Difficult Love [ziall fanfic in finnish]

Luku 5

Niall
Suljen kaappini oven ja lähden laahustamaan kohti pukuhuoneita. Haron sekaisia hiuksiani ja huokaisen hiljaa.

En yhtään haluaisi olla täällä. Olisin hyvin voinut soittaa äidille ja esittää kipeää, mutta tajusin sen vasta melkein koululla. Enkä jaksa enää takaisinkaan mennä. Mutta voisin kyllä, olen jo myöhässä reilut viisitoista minuuttia. Siksi en jaksakaan kiirehtiä, olen jo myöhässä joten mitä järkeä olisi juosta.

Astun pukuhuoneisiin, jotka ovat jo ihan tyhjillään. Lasken reppuni penkille, joka tipahtaa vetoketju auki lattialle. Puuskahdan turhautuneena, ja kiskon valkoisen collegepaidan pois päältäni ja heitän sen penkille. Minulla on harmaat lökärit jo valmiiksi päällä, koska meillä on ensimmäinen tunti liikuntaa. Etsin katseellani sinistä t-paitaa, jonka otin mukaan liikuntatunnille. En löydä sitä repustani.

Yhtäkkiä ovi aukeaa, ja käännyn ympäri nähdäkseni kuka muukin oli myöhässä. Tulijan nähdessäni kiroan mielessäni. Miksi tämän täytyy tapahtua juuri minulle?

Zayn astuu peremmälle sisään, ja hänen katseensa on nauliintunut minuun. Huomaan sen käyvän myös vartalossani, joka saa minut kiusaantumaan. Käännän katseeni ja huomaan pian sen paidan, jota tässä etsinkin. Nappaan sen lattialta ja puen nopeasti päälleni. Minulla ei ole juurikaan vatsalihaksia, niin kuin Zaynilla on aivan varmasti, joten en oikein pidä vartaloni näyttämistä. Varsinkin kun alaselässäni on arpia. Puristan silmäni kiinni ja käsken itseäni lopettamaan niiden ajattelemisen.

"Taidetaan olla aika myöhässä, vai mitä?" kuulen Zaynin sanovan aivan liian ystävällisellä äänellä. Kurtistan kulmiani ja käännyn katsomaan häntä. Silmäni laajenevat hieman, kun näen hänet ilman paitaa. Zaynin virheetön, ruskea iho oikein hohtaa, ja hänen vatsalihaksensa ovat täydelliset. Hänen käsivarsiaan ja rintakehää koristaa muutama tatuointi.

Hetken kuluttua tajuan Zaynin katsovan minua. Nostan katseeni toisen vartalosta hänen silmiinsä, jotka katsovat minua. Zaynin kulmat ovat vähän koholla, ja huulilla on virnistys.

Poskeni punehtuvat heti ja käännyn selin Zaynia kohtaan. Voi hemmetti, miksi aloin tuijottamaan häntä? Minun pitäisi vain mennä. Alan etsimään lenkkareitani.

Kuulen pian askeleita, ja uskallaudun vilkaisemaan taakseni. Huomaan Zaynin seisovan selkäni takana. Käännyin kokonaan häneen päin toinen kulma koholla, ja pakotan itseäni pitämään katseeni Zaynin kasvoissa, en hänen täydellisessä vartalossaan.

"Tykkäätkö?" Malik kysyy hiljaa virnistäen, ja viittaa kädellään vatsaansa. Silmäni laajenevat jälleen ja käännän katseeni kokonaan Zaynista poskieni muuttuessa uudelleen punaisiksi. Mietin vain että mitä hemmettiä, mitä hemmettiä...

"Mikä tunti sulla on seuraavaksi?" Zayn kysyy sitten ja kävelee taas laukulleen. En tajua miksi hän puhuu minulle noin ystävällisesti.

"Sähän vihaat mua, vai mitä?" uskallaudun kysymään hetken päästä, kääntyen Zaynia kohti.

"Kuka niin sanoi?" hän vastaa penkoessaan laukkuaan, katsomatta minuun.

"Sä olet sanonut varmaan miljoona kertaa", tokaisen ja istahdan penkille.

Zayn katsahtaa minua ja kohottaa olkapäitään. Hän ei sano mitään muuta. Tuijotan häntä, oikeastaan juuri nyt hänen vartaloaan, koska hän ei itse katso minua. Pian Zayn suoristautuu ja kääntyy katsomaan minua. Nostan sinisten silmieni katseen tämän tummanruskeisiin, kysyvä ilme kasvoillani.

"Mä en vihaa sua. Mutta mun porukka vihaa. Joten ne saattaa tehdä sulle jotain, mut mä en ole vastuussa siitä. En enää", bradfordilainen selittää, ja vaikuttaa yhtäkkiä jotenkin hermostuneelta. Sitten hän vetää t-paidan päälleen ja kävelee pukkarin ovelle. Hän vilkaisee minua ja hymyilee ihan eri tavalla, kuin yleensä. Ei yhtään ylimielisesti.

"Sun kannattaa kiirehtiä, ettei Geller raivoa sulle" hän sanoo, astuu ovesta ja katoaa.