Viha ja rakkaus kulkee käsikädessä || Joleksi ||

4.

~Aleksi~

Kävelen isäni taloa kohti kuunnellen musiikkia kuulokkeistani. Olisin kohta perillä. Onneksi. Täällä on hieman kylmä. Hieman... Ketä vittua minä koitan huijata? Täällä on ihan saatanan kylmä ja tuntuu, kuin tämä kylmyys repisi sieluni minusta ulos niin väkivaltaisesti, että veri vain roiskuisi ja huutoni kuuluisi jumalauta Amerikkaan asti! Kiristän tahtiani, jotta välttyisin tuolta kohtalolta...

Olen keskittynyt pysymään pystyssä ja musiikin sanoihin, joten säinähdän, kun kuulokkeeni nostetaan yhtäkkiä pois. Pysähdyn ja käännyn äkkiä ympäri. "Sä", sanon turhautuneena, kun kohtaan -ilmeisesti- Joelin silmät. Hän virnistää. "Minä", hän sanoo. "Mitä helvettiä sä täällä teet?" kysyn. "Mä asun tos toisel puolen tietä", Joel kertoo. "Aha", sanon.

Katson Joelia tuimasti. Miksi helvetissä hän tuli pilaamaan päiväni?! "Anna mun kuulokkeet ja häivy", käsken hampaitani kiristellen. Joel pudistaa hymyillen päätään. "Vittu. Anna nyt vaan ne saatanan kuulokkeet ja häivy helvettiin mun elämästä", sanon korottaen hieman ääntäni. Joel kallistaa vain hieman päätään.

"Sä kiroilet aika helvetisti. En ois uskonu. Näytät niin viattomalta", Joel sanoo. Hän kumartuu lähemmäs minua. "Ja se viattomuus mua puoleensa vetää", hän kuiskaa korvaani. Tuhahdan. "Sä et kiinnosta mua. Et sitten yhtään mitenkään", sanon. Joel katsoo minua läheltä. Liian läheltä. Nostan oikean käteni hänen rintakehälle ja työnnän hänet kauemmas. Voin haistaa hänet edelleenkin nenässäni. Ja ikävä kyllä hän tuoksui hyvältä eli en voi sanoa siitä mitään.

"Ooks sä aivan varma?" Joel kysyy huulet mutrulla. "Oon. Todellaki. Mua ei kiinnosta tollaset itsekeskeiset, ylimieliset, vallotaja paskat", sanon ja katson häntä jäätävästi silmiin. Joo. Ei ole oikein olla ilkeä, mutta miten muuten pääsen hänestä eroon?! Ja sitäpaitsi. Puhuin vain totta. Tuollaiset luulevat voivansa tehdä ihan, mitä vain haluavat ja luulevat, että kaikki kaatuvat heidän jalkoihin kuola valuen. En nyt väitä etteikö hän olisi hyvännäköinen, mutta ei kiitos.

"Anna ne saatanan kuulokkeet nyt vaan", käsken toistamiseen. Joel katsoo minua hetken ja ojentaa sitten kuulokkeita minua kohti. Meinaan napata ne käteeni, mutta samassa tuo minua rutkasti pidempi poika vetää ne taakse ja painaa huulensa pikaisesti minun omilleni. Hän virnistää ja asettaa kuulokkeeni päähäni. Sitten hän häipyy aivan yhtä nopeasti, kuin ilmestyikin. Katson hänen perään ja pyyhin huuliani. Ja tuo on Ollin kaveri. En pääse hänestä varmaan ikinä eroon!

Havahdun kylmyyteen taas, joten jatkan matkaani, jonka tuo idiootti oli keskeyttänyt. Miten emme ole muuten aiemmin törmänneet. Hän asuu kuitenkin aika todella -liian- lähellä isäni taloa. Kaipa saan kiittää edes sen verran, että emme ole törmänneet aiemmin. Olisimme kyllä voineet olla kokonaan törmäämättä mieluummin... Mutta ei. Sillä joka ikinä tästä kaikesta -koko elämästä- vastaakaan on jotain selvästi minua vastaan. Mitä olen tehnyt, että järjestit elämääni tuollaisen maanvaivan?! Kysynpähän vain...

Vedän kylmää ulkoilmaa keuhkoihini ja koitan hätistää Joelin mielestäni. Ei minun kannata tuhlata aikaani hänen ajatteluunsa, kun juuri sitä hän haluaa. Ovelaa. Hymähdän hieman itsekseni ja keskityn sitten musiikin sanoihin: "So tell me, what do you mean. When you say that we're not okay? We're fucked up in a beautiful way. We're fucked up in a beautiful way..." Totta. We all are fucked up in a beautiful way. Enemmän tai vähemmän.

Saavun isäni talolle. Juoksen portaille ja kaivan taskustani avaimet. Avaan oven ja astun sisälle. Sammutan musiikin ja otan kuulokkeet pois korviltani. "Moi!" huudahdan. En saa vastausta. Sen sijaan kuulen epämääräisiä ääniä. Kurtistan kulmiani ja potkin kenkäni pois jaloistani. Lähden ääntä kohti.

~~~
Sanoja 529
Joo vähä ääripää ajatukset Alella mut ei anneta sen häiritä nyt🥲