Sielun kevyt kosketus

23

23

Light ja Liam olivat kohottautuneet istumaan. Liam siveli varovasti asterialaisen kasvoja ja kaksikko keskittyi vain katselemaan toisiaan. Kuin hetken verran olisi pelottanut, että kyseessä oli vain hauras uni, joka saattaisi särkyä. August ei olisi hennonut keskeyttää heitä, mutta he olivat yhä pakosalla ja avoimella peltonurmella oleminen altisti heidät takuuvarmalle paljastumiselle.

Kun August yskäisi, Liam irrotti katseensa Lightista ja kädet liukuivat hitaasti syliin. Hetken verran mies tähysi ympärilleen ja kauempana häämöttävään kaupunkiin, jonne aamu hiipi.
"Mitä tapahtui?" Liam kysyi käheästi. Hän oli jo huomannut, että yksi oli joukosta poissa.
"Theo päätti jäädä", August sanoi hiljaa. "Ja se penteleen kissa. Katti taisi pelastaa henkeni."

Roy varmaan nylkisi sen, jos vain sattuisi saamaan punaturkkisen paholaisen kiinni. August toivoi mielessään, että kissa ehti livahtaa karkuun ja mielellään oli kynsillään kaivautunut sotilaan ihossa sen verran syvälle, että aiheuttaisi epämukavan tulehduksen.

"Meidän pitäisi..." August huojui hieman epävarmoilla jaloilla ja tarrasi kovemmin ohjaksiin, joita piteli. Liam tajusi tilanteen ensimmäisenä ja jotenkin hieman kiusaantuneena auttoi Lightin pystyyn, veti sitten kätensä kiireesti pois ja tarttui hevosten suitsiin. Light näytti hetken olevan hämillään, mies roikotti käsiään kuin ei oikein tietäisi mitä niillä tekisi ja lähti lopulta kulkemaan Augustin edellä. He aikoivat metsikköön, joten oli parempi kulkea hetken verran jalan. August luotti siihen, että Liam näyttäisi suunnan. Hän oli itse liian uupunut pohtimaan.

Aamun valo värjyi jossakin kaukana, kun he siirtyivät metsän varjoihin, missä viileä säilyisi vielä pitkälle aamupäivään. Sanat palasivat vasta, kun he saattoivat istua alas. Liam oli siivonnut aikaisemman leirin ja suunnitellut valmiiksi pakoreitin, joka veisi aivan toiseen suuntaan. Hämäykseksi jätetyt nuotion jäljet saattaisivat johdattaa perässä olijat kotvaseksi väärään suuntaan. Siitä huolimatta August ei olisi hennonut pysähtyä, kun he kiersivät jyrkän mäen ja päätyivät kallioseinämän taa pysähtyäkseen lähteelle sen kupeessa.

Vesi oli tulvinut maan syvyyksistä ja luonut kuin pienen lammen piiloon vehreyksien taa. Suuret lumpeenlehdet keinuivat tyynellä pinnalla, ja August joutui siirtämään heinikkoa sivuun, että pääsi täyttämään vesileilinsä. Häntä väsytti aivan pirusti, mutta kuiva kurkku kaipasi ensin leilitolkulla juotavaa. Myös hevoset piti päästää juomaan, ennen kuin satulat riisuttiin ja päätettiin, että pysähtymistauko kestäisi tovin pidempään. Veden ääreltä he siirtyivät kauemmas takaisin puiden suojiin.

Liam halusi kuulla kaiken, joten Augustin ei auttanut kuin pysytellä hereillä ja kertoa yön tapahtumista. Light ei juurikaan osallistunut keskusteluun, mutta seurasi katseellaan Liamia kuin ei tietäisi, mitä tehdä. Liam pysyi etäällä asterialaisesta ja piti katseensa tiukasti Augustissa, jonka silmät lupsuivat. Mies vaati vastauksia, kysyi tarkentavia kysymyksiä ja marssi edestakaisin liian rauhattomana asettumaan aloilleen. Kuulustelu päättyi vasta, kun Light pyysi Liamia rauhoittumaan. August sai vetää henkeä ja sulki silmänsä aikeinaan levätä ihan vain hetken. Pään alla oleva rinkka oli lopulta ihan mukava tyynyn korvike, sillä August havahtui jonkin ajan kuluttua hiljaiseen puheeseen tietämättä kuinka pitkään oli ollut untenmailla.

Metsässä oli ainakin valoisaa, mitä nyt pilviseltä taivaalta ja puiden oksistojen läpi pääsi. Aamun hämy ja kaste olivat kuitenkin kaikonneet, ilma tuntui lämpimämmältä. Augustin kylkeä kivisti, hän oli kääntynyt osittain juurakon päälle, mutta pysäytti käännösaikeensa, kun keskustelun sanat hiipivät tajuntaan.

"Sinä olet muuttunut." Lightin sanat eivät olleet syyttäviä. Enemmänkin mies vaikutti yllättyneeltä.
"Siitä on pitkä aika, kun sinä ja minä...", Liam aloitti, mutta sanat jäivät kesken. Kuului kahinaa, kun maa ja pudonneet lehdet rahisivat jalkojen alla. "En tiedä, miten tämän tekisin. Tuntuu vieläkin siltä, ettet ole totta."