkeen sidon ne kiinni. Ne ovat päässeet kasvamaan normaalia pidemmiksi. Ehkä antaisinkin niiden vain kasvaa.

Nyt voisin somettaa ja selvittää, onko täällä jossain bileitä. Kyllä minä jostain bileet löydän. Ne eivät pysy piilossa Joel Hokalta.

~~~
Sanoja 524