Sielun kevyt kosketus

17

17

Oli aika jatkaa matkaa. August oli nukkunut kehnosti ja hänen oikeaa olkapäätään särki, mutta hän yritti olla valittamatta. Hevosten suitsiminen, satuloiminen ja tallista ulos saattaminen vei hetken aikaa, ja siksi he nousivat varhain ollakseen liikkeellä ennen kenenkään tuloa. Tess-kissa nostetiin kyytiin ja Harmonia lennähteli sopivan matkan päässä Augustista. He etenivät pitkin katuja ensin ratsain, mutta pysähtyivät varsin pian pienelle lepopaikalle, joka oli selvästi suunniteltu kaupunkien uloskulkureitin varrelle matkaajia varten.

Piennar oli leveä ja selvästi siinä oli levännyt eläimiä, kärryn jäljet olivat painuneet kuraiseen maahan. Pieni, kivetetty alue ympäröi kapeaa ja katettua kaivoa, jota luultavasti ei kaupungin puolelta käytetty. Theo ja Liam olivat puhuneet lähes koko ratsastusmatkan ajan hiljaisin, mutta kimpaantunein äänin, eikä August pitänyt siitä, mitä luultavasti oli tulossa pysähdyksen myötä.

Tästä eteenpäin tie leveni ja talot jäivät suurimmaksi osaksi taakse. Edessä levittäytyi peltoa ja nurmen peittämiä kukkuloita. Tie oli toisella laidalla kuin mistä August ja Theo olivat kaupunkiin saapuneet, mutta varmasti tältäkin suunnalta hieman ylemmäs noustuaan erottaisi koko kolmen laaksoon muodostuneen kaupunkiyhteisön muodostaman kokonaisuuden.

August laskeutui viimeisenä ratsailta ja iski jalkansa maahan sen verran rajusti, että jalkapohjissa ja nilkoissa kihelmöi. Liam oli ryhtynyt sitomaan tiukemmin jotakin tarvikkeistaan satulalaukkuun ja Theo seisoskeli hänen vierellään. August kuuli miesten keskustelun kiivaat sanat, jotka olivat kohonneet ilmoille vasta hetki sitten.

"Minä pakenin ja elin siinä kylässä tämän ajan", Theo selitti ja selvästi yritti nyt hillitä ääntään. "Ei se silti ole minulle koti, eivät ne minua ota sinne kuin omaksi lapsekseen. Orla tietää, että matkani kestää."
"Sinun pitäisi palata. Ei hän sinua siellä ikuisesti odota", Liam totesi. "Sitä paitsi et tiedä, mihin olet lähdössä."
"Ja sinäkö tiedät?" Theo kysyi tiukasti ja silmäili kiukkuisin katsein Liamia, joka ei suostunut katsomaan häneen.

"Muistatko sinä edes? Shane ja Rosa ja kaikki muut", Theo jatkoi. "Sinä et ymmärrä sitä yötä, sinä olit jo matkalla, kun me kohtasimme papittaren vihan. Hän tappoi kymmeniä sotilaita. Minä olen yksi harvoista, joka on päässyt pakoon."
Liamin silmät olivat synkät, eikä hän vastannut mitään. August pohti, pitäisikö hänen mennä kovien sanojen väliin, mutta totesi, että saisi rytäkässä siipeensä ja asettuikin sivummalle istumaan. Hän nojasi selkänsä kiven kylkeen ja yritti olla mahdollisimman huomaamaton.

"Älä, Liam. En tarkoita, että se olisi sinun syytäsi. Et sinä niitä ihmisiä tappanut", Theo sanoi.
"Yhtä hyvin olisin voinut", Liam ärähti.
"Sitten tajuat, että tämä on minunkin taisteluni." Theon kasvoilla oli järkähtämätön ilme. Hän oli tehnyt päätöksen, eikä Liamin vastustelu saanut sitä horjumaan.
"Olet onnistunut rakentamaan uuden elämän siinä kylässä. Älä pilaa sitä nyt", Liam totesi painokkaasti ja kiristi viimeisen laukun hihnan.

Theo oli hiljainen, mutta hänen silmissään liikkui tumma myräkkä. August halusi pysyä etäällä, mutta se ei näyttänyt auttavan. Miehet siirtyivät pois hevosten viereltä pojan eteen, siihen, missä hän istui karkeaan kiveen nojaten.
"Ensimmäinen homma on päästä Atheneen", Liam selosti päättäväisesti ja silmäili tarkasti Augustia vastaväitteiden varalta. "Sen jälkeen muurien sisälle linnoitukseen, siihen, jota papitar pitää Athenessa asutuksenaan."
"Light kyllä sanoi..." August vastusteli, mutta Liam keskeytti hänet.
"En piittaa siitä, mitä hän käski sinun tai kenenkään muunkaan tehdä."
"Entä, jos papitar on paikalla?" August kysyi varovasti. "Et pääse lähellekään kaupunkia, siellä on hirveä vartiointi silloin."
"Pääsen sinne kyllä", Liam sanoi kylmästi. "Jos vielä olet tulossa mukaan, saat luvan tulla. Olet se hemmetin avain koko papittaren vallan kukistamiseen eikä minulla ole harmainta aavistusta, miten sen teet, mutta en menetä sinua silmistäni enää."