Sielun kevyt kosketus

12

Light hyvästeli Liamin lyhyellä suudelmalla tallien varjossa heidän vietyään hevoset takaisin. Liam oli varovaisempi nyt, kun he olivat saapuneet kaupunkiin, mikä tuntui Lightista hieman omituiselta. He olivat juuri olleet läheisemmin toistensa kanssa kuin koskaan ennen ja Light oli kuvitellut sen vaikuttavan mieheen vapauttavammin.

"Oletko varma, että voit vain palata?" Liam kysyi hiljaa. "Papitar saa tietää heti, kun astut sisälle linnaan."

"Minun on pakko", Light vastasi. "Ehkä Harmonian harhakuvat auttoivat, hän ei kenties edes ymmärrä miksi pakenin."

Se oli heikko toive, mutta tarpeen Liamin rauhoittamiseksi. Enemmän Lightia pelotti, että hän saattaisi paljastaa samalla ystävänsä, hän saattaisi asettaa Liamin, Harmonian tai vaikka Gloverin vaaraan.

"Jos harhakuvat eivät ole hämänneet häntä täysin, hän tietää odottaa minua. Mutta papitar tarvitsee minua pitääkseen voimansa koossa. Hän tarvitsee minut elossa."

Se ei tuntunut tyynnyttävän Liamia, jonka kasvoilla oli yhä hiukan kiukkuinen ilme. "Jos se nainen kajoaa sinuun sormellakaan..."

"Hän ei voi tehdä mitään niin pahaa, etten selviäisi", Light päätti miehen lauseen. Lähtiessään hän ei katsonut taakseen. Papittaren kohtaamisen kauheuden myöntäminen Liamille tuntui vaikealta ja Light toivoi, että selviäisi sen verran vähin vammoin, ettei joutuisi selittelemään Liamille. Mies olisi vaikeuksissa, jos hyökkäisi avoimesti johtajattaren kimppuun. Lyhyessä ajassa oli tapahtunut niin paljon. Nyt hän valehteli jo Liamillekin, vaikka tiesi takuuvarmasti, ettei papitar päästäisi häntä vähällä.

Light kiiruhti pitkin linnan käytäviä ja ylös portaita kohti omaa huonettaan. Hän tuskin kiinnitti huomiota ympäristöönsä, väisti, jos vastaan tuli ihmisiä ja keskittyi vain pääsemään perille. Yhä lähemmäs saapuessaan hän aisti vihamielisyyden, joka tuntui peittävän koko linnaa. Se oli kuin myrsky, joka enteili tuloaan painostavan tunnelman voimalla. Ovelle päästyään hän tiesi, että häntä odotettiin.

Papitar Theresa oli pukeutunut yhtä kauniisti kuin aiemminkin. Hän oli kuin vaalea aave muuten hämärässä, kynttilöiden valaisemassa huoneessa. Hänellä oli vieressään pienellä pöydällä korkea ja kaareva häkki, jossa keltaisen ja ruskean värittämä lintu sirkutti hiljaa. Light sulki oven takanaan ja astui peremmälle. Kaikki tuntui aikaisemman toisinnolta, tosin tällä kertaa kukaan ei pelastaisi häntä. Hän asteli vapaaehtoisesti naisen eteen ja ottaisi vastaan mitä tahansa.

"Olet pettänyt minut, Ligeltiet." Papittaren ääni oli kylmä ja pisteli Lightin sisällä kuin jää.

"Olen pahoillani, teidän ylhäisyytenne."

Ensimmäinen lyönti osui Lightin poskelle ja se poltteli pitkään. Lintu rääkäisi kimeästi häkissään. Light kuitenkin kohotti katseensa uudelleen eikä väistänyt tulevia iskuja.

"Valehtelit minulle", papitar sähisi läimäisyjen lomassa. "Pakenit minulta. Käytitte asterialaisen ystäväsi kanssa voimianne minua vastaan."

"Se oli minun syytäni", Light sanoi papittaren paiskatessa hänet maahan. Miehen raajoja särki ja Light oli miltei varma, että naisen kämmentenjäljet paistoivat punaisina hänen poskiltaan. "Olin liian peloissani, joten pakenin."

"Saat nähdä, että se oli viimeinen kerta, kun piiloudut minulta", Theresa kiljui ja sai pelkällä kädet heilautuksella Lightin käden vääntymään niin, että kuului inhottava raksahdus. Viha oli herännyt jälleen kuin nopeasti syttyvä liekki, polttavana ja tuhoavana. Nainen tarttui Lightin tummaan tukkaan ja hän retuutti miestä liikkuessaan huoneessa. Hän repi paidan miehen yltä ja raastoi housut hänen päältään. Papittaren nauru oli puoliksi rääkäisy, huvittunut ja viileän vihainen.