Viha ja rakkaus kulkee käsikädessä || Joleksi ||

39.

~Joel~

"Sä oot hyvännäkönen", kuiskaan Aleksin korvaan. Hän kikattaa hiljaa. Istumme Nikon olohuoneessa sohvalla. Aleksi istuu sylissäni. Saavuimme puoli tuntia sitten Nikon luokse viettämään iltaa. Ollia ja Joonasta ei ole vielä näkynyt. Olli ilmoitti kylläkin, että he myöhästyvät. Kuulemma Porkolla puhelin ollut hukassa. Uskoo ken tahtoo. 

Aleksi kääntyy istumaan sylissäni hajareisin kasvot minuun päin. Hän nostaa kätensä harteilleni ja hymyilee. "Saisinko mä maistaa sun huulia? Jos niihin ois ilmestyny joku uus maku", pyydän virnistäen. Aleksi naurahtaa ja painaa sitten huulensa minun omilleni. Hänen huulillaan itseasiassa maistuu uusi maku. En saa ihan selvää siitä. Ehkä popcorni. En tiedä, eikä sillä ole edes niin paljon väliä. 

"Vihdoin muutaki seuraa! Mä meinasin jo kyllästyä noitten kahen nuolemiseen", havahdun Nikon ääneen. Aleksi erkanee suudelmasta jättäen kihelmöivät huulet jälkeensä. Siirrän katseeni olohuoneen ovelle. Joonas ja Olli saapuivat näemmä. He tulevat peremmälle olohuoneeseen ja istuvat sylikkäin nojatuoliin. Voi Niko parka. Ei hän tainnut hirveästi seuraa saada, kun täällä on kaksi pariskuntaa..

"Mikäs teitä viivytti?" kysyn vittuilevalla äänensävyllä. Veljesrakkautta tämä vain on! "Niin kuin mä kerroin jo, Joonaksella oli puhelin hukassa", Olli vastaa. "Ja pitäiskö mun uskoa toi?" kysyn. "Anna niitten olla ja keskity ennemmin muhun", Aleksi keskeyttää minut. Hymähdän. Kyllähän se minulle kelpaa.. Näen Ollin pudistavan päätään huvittuneena. Keskity sinä vain omaan jätkääsi! 

Katson Aleksia hymyillen. Hänen siniset silmät ovat ilkikuriset. Käteni lepäävät hänen alaselällään. Huuliani polttelee. Ne kaipaavat toisia takaisin. Katseeni tipahtaa Aleksin silmistä hänen huuliinsa. Katson niitä lumoutuneena. Ne ovat täydelliset. Pehmeät, eivät liian kuivat, sopivan kokoiset ja hän osaa käyttää niitä upeasti. Jokainen saa itse päätellä, mitä tuolla viimeisellä tarkoitin.. 

_ _ _ 

Olemme päätyneet taas jälleen suutelemaan Aleksin kanssa. Hetki sitten puhuimme vielä tanssiaisista, jotka ovat tänä perjantaina. Aleksi oli heti niistä kuultuaan pakottanut minut luupaamaan, että tulisin hänen mukaansa. Ja mitä minä en minun Aleksini vuoksi tekisi.. 

Käteni lepäävät Aleksin alaselällä taas, kun Aleksin kädet ovat kiertyneet niskani taakse. Minulla ei ole mitään hajua, mistä Olli, Joonas ja Niko tällä hetkellä puhuvat. Ei taida olla Aleksillakaan. Olemme erittäin keskittyneet kieliin, jotka tekevät tutkimusta. Erittäin tärkeää sellaista, jos joku julkesi jo epäillä. 

"Oisko jo aika ottaa happea?" kuulen Ollin kysyvän. "Niin ennen ku jompikumpi pyörtyy hapenpuutteeseen", Niko komppaa Ollia. Aleksi erkanee kauan jatkuneesta kielarista. "Ei saa häiritä. Vai tuunko mä teiän viereen hölisemään, kun te nautitte läheisyydestä?" sanon. "Joo et todellakaan tuu! Mikään ei häiritse mun ja Joonaksen läheisyys tuokioita", Olli sanoo ja kietoo omistavasti kätensä Joonaksen lantion ympärille. Joonas hymyilee. 

"Paitsi teiän tulevat muksut", Aleksi sanoo. Naurahdan Nikon kanssa. "Nii. Mites sit suu pannaan?" kysyn. "Ehkä Olli heittää ne muksut pihalle aina sillon, ku se tarvii Joonaksen läheisyyttä", Niko sanoo virnistäen. Alan nauramaan. 

"En mä niin tekis mun omille lapsille. Mä lähettäisin ne teille kyläilemään", Olli sanoo hymyillen ylpeästi. "Onko toi sun sotasuunnitelma?" kysyn. Olli nyökkää. "Voitte saada traumatisoituneet lapset takas", huomautan. Olli kohauttaa hartioitaan. 

"Älkää huoliko. En mä anna mun lapsia teille hoitoon, koska te tosiaan traumatisoisitte ne ja niistä tulis samanlaisia, kuin sä Joel", Joonas sanoo. Näytän hänelle keskaria. "Mäki rakastan sua", Joonas sanoo. Hymähdän hieman huvittuneena. Mihinköhän tämäkin porukka joskus päätyy?

~~~
Sanoja 501 
Saatte huomenna viimeset luvut