Sielun kevyt kosketus

18

18

Ensin näkyi pieni ja harmaa kaistale taivasta, sitten puiden oksia. Poika vaihtoi asentoa kyljelleen, kun hatara uni haipui hänen mielestään. Liam oli jo satuloinut hevosensa, kun August raotteli silmiään. Hän oli nukahtanut viimein yön pikkutunneilla, mutta nukkunut katkonaisesti. Nyt väsytti niin, että maasta ei huvittanut nousta ylös. Ympärillä haisi vieläkin savu, vaikka nuotiota oli jäljellä enää harmaita kekäleitä. Harmonian sirkutus kuului läheltä, mutta lintu vaikeni, kun August ynisi unisesti.

"Vauhtia, laiskamato", Liam hoputti ja tönäisi jalallaan Augustin makoilevaa hahmoa. Theo asteli samalla esiin puiden takaa ilmeisti aamuasioiltaan ja vilkuili kaksikkoa vieläkin hieman epäillen. Liam oli kuitenkan palannut tavaroiden pakkaamiseen, ja August yritti pitää silmänsä auki istuma-asentoon päästyään.

Augustin katse seurasi unisesti suitsimista. Liam otti toiseen käteensä ohjat ja toisiin suitsien niskahihna. Ohjat hän nosti hevosen korvien yli kaulalle. Hän kietoi kätensä hevosen pään alapuolelta ympäri, tarttui suitsien poskihihnoihin ja veti vasemmalla kädellä kuolaimen tarjoten sitä hevoselle. Bali avasi oma-aloitteisesti ja tottuneesti suutaan. Liam veti kuolaimet paikoilleen ja sitten asetti niskahihnan hevosen korvien yli varoen tarkasti hevosen silmiä ja korvia. Vielä mies oikoi kaikki hihna kohdilleen, kiinnitti turpahihnan ja leukahihnan.

Kaikki tapahtui nopeasti ja tehokkaasti, eikä August oikein uskonut olevansa valmis moiseen vielä pariin tuntiin. Hänen teki mieli kellahtaa takaisin alas pienen vilttinsä kanssa, johon hän oli yöksi kietoutunut. Liam näytti tajuavan sen ja hän siirtyikin seuraavan hevosen luo saatuaan ensimmäisen valmiiksi. Theo liittyi seuraan.

He nousivat ratsaille puolikkaan tunnin kuluttua, kun August oli saanut itsensä hereille. Hän oli nälkäinen ja jopa hieman kärttyinen, mutta ei uskaltanut äksyillä muille matkalaisille. Tess-kissa viihtyi jostain syystä hyvin Liamin kyydissä, eikä August ollut siitä harmissaan. Hän ei kaivannut kissaa omaan satulalaukkuunsa.

Vatsa kurisi äänekkäästi, mutta August hörppäsi vain leilistä vettä ja piti suunsa supussa. Nälkä kyllä kaikkoaisi ajallaan, mutta sitä ennen piti kestää ikävin vaihe. Liam näytti olevan sujut sen kanssa, että August kantoi pientä sinistä sielun palaa mukanaan. Ainakaan mies ei enää vaatinut sitä itselleen. Theon läsnäololla saattoi olla jotakin vaikutusta asiaan, ja August oli kiitollinen, että ei matkannut aivan yksinään.

Matkan ajaksi Theo viritteli keskustelua.
"Pysähdytään kohta, kun päästään johonkin, mistä hankkia syötävää", hän sanoi lohduttavasti Augustille. "Kerrotko vielä siitä kivestä? Löysit sen siis kotikylästäsi?"
August huokaisi.
"Niin. Silloin asterialaisten tulon jälkeen. Olin lähtenyt metsään, niin kuin yleensä tein, kun en jaksanut olla isän opissa tai tehdä hommia. Tajusin, että jotain oli pielessä, kun näin sen hehkun puidenlatvoja vasten. Taivas oli verenpunainen ja luulin näkeväni unta, kun tuijotin sitä. Maa tärisi, se jyrinä ja meteli soi korvissa. Sen punaisen seassa hohti tulisia palloja, kun asterialaiset putosivat."

Liamin nyrkit olivat kiristyneet ohjasten ympärillä, ja sen erotti valkeana hehkuvista rystysistä. Hän ei kuitenkaan kommentoinut pojan kertomaa. August epäili, että toiset kaksi muistivat saman, ainakin sen punaisena hehkuvan taivaan, uhkaavan jyrinän.

"Palasin takaisin. Kylästä ei ollut mitään jäljellä enää silloin. Kaikki oli palanut." August muisti yhä savun hajun. Mustan noen ja järkyttävän tuhon, jota oli mahdoton uskoa. Hänen rintaansa pisti edelleen, kun hän muisti, miten isä tapasi käyttää hänen koko nimeään läksyttäessään häntä laiskottelusta.
Augustus Walter Bell, aika ottaa vastuuta omasta elämästäsi.
Omassa suussa nimi oli pienestä pitäen vääntynyt väärin, ja hän oli aina pitänyt enemmän siitä, että nimi lyhennettiin. Se ei muistuttanut kodista. Eikä isästä.