Difficult Love [ziall fanfic in finnish]

Luku 26

Zayn

Nousen äänekkäästi matematiikan luokan eturivin pulpetilta ja heitän melko huonossa kunnossa olevan kirjan reppuuni. Lähden kävelemään ovea kohti kulmat kurtussa ja suu tiukkana viivana, ja kun opettaja huikkaa moikat perääni heilautan vain kättä taakse päin. Paiskaan luokan oven perässäni kiinni ja astelen tyhjää käytävää pitkin kohti kaappiani.

Olin juuri ollut matikan tukiopetuksessa, mikä kesti yli tunnin. Koulupäiväni loppui muutenkin vasta neljältä, joten en olisi voinut olla huonotuulisempi äsköisessä yksityissessiossa sen ärsyttävän kääkän kanssa. Vilkaisen mustaa rannekelloani, joka näyttää vähän yli viittä. Olipas mukava yhdeksän tunnin koulupäivä.

En olisi muuten varmaan edes tullut puolillekaan päivän tunneista, saatika tukiopetukseen, mutta sain kuulla juuri eilen varmaankin vartin kestävän saarnauksen opinto-ohjaajalta siitä, kuinka huonosti koulunkäyntini sujuu ja miljoonasti kysymyksiä, onko kotona kaikki hyvin ja olenko masentunut. Oli melko hankalaa vastailla hänelle, koska ensinnäkin asun yksin, vanhempani ovat ties missä kuin myös suurin osa sukulaisistani ja sisaruksistani, ja en oikein tiedä olenko ihan terve mielestäni vai en. Onhan minulla ollut paljon ongelmia menneisyydessä ja nykyhetkessäkin, vihanhallintaongelmat ja viiltely esimerkiksi. Ja no, välillä saattaa olla kausia joina olen koko ajan ihan maassa, lintsaan koulusta ehkä jopa viikon putkeen, jolloin vaan nukun kotona ja poltan tupakkaa. Mutta ei niin aina ole, saatan välillä myös olla tosi iloinen koko ajan ja valvon pari päivää putkeen kun energiaa tuntuu olevan loputtomiin. Joten, enhän sitten voi olla masentunut, heh. Ja ainakaan yksin asumisesta hän ei voinut valittaa, koska olen 18 vuotta ja no, eihän se hänelle muutenkaan kuuluisi. Mielenterveyden tilaani hän taas voi puuttua, esimerkiksi sysäämällä minut koulupsykiatrille ja terveydenhoitajalle ja kaikkialle muualle erittäin turhaan, mikä ei varmaankaan edes auttaisi minua. Koska olen tullut tulokseen, että vain Niall pitää minut järjissäni. Ja ilman häntä lupaan, että jossain vaiheessa vielä sekoan.

Huokaisten syvään avaan kaappini oven ja tungen matikan kirjan sinne muiden oppikirjojen sekaan. Olen niin kyllästynyt tähän paskaan paikkaan, en malta odottaa lomaa. Siihen ei onneksi ole enää kauan, noin kuukausi vielä. Mutta se ei kyllä lohduta niin paljon kun tiedän, että syksyllä joudun tulemaan tänne taas - onneksi viimeiseksi vuodeksi. Tosin en ole varma valmistunko edes. Ehkä pitäisi alkaa huolehtimaan enemmän koulunkäynnistäni. Tosin, tänäänhän teinkin niin. Vaikka no, puolet päivän oppitunneista meni varmaan siihen kun mietin Niallia. On ollut todella vaikea viikko, kun en tiedä yhtään mitä pitäisi tehdä. Toisaalta olisin jo valmis antamaan anteeksi hänelle, mutta toisaalta en. Olen todella pitkävihainen, ja muutenkin anteeksianto on jostain syystä minulle hankalaa. Siinä - tai no siinäkin - eroan Niallista täysin. Hän antoi Liamillekin anteeksi, joka hakkasi hänet sairaalaan ja sitä ennen kiusasi tätä jotain vuoden. Ja nyt he ovatkin jotain parhaita kavereita. Sitä verratessa tähän mistä minä olen Niallille vihainen ja en voi antaa anteeksi, vaikuttaa kyllä aika typerältä. Ehkä pitäisi vain unohtaa koko juttu. Jospa vain näkisin Niallin niin saattaisin harkita asiaa.

Suljen kaappini oven ja käännyn ympäri, jolloin katseeni osuu juuri tähän suloiseen irlantilaiseen, joka seisoo käytävän toisella puolella kuvisluokan ovella ja tuijottaa minua. Räpäytän silmiäni hämmästyksestä, enkä edes heti tajua hänen olevan siinä oikeasti. Mutta kyllä hän on. Se täydellisyys, jota olen miettinyt koko päivän. Oikeastaan koko viikon.

En hetkeen tajua sanoa mitään, katson häntä vain. En ole edes nähnyt häntä koulussa, emme oikein ole enää missään samoissa kursseissa, ja no, hän liikkuu vähän eri porukoissa kuin minä. Niallilla on päällä tummanpunainen huppari ja mustat, tiukat farkut. Ja niiden valkoisten Conversejen tilalla on tällä kertaa mustat Vanssit. Hän näyttää niin hyvältä, että haluaisin vain työntää hänet seinää vasten ja suudella. Mutta hillitsen itseni, en voi tehdä sitä nyt.