Difficult Love [ziall fanfic in finnish]

Luku 2

Zayn
Tuijotan pulpetin pintaa, johon on kirjoitettu ja kaiverrettu jotain epäselvää. Puristelen käsiäni nyrkkiin ja takaisin auki, ja mietin mikä hemmetti minua vaivaa. Jostain syystä en ole saanut mielestäni yhtä suloista, irlantilaista poikaa, jonka täydellinen, enkelimäinen ääni kaikuu päässäni yhä uudelleen ja uudelleen, ja jonka vaaleat hiukset ovat aina niin täydellisesti aseteltu. Ja hänen silmänsä...

Havahdun mietteistäni jonkun koputtaessa luokan oveen. Huomasin jo heti luokkaan astuessani, ettei tämä kyseinen poika ole vielä tullut. Hän on ollut koko alkuviikon ajan myöhässä, joten on varmaan nytkin.

Edison avaa oven, ja näen sen täydellisen pojan. Ei - ei hän ole täydellinen. Hän on kamala, vihaan häntä. Siksi kiusaankin häntä porukkani kanssa. Oikeastaan en edes tiedä miksi. Vihaan sitä, kun kiusaamme häntä. Mutta en voi lopettaakaan. Tai porukkani ei lopeta. Tiedän sen. Ja olen idiootti, koska satutan rakastamaani ihmistä. Mutta puran vihani itseäni kohtaan häneen. Tiedän, aivan typerää. Mutta olen vain niin tyhmä.

Niall astuu peremmälle, ja kun hän tajuaa että ainoa vapaa paikka on vieressäni, väri pakenee hänen kasvoiltaan. Se vihlaisee sydäntäni. Hän pelkää minua. Vihaa minua. Ei tule ikinä pitämään minusta millään tavalla. Mutta se on ihan omaa syytäni, tiedän sen.

Seuraan vaaleaverikköä katseellani, kun hän kävelee pulpettien lomitse takariviin. Katson, kun hän istuu ihan viereeni. Välillämme ei ole edes metriä. Haistan hänen hyväntuoksuisen hajuvetensä. En vain saa katsettani irti hänestä.

Tuntia on kulunut melkein puoli tuntia, mutta en ole keskittynyt opetukseen ollenkaan. En kyllä keskity yleensäkään, mutta nyt tavallista vähemmän. Katson melkein koko ajan Niallia. Huomaan hänen hermostuvan, mutta en välitä. En voi olla katsomatta häntä. Liian täydel... ei, ei täydellinen. Ei todellakaan.

Pian Niall kääntyy katsomaan minua. Kohtaan hänen täydelliset silmänsä. Hän näyttää hämmentyneeltä. Tässä kohtaa minun pitäisi varmaan kääntyä katsomaan jonnekin muualle, mutta en käänny. Horan kohottaa kulmiaan. Kohotan takaisin. Tilanne on varmaankin aika kummallinen Niallille, mutta vähät minä siitä välitän. Ei hän kuitenkaan uskalla tehdä tai luultavasti sanoa mitään, vain koska ei ymmärrä mitä teen.

"Miksi sä tuijotat mua?" hän kysyy hiljaisella äänellä. Oen yllättynyt, että hän edes uskalsi sanoa mitään, yleensä hän ei juuri puhu minulle. Mutta hänen äänensä on täydellinen.

"Horan, älä häiritse muiden keskittymistä puhumalla!" Edison sanoo luokan etuosasta napakasti ja Niallin katse kääntyy heti eteenpäin. Mutistessaan anteeksipyynnön hänen poskensa muuttuvat punaisiksi, ja hän kääntää katseensa kirjaansa. En voi estää pientä hymynkaretta huulillani. Vahingonilosta se johtuu, ei ollenkaan siitä että Niall on tosi söpö. Hyvä vain että Edison huomautti hänelle puhumisesta, muuten olisin itse joutunut vastaamaan Niallille. En olisi luultavasti osannut vastata mitään järkevää. En itsekään tiedä, miksi tuijotan häntä. Käännän lopulta katseeni kirjaan ja puren huultani. En tosiaan tiedä mikä minua vaivaa.