Sielun kevyt kosketus

07

Seuraava aamu avautui kirkkaana. Aurinko oli tuskin noussut, kun Liam oli jo varusteissaan ja valmiina harjoituksiin. Hän oli nukkunut hieman kehnosti, sillä jokaista unikuvaa oli sävyttänyt ajatus Lightista, jonka kosketus oli tuntunut pehmeältä ja lämpimältä. Ruoka sitä vastoin maistui miehelle hyvin ja hän sai osakseen hieman epäileviä katseita ystäviensä suunnalta. Rosa tarkasteli hänen ruokailuaan hieman inhoten ja Theo kysyi silmät suurina ihmetellen, miten hän oli edes paikalla näin aikaisin.

"Kai sitä saa saapua syömään", Liam tokaisi vastaukseksi ja joutui korottamaan hieman ääntään. Ruokasali oli suurehko, mutta matalakattoinen tila linnan alakerrassa palvelijoitten puolella rakennusta, ja huoneessa oli ruoka-aikoihin melkoinen meteli.

"Mutta sinä, ja vielä ajoissa ennen harjoituksia."

"Hän yrittää petrata", Rosa tiesi sanoa. "Aika monta väliin jäänyttä harjoitusta viime aikoina."

Naisen kasvoilla kävi erikoinen hymy, jonka laatua Liam ei aivan ehtinyt tunnistaa. Samalla hetkellä Shane saapui täyteen ruokailusaliin ja istahti heidän joukkoonsa haukotellen. Miehen silmien alla oli mustat pussit ja tämän valkea tukka oli sekaisin kuin myrskyn jäljiltä. Yllään hänellä oli tavanomaiset, ruskeat housut ja valkea paita, jotka olivat rypyssä kuin hän olisi nukkunut ne yllään.

"Sinä sitä vastoin olet yhä entiselläsi", nainen totesi, nappasi tyhjän kulhonsa ja poistui pöydästä. Shanen katse seurasi punaista tukkaa huoneen toiselle laidalle, kunnes hän kääntyi hieman hölmistyneenä ystäviään kohti.

"Mitä hän tarkoitti?" Shane kysyi uneliaasti.

"Että luontaiset kykysi pääsivät jälleen sille", Theo vastasi virnistäen ja upotti lusikkansa viimeiseen nokareeseen ruskeaa puuroseosta.

"Kuten mikä?"

"Saapuminen myöhässä ilman varusteita."

"Ei, hän vain tarkoitti, että olet edelleen idiootti", sanoi Liam.

Shanen tuhahti, mutta hänen ystävänsä nauroivat ääneen.

"Koska te olitte ajoissa, ette sitten varmaan ole vielä kuulleet", hän aloitti ja silmäili kavereitaan, jotka hiljenivät. "Satuin matkallani ohittamaan pappisväkeä. Papitar aikoo kutsua sairaita lapsia siunattavaksi., tilaisuuden pitäisi olla seuraavana sunnuntaina. Se luetaan käskynjaossa tänään."

Liam kohotti kulmiaan. Tälläista ei ollut tapahtunut vuosiin. Lisäksi häntä vaivasi papittaren ristiriitaisuus, hänen lempeytensä, mutta salainen raivonsa, joka tuntui kiehuvan kuoren alla.

"Tämä on uutta", Theo totesi hämmentyneesti. "Mutta kuulostaa paremmilta uutisilta kuin aikoihin. Sairaat eivät ole saaneet astua Jumalkirkkoon moniin vuosiin."

Liam tiesi, että vain osa kaupunkilaisista oli muutoinkin tervetullut linnan alueella olevaan pääkirkkoon, jossa papitar suoritti messunsa jokaisena sunnuntaina. Kaupungin puolella oli pienempi kirkko, jonne väkeä kerääntyi, sairaat ja vaivaiset sekä köyhimmät jäivät jonoksi ovien ulkopuolelle, koska tuskin mahtuivat sisään ihmispaljouteen. Jo aikana ennen papittaren valtaannousua papisto oli kieltänyt sairaita astumasta jumalan pyhittämään paikkaan.

"Se on iso muutos", hän sanoi mietteliäästi. "Se tietää ihmispaljoutta."

"Se tarkoittaa töitä koko sunnuntaiaamupäiväksi", Shane täsmensi. "Toivon tosiaan, että minut sijoitetaan messun ulkopuolelle."

***