Sielun kevyt kosketus

03

Seuraava päivä ei eronnut tavallisesta arjesta sen kummemmin. Hajanainen joukko tummanruskeisiin nahkavarusteisiin, niiden alla oleviin puuvillapaitoihin tai tunikoihin ja saappaisiin pukeutuneita sotilaita kuunteli komentajansa käskyjä, marssi tai taisteli määräyksen kaikuessa. Tällä kertaa Liam pääsi myös osallistumaan päivän jousiammuntaharjoituksiin ja osoitti miekkailun olevan enemmän hänen valttikorttinsa. He kisasivat Shanen kanssa, kumpi saisi ammuttua lähemmäs taulun keskustaa, ja mies onnistui ampumaan Liamin juuri tauluun osuneen nuolen hajalle.

Lopulta iltapäivä koitti ja harjoitteluvarusteisiin sonnustautuneet miehet ja naiset lähtivät kukin omille teilleen. Liam jäi Shanen kanssa kentälle ja sitoi miehen nahasta tehdyn rintapanssarin paremmin kiiinni selkäpuolelta, ennen kuin he päättivät lähteä ratsastamaan. Liam varusti Balin, joka vaikutti innokkaalta päästessään ulos tallista omistajansa kanssa ja Liam huomasi mutisevansa ratsulleen muutaman sanan. Se muistutti häntä Lightista, joka oli edellisenä päivänä väittänyt pystyvänsä puhumaan eläimille.

"Huhu kertoo, että olet päästänyt yhden asterialaisen piikittelyasenteesi läpi", Shane huomautti vetäessään ratsastushansikkaita käteensä. Hänen vaaleampi hevosensa oli jo valmiina ja odotti taluttamista pois tallista.

"Theo on ehtinyt juoruta", Liam mutisi. Häntä kyllästytti, että asiat kulkivat linnan hovi- ja sotilasväen joukossa kuin naisten torilla pitämissä juorukokouksissa. "Mikä ihme siinä nyt on, että olen jutellut yhdelle asterialaiselle?"

"Sitä se nimenomaan sinun kohdallasi on: ihme."

"Hän ei ole niin paha tyyppi."

Shane kohotti kulmiaan. "Ai ei? Mitä tapahtui sille "Ne paskiaiset tuhosivat kotikyläni"–Liamille?"

Liamin teki mieli vastata, ettei hän itsekään tiennyt ja olisi mukavaa, jos joku vaivautuisi kertomaan vastauksen hänellekin. Hän oli yksi niistä, joka suhtautui asterialaisiin voimakkaammin juuri näiden syntyperän vuoksi, kun monet vain inhosivat sotilasporukkaa ja pitivät esimerkiksi parantamistehtävissä työskenteleviä henkilöitä varsin ystävällisinä. Siitä enkelipuhekin oli kai saanut potkua joidenkin ihmisten keskuudessa.

"Ligeltiet ei ole niin kuin Iccarus. Hän on... Inhimillisempi", Liam sanoi selitykseksi. Hän olisi vielä halunnut lisätä, että jostakin syystä hänestä tuntui hyvältä selvittää sille hölmölle edes jotakin heidän tavoistaan, mutta onnekseen jätti sen sanomatta.

"Tuo hänet Ryöväriin joku kerta ja esittele muullekin porukalle", Shane ehdotti kuin Liam olisi tavannut uuden tytön. Liam pyöritteli silmiään ja sai viimein Balin lähtökuntoon.

He ratsastivat pois kaupungin kaduilta ja porteista kohti metsäteitä, jossa oli rauhallisempaa ja hyvät maastot reipasta ulkoilua varten. Liam nautti vauhdista kannustaessaan Balin ravista laukkaan ja pysytteli hyvin kyydissä pitkän ratsastuskokemuksen ansiosta. Shanen hevonen ei aivan pärjännyt hänen vauhdilleen, mutta hän odotteli tarpeen tullen ja kisaaminen jäi leikkimieliseksi.

Liam nautti luonnosta ympärillään ja vapauden tunteesta päästyään hetkeksi pois kaupungin jyrkkien, harmaiden rajojen tuntumasta. Metsän ja pitkälle länteen jatkuvan tien toisella laidalla avautui laajalti nurmea, peltoja, kauempana kohoavia mäkiä niin pitkälle kuin vain jaksoi katsoa. Jos olisi jatkanut tietä metsän läpi, olisi voinut toisella puolella katsella pohjoiseen ja erottaa selkeällä säällä kaukaiset vuorenhuiput tai jatkaa vielä eteenpäin lammelle.

Liam alkoi huomata Balin levottomuuden ja hidasti vauhtia yrittäen saada selville, mikä oli vikana. Ehkä lähellä oli villieläimiä. Shane näytti huomanneen saman ja hänen hevosensa vaikutti aivan yhtä vastahakoiselta jatkamaan eteenpäin.

"Ei kuulu mitään", Shane huomautti. Liam kuunteli myös. Se oli enemmän huono kuin hyvä merkki. Tavallisesti jo metsänreunassakin saattoi kuulla edes pieniä elämän ääniä ja puiden kahinaa. Nyt oli harvinaisen hiljaista. Kahahdus havahdutti kaksikon ja kumpikin tähysi kauemmas luoteeseen, mistä ääni oli tuntunut kuuluvan.