Difficult Love [ziall fanfic in finnish]

Luku 11

Zayn
Puristan käteni nyrkkiin ja tönäisen ilkeästi jotain ekan vuoden opiskelijaa pois tieltäni. Suuni on tiukkana viivana, ja hengitän nopeasti. Vihani ei ole oikeasti laantunut ollenkaan, vaikka on kulunut jo päivä. Kaikki ovat pelänneet minua tänään koulussa, eikä oikeastaan kukaan ole uskaltanut puhua minulle - paitsi Harry ja Liam, he uskaltavat aina. Edes opettajat eivät ole sanoneet minulle lintsaamisesta tai huonosta käyttäytymisestä mitään, koska, no, olen näyttänyt siltä että räjähdän kohta ja ammun jokaisen vastaantulijan. Mutta jotkut opettajat kyllä pelkäävät minua aina, joten ei tänään niin erilaista ole.

Työnnän vessan oven auki, ja tiputan reppuni lattialle. Nojaan seinää vastem ja otan puhelimeni esiin. Odotan Niallin ilmestymistä tänne. Tiedän, että hän tulee. Hän käy juuri tässä vessassa aina asettelemassa hiuksiaan tuntien välillä. Voi olla, että hän arvaa että tulen tänne - olen muutamana muunakin päivänä ilmestynyt tänne samaan aikaan kuin hän, mutta en usko että hän tajuaisi odottavani häntä. Minun on vain pakko puhua Niallille. Tai koskettaa häntä. Tai suudella. Luultavasti teen hänelle kyllä noita kaikkia.

Hieron väsyneenä silmääni, ja räpyttelen niitä kiivaasti saadakseni uneliaan olon pois. En nukkunut viime yönä kuin puoli tuntia. Mietin vain koko ajan, miten saan hänet itselleni. Aikaisempi suunnitelma oli helppo, ja se melkein onnistuikin - ennen kuin Niall päätti että me emme voisi olla yhdessä. Tiedän, oikeasti tiedän että hän pitää minusta. Tai piti ainakin. Jos näin on, aion sytyttää sen kipinän uudelleen häneen. Ei sen pitäisi olla vaikeaa, Niallia on aika helppo ohjailla. Koska hän on niin ujo. Ja pelokas. Luultavasti antaa minun tehdä hänelle mitä haluan ilman kamalaa kohtausta.

Kuulen kellon soivan vessan ulkopuolella. Voi olla, että Niallilla on nyt tunti. Ehkei hän tule ennen sitä. Voin kyllä missata yhden tai kaksi oppituntia odotellessani häntä. Koska en aio lähteä täältä ennen kuin hän tulee. Tai ainakaan ennen kuin koulupäivä loppuu. Jos näin käy, menen hänen luokseen. Hyvin mahdollista, että menen silti vaikka Niall nyt tulisikin jostain.

Hän ei kuitenkaan tule. Oppilaita ramppaa vessassa aina välillä, mutta en jaksa välittää heistä. Vaikka toivonkin, että saisin jostain hommattua avaimen tämän vessan oveen, jotta kukaan ei voisi juuri sillä hetkellä astua sisään kun vaikka suutelen Niallia. Mutta ihan sama, voimme me mennä yhteen noista ahtaista vessakopeistakin, jos on pakko.

Olen oikeasti melkein nukahtamassa, kunnes kello soi jälleen. Olen ollut täällä siis noin neljäkymmentäviisi minuuttia. Se tuntuu enemmänkin parilta minuutilta. Huokaisen ärtyneenä ja istahdan samaan paikkaan kuin Niall silloin yksi päivä. Nojaan seinää vasten ja puraisen turhautuneena alahuultani. Jos Niall ei ole seuraava tulija, oikeasti mottaan sitä tyyppiä kuka tulee hänen sijastaan.

Mutta minun ei tarvitse, koska seuraava tulija on Niall. Pirullinen hymy muodostuu saman tien huulilleni ja hyppään alas tasolta. En sano mitään, kun kävelen säikähtäneen Niallin luo ja painan hänet seinää vasten. En jaksa hillitä itseäni, vaan suutelen tätä intohimoisesti suoraan huulille.

Suudelma kestää odotettua kauemmin, ennen kuin Niall kääntää päänsä lopettaakseen sen. Hän katsoo minua järkyttyneenä.

"Mitä helvettiä, Zayn?" Horan huudahtaa ja painautuu tiiviimmin seinää vasten. En voi muuta kuin virnistellä katsellessani tuota säälittävää poikaa.

"Mähän sanoin", tokaisen, "et pääse musta vielä."

Ilme Niallin kasvoilla vaihtuu. Hän taisi olettaa vähän muuta, ehkä väkivaltaa. Koska olin niin vihainen eilen sanoessani tämän ensi kertaa. Mutta en halua satuttaa enkeliäni, suutelen mieluummin.

"Taisit olettaa jotain ei-niin-miellyttävää, vai mitä?" sanon edelleen virnistellen. Hymyni levenee metrin pituiseksi huomatessani pienen punan Niallin poskilla. Hän siis oikeasti oletti jotain pahempaa. Hyvä. En enää edes usko hänen lopettaneensa minusta pitämisen. En sitten tiedä, miksi hän sai niin typerän idean, että emme voisi olla yhdessä. Ehkä se johtuu vaan siitä että Niall on niin itsepäinen. Mutta se on vain kiihottavaa.

"Miksi sä et voi vaan hyväksyä sitä mitä sanoin ja antaa mun olla?" Niall kysyy, mikä saa minut kohottamaan kulmiani.

"Koska se on täyttä paskaa", tokaisen naurahtaen huvittuneesti. "Ja siinä ei olisi mitään hauskaa, jos vain lopettaisin. Tiedän kuitenkin, että pidät tästä ihan yhtä paljon kuin mäkin", jatkan virnuillen omahyväisesti, saaden Niallin pyörittämään silmiään. Hän ei edes kiellä sitä. Vooi, tästä tulee paljon helpompaa kuin kuvittelin.

"Joten, voisit ihan yhtä hyvin unohtaa sen roskan mitä eilen yritit uskotella mulle, ja antaa haluillesi vallan...", kuiskailen viettelevästi Niallin korvaan, ja liu'utan vasempaa kättäni toisen selkää pitkin alas takamukselle. Oikea käteni nojaa rumaan, valkopinkkiin kaakeliseinään Niallin pään vieressä.

Koska Niall ei vastaa, koetan hänen maidonvalkeaa kaulan ihoa kielenkärjelläni, ja puristan hellästi hänen takamustaan.

"Zayn, anna olla", Niall vikisee säälittävästi. Huomaan, että juuri nyt hän on enemmän ahdistuneempi kuin mielihyvän pauloissa, joten astun taaksepäin. Niall pinkaisee heti toiseen päähän vessaa, ja mulkaisee minua hassusti sieltä. En voi muuta kuin naurahtaa.

Jään nojailemaan seinään siihen oven viereen, jotta voisin pysäyttää Niallin jos hän yrittää juosta ulos. Vaikka saattaakin olla hieman ilkeää pakottaa hänet jäämään tänne, tiedän että se auttaa tässä asiassa. Toisaalta ei tämä ainakaan vielä ole pakottamista, eihän Niall ole edes halunnut lähteä.

"Voitko edes kertoa syyn, miksei meistä muka voisi tulla mitään?" kysyn mumisten, painaen pääni. Niall saattaa luulla minun näyttelevän tahallani surumielistä, mutta en näyttele. Vaikka suurimmaksi osaksi olenkin vihainen, totta kai olen myös surullinen. Viime yönä lähes jopa itkin.

Hetken päästä uskallaudun katsomaan Niallia kulmieni alta, kun vastausta ei kuulu. Irlantilaispoika katselee myöskin rumaa, valkosinistä kaakelilattiaa. Vessat tässä koulussa ovat oikeasti ihan älyttömän rumasti suunniteltu.

"Koska mä en vaan... voi", kuulen lopulta hänen sanovan. Hän ei vaan voi? Ei kelpaa.

Astelen hitaasti lähemmäs Niallia, mutta jään muutaman metrin päähän hänestä. Vaikka mieleni tekisikin painautua häntä vasten ja suudella tätä. Mutta Niall ei ole sillä tuulella nyt. En kyllä tiedä onko hän koskaan ollutkaan.

"Miksi et voi?" kysyn, katsoen suoraan Niallin merensinisiin silmiin. Ne tuijottavat hämmentyneinä takaisin. En voi ajatella muuta kuin kuinka kauniit hänen silmänsä ovat. Niissä on aina sellainen hieman surullinen ja eksynyt katse.

"Koska... sä et ole ollut mulle aina kiva", hän kertoo pian lopullisen syyn. Sitten tajuan. Ja ymmärrän. Hän muistaa liiankin hyvin ne kerrat kun satutin Niallia jengini mukana. Tai itse asiassa jengi minun mukanani. Ei ole ihme, että muistaa.

"Ai", sanon tyhmästi. Mitä muutakaan voisin sanoa? Tekisi kyllä mieli vain lyödä itseäni. Niall olisi minun, jos en olisi kiusannut häntä niin paljon.

Tulee hiljaisuus. Nojaudun tasoa vasten, ja siirrän katseeni Niallin vartaloon. En katso sitä himokkaassa mielessä niin kuin yleensä, katselen vain. Hänen vaaleansininen virallisennäköinen kauluspaitansa saa hänen silmänsä näyttämään erityisen sinisiltä. Hänen jalassaan olevat farkun väriset farkkunsa ovat juuri sopivan tiukat, ja näyttävät hyvältä hänen päällään. Hänen kenkänsä ovat jälleen ne likaiset, valkoiset pitkävartiset Converset. Niall on asetellut hiuksensa tavalliseen tapaansa, ylös edestä. Hän näyttää yksinkertaisesti täydelliseltä. Niin kuin aina.

"Etkö sä voisi antaa mulle tilaisuutta?" yritän kuulostaa edes vähän ei-niin-säälittävältä, mutta en usko onnistuvani. Haluan vaan Niallin. Mutta haluaisin kyllä pysyä omana itsenäni. Ei Niall voi sitä niin kovin vihata, tykästyihän hän siihen alunperinkin. Tai siis sen jälkeen kun lopetin hänen hakkaamisensa ja haukkumisensa. Juuri nyt en kuitenkaan muistuta sitä Zaynia ollenkaan.

Niall ei selvästikään tiedä, mitä ajatella. Se on suloista hänessä (okei, kaikki hänessä on suloista mutta kuitenkin). Hän ei osaa ikinä päättää, mitä tekisi. Ja myös sekin on suloista, että hän ei ole koskaan ilkeä, vaan aina on ystävällinen - minullekin, ainakin melkein. Uskon, että tämä säälittävän epävarma olemukseni saa Niallissa aikaan edes vähän sääliä minua kohtaan. Vaikka yleensä inhoankin sitä, nyt se olisi vain hyvä juttu.

"Okei. Nähdään koulun edessä kolmelta."

// sori tylsä luku, mut teki mieli kirjottaa jotain teille. lähen huomenna saksaan joten en ehkä ehi oikeen kirjottamaan, mutta yritän jossain kohtaa (: