You Made Me Raise My Game ~ Oleksi & Jorko

Luku 39. Helpottunut

Joonaksen pov:

Heräsin sairaalan penkiltä. Nukahdin. Kuulokkeissani soi vieläkin bändimme musaa. Nyt soi "What's Wrong". Näen yhden sairaanhoitajan kävelevän ohitseni. "Ööh, hei tota tiiäks pystyykö Joelia näkee?" Nousen penkiltä ja kysyn. "Sukunimi?" Sairaanhoitaja kysyy lempeästi. "Aa joo, Hokka" sanon huvittuneena. "Joo! Mee tonne käytävän päähän, ihan vika huone" sairaanhoitaja osoittaa yhtä huonetta. "Kiitos!" Huikkaan ja lähden kohti huonetta. Olen helpottunut, että Joel on kunnossa. En olisi kestänyt hänen menettämistä.

Matka tuntuu pitkältä, vaikka se oli todennäköisesti jotain 10 metriä. Pääsin käytävän päähän. Päätin aluksi koputtaa. Lääkäri avasi oven. "Moi! Tulitko näkemään Joel Hokkaa?" Hän kysyi. "Joo.." vastaan. "Joo! Mäpä jätän teidät kahestaan!" Lääkäri sanoo ja poistuu. "Moi..." Sanon haikeasti. Joel katsoo minua. En saa selvää, onko hän iloinen, surullinen, vihainen vai helpottunut. "Mistä sä tiesit että mä oon täällä?" Joel kysyy. "No... Mä näin sun auton siel ojas, ku olin lenkillä ja mä soitin ambulanssin... Mut miten se tapahtu.. Tai siis miks sun auto oli ojassa?" Selitän. "Aa, no siis..." Joel aloittaa. Hän vaikenee. Katson häntä kysyvästi.

"Mä... Mä vaan aattelin meitä.. Tai siis sitä, et tuleeko meistä mitään. Mä sit yliajattelin ja ajoin ojaan. Kuulostaa aika koomistelta mut tiedänpähän nyt ettei kannata aatella liian syvällisiä ku ajaa." Joel kertoo kiusaantuneena. "Sä... Sä siis ajattelit meitä?" Varmistan. Joel nyökkää. Otan häntä kädestä kiinni. Emme puhu mitään. Minä en tiedä olenko valmis uudestaan suhteeseen, mutta haluan tulla vielä läheisemmäksi Joelin kanssa. Tiedänpähän ainakin, millaista oli olla hänen kanssaan yhdessä. Toivon kyllä, että voisimme joskus niinsanotusti aloittaa kaiken alusta.