Sielun kevyt kosketus

Prologi

Majatalon haju oli hirvittävä. August ei ollut varma, johtuiko edessään istuvan miehen epämiellyttävyys paikan inhottavuudesta vai oliko mies itse ällöttävyyden irvikuva. Oli kenties ollut virhe tulla tarjoamaan kauppaa tämän tavernan ihmisille, mutta kaiken kuulemansa perusteella August oli kuvitellut paikan olevan juuri sopiva. Likaista pohjasakkaväkeä, jolle laki ei paljoa merkinnyt.

"Paljonko pyydät kolmesta?" tukeva, punertavatukkainen ja parrakas mies kysyi häneltä matalalla äänellään.

"Kolmekymmentä."

"Hopeaa?"

Naurahdus. "Kultakolikkoa", August täsmensi. "Aito tavara ei lähde halvalla."

Mies näytti tyytymättömältä ja ojensi kätensä tutkiakseen säkin sisällön. August antoi hänen kurkistaa ja toivoi, ettei mies jäisi pohtimaan liian pitkäksi aikaa. Lähipöydissä istui porukkaa ja tavernassa oli sen verran hiljaista, että heidän keskusteluaan saattoi kuunnella, jos siirtyi tarpeeksi lähelle. Nurkkapöydässä istuva viittaan pukeutunut hahmo oli ollut paikallaan aivan liian kauan ja August oli varuillaan huomatakseen yhdenkin epämääräisen liikkeen.

"Lohikäärmeenkynsiä, pohjoisen punapaholaisilta", August selitti keskittyen taas mieheen ja pitääkseen kulissinsa kasassa. Hän ei ollut eläessään nähnyt lohikäärmettä saatikka aikonut tappaa sellaista saadakseen hankittua sen kynsiä. Ostoksena joltakulta ne olisivat liian kalliit, puhumattakaan siitä miten harvinaista ja laitonta tavaraa sellainen oli. Nämä olivat pelkkää silmänlumetta, valmistettu huijaukseksi tällaisia typeryksiä varten. Ainoa oikeasti arvokas esine, joka hänellä oli, riippui pienessä ketjussa hänen kaulassaan ja hohkasi maagista lämpöä hänen ihoaan vasten. Ja siitä hän ei ollut luopumassa.

Tämä mies ei kuitenkaan odotuksista huolimatta tainnut pienestä humalastaan huolimatta olla sellainen typerys, joksi August oli hänet kuvitellut. August alkoi jo harkita, että olisi parempi perua kauppa ja häipyä, kun hän vielä voisi. Mies oli kuitenkin napannut säkin tukevasti itselleen ja noussut ylös.

"Kuules poju", hän sanoi hiljaa. "Et tainnut muistaa, että tämä tavara on mustalla listalla."

"Jos et halua sitä, voin ottaa sen takaisinkin", August tokaisi, vaikka tiesi pelin olevan menetetty. Hän tunsi itsensä yhtäkkiä paljon pienemmäksi, ruskea ja kiharatukkaiseksi pojaksi. Hetken hän oli se nuori räätälin poika, joka karkaili päivisin metsään vältelläkseen työtä ennen kuin oli joutunut maailman kolhimaksi ja aloittanut tihutyönsä. Parrakas mies virnisti leveästi kuin olisi voittanut juuri kolme säkillistä Augustin tarjoamaa tavaraa ja huikkasi tiskin luona seisoskeleville miehille.

"Hei, hakekaas ne armeijan koirat tuolta ulkoa. On niille vähän kotiin viemisiä." Miehen katse kääntyi sitten Augustiin ja hymy leveni entisestään. August tajusi, että nyt oli aika lähteä. Hän oli viivytellyt liiankin pitkään ja ovesta ulos pyyhältävät miehet toisivat sotilaat minä hetkenä hyvänsä. Hän ehti tuskin pois tuolistaan, kun hänen kauppakumppaninsa tarttui häntä hartiasta pidätelläkseen häntä. August tempautui irti ja kapusi nopein harppauksin tuolin kautta pöydälle täyden kaaoksen avautuessa tavernaan. Mies karjui hänelle ja käski muita ottamaan hänet kiinni. Ovi tuntui pamahtavan lähes irti saranoiltaan osuessaan seinään, kun kolme sotilasta paukkasi sisään miekat käsissään.

Sotilasjoukon vanhimpia ja heitä selvästi johtava mies rentoutui nähdessään Augustin ja käveli muutaman askeleen lähemmäs. August silmäili heidän varusteitaan helpottuneena. Tavallisia sotilaita, luojan kiitos. Asterialaisia vastaan hänellä tuskin olisi ollut mahdollisuutta. Näitä pellejä sen sijaan hän oli yrittänyt vältellä parhaansa mukaan.

"Jopas, jopas. Augustus Bell, meidän pikku varkaamme", mies totesi hymyssä suin eikä siinä virneessä ollut tiedossa mitään hyvää.

"Roy", August tervehti ja etsi samalla katseellaan seuraavaa tasannetta, jonne suunnata. Häntä ei erityisemmin huvittanut astella suoraan häntä parin vuoden ajan jahdanneiden miesten nenän eteen. Ne harvat ihmiset, joita tavernassa oli, olivat nousseet tuoleiltaan ja seurasivat tapahtumia valmiina auttamaan sotilaita tai pakenemaan itse. Siitä August kuitenkin oli varma, että kukaan ei ollut asettumassa hänen puolelleen. Hän oli ollut typerän varomaton, mutta turha surra sitä nyt.