Difficult Love [ziall fanfic in finnish]

Luku 14

Niall
Havahdun hereille jonkun jyskyttäessä ulko-ovea niin kovaa, että huoneeni ikkunat helisevät. Kurtistan kulmiani ja kaivaudun lämpimän peiton alta. Vedän lattialla olevat harmaat collegehousut jalkaani ja valkoisen t-paidan päälleni, ja tallustan alas haroen hiuksiani edes jonkinlaiseen asentoon. Menen ensin keittiöön katsomaan ikkunasta, mistä näkee ovelle, vaikka olenkin aika varma kuka oven takana on. Ja olen oikeassa. Zayn. Kukas muukaan hakkaisi oveani puoli kymmeneltä lauantai-aamuna?

Laahustan edelleen superväsyneenä eteistä kohti. Nukuin enintään kolme tuntia yöllä. En saanut nukutuksi ollenkaan, ja aina kun nukahdin näin heti unta Zaynista joka lyö minua uudelleen ja uudelleen... ja sitten parin minuutin kuluttua heräsinkin. Tämä toistui ainakin kymmenen kertaa, joten totta vie olen väsynyt.

Pysähdyn oven eteen, ja mietin hetken avaanko. Sitten päätän antaa Zaynille tilaisuuden kertoa sanansa, ei olisi reilua olla antamatta.

Zaynin nähdessäni silmäni laajenevat hieman. Hän ei näytä yhtään omalta itseltään. Hänen hiuksensa eivät ole pystyssä niin kuin yleensä, vaan ne ovat aivan sekaisin ja näyttävät paljon pidemmiltä ilman normaalia asentoaan. Hänen silmiensä alla ovat isot, tummansiniset rinkulat, ja hänellä on päällään mustat lökärit ja tummanharmaa huppari, jonka alla on valkoinen paita. Yleensä hänellä on tiukat farkut ja nahkatakki, joten näyttää jotenkin oudolta kun hänellä ei ole niitä. Vaikka näyttää hän edelleen tosi komealta ja ihanalta. Ei, Niall, älä ajattele hänestä tuollaista. Sinunhan piti unohtaa tunteesi Zaynia kohtaan, moitin itseäni.

"Niall, anna mun puhua sulle, ole kiltti", Zayn huudahtaa ääni hieman murtuen nähdessään minut. Päästän hänet sisälle, vaikka minun pitikin olla puhumatta hänelle. Jostain syystä en ole enää Zaynille kamalan vihainen... en oikein tiedä, onko se hyvä vai huono juttu.

Zayn potkii mustat crocsit pois jaloistaan ja astelee peremmälle. Hän katsahtaa nopeasti ympärilleen kuin olisi unohtanut, miltä täällä näyttää vaikka oikeasti kävikin täällä pari päivää sitten.

"Niall, mä olen tosi tosi tosi tosi tosi pahoillani. En tajua, mikä muhun meni, mä olen niin idiootti. Tiedän, että lupasin suojella sua ja mua inhottaa niin paljon että petin sun luottamuksen. Mä en aio puolustella mun tekoja, mutta toivon että sä voisit antaa anteeksi. Vaikka ymmärrän totta kai jos et anna, teinhän mä tosi paskamaisesti. Mä olen oikeasti tosi pettynyt itteeni ja... Niall, ole kiltti äläkä vihaa mua koko loppu elämääs", Zayn puhuu itkuisella, hennolla äänellä, ja vasta sitten tajuan hänen silmiensä olevan ihan punaiset ja vetiset - Zayn on itkenyt todella paljon. Sen näkee hänestä. Eli se tarkoittaa, että hän on sataprosenttisen tosissaan sanoissaan. Sen kyllä huomaa hänestä muutenkin.

Puren alahuultani, ja katson muualle. Olen varma, ettei Zayn tee vastaavaa enää jatkossa. Jotenkin minulla on tunne, että olisi oikea ratkaisu antaa anteeksi. Ehkä jopa annankin.

Olen juuri avaamassa suutani, kunnes Zayn nostaa hupparinsa hihoja ja paljastaa suuren siteen palasen käsivarressaan, joka on tarkoitettu isoille haavoille. Siitä on tullut aika paljon läpi, joten siteen keskiosa on tummanpunainen.

"Zayn, herran jumala mitä sulle on käynyt?!" kiljaisen ilman että edes tajuan tekeväni niin.

Zayn kääntää katseensa käteensä, ja vetää sitten hihan nopeasti takaisin alas.

"Äh, ei mitään kummoista...", hän mutisee ja kääntää katseensa.

"Eihän ole! Näytä!" käsken ja tartun Zaynin toisesta kädestä ja vedän hänet  sohvalle.

Kun Zayn ei vastustele, otan Zaynin vasemman käden syliini ja otan siteen pois. Nähdessäni pitkän, todella syvän haavan päästän vahingossa kauhistuneen huudahduksen.