Difficult Love [ziall fanfic in finnish]

Luku 8

Niall
Katson täysin hämmentyneenä Zaynin perään, kuinka hän astelee itsevarmasti ovelle ja katoaa. Tuijotan edelleen hänen peräänsä - tai no oikeastaan ovea, enhän näe Zaynia enää.

Olen ihan sekaisin. Mitä helvettiä? Zayn siis... pitää minusta? Miten se on edes mahdollista? Tämä on ihan outoa, Zayn on tosiaankin hullu. Tunnen edelleen hänen huulensa kaulallani, vaikka ne eivät siinä enää olekaan. Zayn oikeasti suuteli minua äsken. En vain pystynyt liikkumaan tai puhumaan ollenkaan siinä kohtaa, pystyin juuri ja juuri hengittämään. Vaikka olen aika varma että pidättelin hengitystäni suurimman osan.

Laskeudun alas tasolta ja käännyn ympäri peiliä kohti. Kumarrun lähemmäs huomatessani pienen, haalean punertavan jäljen vähän korvan alapuolella. Puhallan ilmaa keuhkoistani ja suoristan selkäni. Otsaani hieroen tuijotan ovea, ja mietin mitä ihmettä oikein aion tehdä Zaynin kanssa.

Onneksi on perjantai. Minulla on viikonloppu aikaa miettiä asioita. Tai enemmänkin Zaynia. Vaikka tänään joudunkin opettamaan hänelle tunnin matikkaa. En tosiaan tiedä mitä siitäkin tulee, tämän aamuisen jälkeen...

Kävelen ulos kuvaamataidon luokasta, ja lähden kohti kaappiani, josta aion hakea liikkavaatteeni. Haron sotkuisia hiuksiani ja puren hellästi alahuultani. Vilkuilen ympärilleni etsien Zaynia, jotta voin vältellä häntä. En tosiaan haluaisi nähdä häntä missään. Toivon vain, että hän on unohtanut tukiopetuksen ja lähtenyt jo kotiin.

Avaan kaappini sen luokse päästyäni, ja otan vaatteet sieltä tunkien ne reppuuni, mahdollisimman nopeasti. Suljen sitten kaapin ja lähden kävelemään nopeaa vauhtia kohti ovia. Oppilaita on paljon, ja kaikki haluavat päästä nopeasti ulos. Ei ole todennäköistä, että Zayn pääsisi jotenkin viereeni nyt.

Pian tunnen käden olkapäälläni, ja vilkaistessani vasemmalle puolelleni näen Zaynin kasvot. Komeat kasvot, siis. Joilla on tietenkin virnistys. Kiroan mielessäni. Omistan kyllä surkean onnen.

"Ethän ollut menossa kotiin?" Malik sanoo, ja kohottaa kulmiaan. Puraisen huultani, ja samassa tajuan meinaavani kaatua koska joku tönäisi minua selästä. Tartun tietenkin Zaynin käsivarresta, ja onneksi saan säilytettyä tasapainoni. Käännyn katsomaan alas jalkoihini ja irrotan otteeni Zaynin kädestä. Tunnen hänen katseensa itsessäni vielä hetken, kunnes hänkin kääntyy katsomaan eteenpäin.

Ulos päästyäni vilkaisen sivulleni, katsoakseni onko Zayn edelleen vieressäni. Huomaan hänet hänen porukkansa kanssa vähän minua edellä, ja nyökkään itsekseni. Tietenkin hänen on mentävä kertomaan, kuinka kamalaa on joutua minun oppilaakseni ja että kumpa hän voisi mennä heidän mukaansa. Koska Zayn esittää heille, että vihaa minua. Tai ehkä hän oikeasti vihaakin. Okei, ehkei hän olisi suudellut kaulaani aamulla... tai, ehkä juuri sen takia hän vihaa minua. Koska pitää minusta. Tai jotain, en tiedä.

Laahustan hitaasti eteenpäin katse maassa, kunnes tunnen jonkun lyövän selkääni. Tai taputtavan itse asiassa, mutta se kyllä tuntui enemmän lyönniltä.

"Niall, oothan sä tulossa mun kanssa tänään pelaamaan futista?" Louis kysyy iloisella äänellään, ja käännyn katsomaan häntä.

"Äh, en mä voi. Joudun opettamaan Zaynia", vastaan ja mutristan hieman huuliani.

Louisin kasvoille kohoaa viekas ilme, joka ei ikinä tarkoita mitään hyvää.

"Siis joudut? Pikemminkin pääset", Louis tokaisee, joka saa minut katsomaan häntä lähes järkyttyneenä. Ennen kuin ehdin sanoa vastaan, Louis jatkaa.

"Kyllä mä oon huomannut että se ei enää vihaa sua. Ja että sä pidät siitä", Tomlinson sanoo ja kohottaa hieman toista kulmaansa. Huokaisen hiljaa. Olisi pitänyt arvata, että Louis huomaisi sen jossakin kohtaa. Hän huomaa aina kaiken.