Luku 22

715 61 23
                                    

Niall

Pureskelen keltaisen lyijykynäni päätä ja tuijotan taululla lukevia äidinkielen asioita, vaikka en keskity ollenkaan opetukseen. En ole keskittynyt pitkään aikaan, mutta onneksi osaan nämä asiat jo.

Mielessäni pyörii moni muu kiinnostavampi ja tärkeämpi asia kuin äidinkieli. Esimerkiksi Liam. Okei, ei hän ole sillä tavalla kiinnostava, mutta minua kiinnostaa vain se mitä hän haluaa minusta. En ole nähnyt häntä sen jälkeen, kun puhuin hänen kanssaan sen oudon keskustelun koulun pihalla. Ehkä se on vain hyvä.

Vilkaisen luokan oven yläpuolella olevaa kelloa. Puoli neljä. Koulu loppuisi varttia vaille. Viimeiset viisi minuuttia on kyllä tuntunut kestävän ainakin puoli tuntia. Huokaisen väsyneenä ja painan otsani pulpetin viileää pintaa vasten.

"Horan? Horan?" kuulen jonkun huhuilevan minulle. Nostan pääni hämmentyneenä, ja huomaan luokan olevan tyhjä oppilaista. Vain opettajamme, Brown, seisoo edessäni toinen kulma koholla. Hän on melko vanha naisopettaja, ihan mukava.

"Mi-mitä?" saan sanotuksi. Hieraisen silmääni.

Brown osoittaa kelloa, joka on jo kymmentä vaille. Pomppaan pystyyn ja alan keräämään tavaroitani poskien alkaessa punottaa.

"Anteeksi...", mutisen ja kuulen opettajan naurahtavan.

"Menepä kotiin jatkamaan unia", hän sanoo ja hymyilee hieman. Puraisen alahuultani ja lähden nopeasti luokasta. Miksi minulle käy aina noin?

Suuntaan kaappini luokse ja heitän äidinkielen kirjat sinne. En tiedä, tuliko meille läksyä, mutta meillä olisi seuraavan kerran äidinkieltä vasta ensiviikon tiistaina, ja nyt on torstai. Joten voin ottaa ne maanantaina kotiin.

Suljen kaapin oven ja heitän reppuni olalle. Kävelen pääovia kohti, aikomuksena lähteä kotiin. Käytävä on ihan tyhjillään lukuunottamatta paria siivoojaa, koska muut olivat jo lähteneet muutama minuutti sitten. Huokaisen syvään ja käännyn isommalle käytävälle, mutta matkani tyssää siihen.

Liam.

Hän nojaa ilmoitustaulun vieressä seinään, katse puhelimessaan. Hänen päällään on mustat farkut, valkoinen t-paita ja farkkutakki.

Hän nostaa katseensa kuultuaan askeleeni, ja hänen ilmeensä muuttuu oudoksi.

Saan jalkani taas toimimaan, ja jatkan matkaani ovia kohti. Liam irtautuu seinästä ja ottaa pari juoksuaskelta luokseni.

"Hei, Niall..", hän sanahtaa ja asettaa kätensä olalleni. Kohotan kulmaani kysyvästi, koska en oikein luota ääneeni juuri nyt.

"Mä mietin, että... olisko mitään mahollisuutta, että me oltais vielä kavereita?" Liam kysyy hiljaa kysymyksen, mikä saa minut yllättymään. En osaa hetkeen sanoa mitään.

"Niall...?" mies kysyy hiljaisemmin kuin äsken, kun en ole vieläkään vastannut.

"Ööm... en mä osaa sanoa", mutisen ja painan katseeni alas. Kuulen Liamin nielaisevan.

"Mä lupaan, etten tee mitään pahaa sulle enää. Mä olen muuttunut mies", Liam sanoo. Katsahdan häneen epäilevästi.

"Oletko?" kysyn ja tuijotan todella tiiviisti, ja toivottavasti vähän epämiellyttävästi hänen suklaanruskeisiin nappisilmiinsä. Liam vastaa katseeseeni vakaana.

"Olen", hän sanoo matalalla äänellä.

"Jos sä et puhu totta, sulle ei käy hyvin", sanon siristäen silmiäni. Olen aika varma, että Liam on tosissaan. Huomaan todella helposti, kun joku valehtelee. Pienenä äitini sanoi sen olevan kuin kuudes aisti.

Difficult Love [ziall fanfic in finnish]Where stories live. Discover now