Difficult Love [ziall fanfic in finnish]

Luku 24

Niall

Heitän kädessäni olevan lyijykynän lattialle ja nojaudun Liamin sänkyyn. Suoristan jalkojani lattialla ja venyttelen oikein kunnolla, sitten vilkaisen Tommy Hilfigerin rannekelloani, joka näytti puoli seitsemää.

"Voidaanko jo lopettaa? Me ollaan tehty tätä jotain kymmenen tuntia jo", valitan ja käännnyn katsomaan väsyneenä Liamia, joka tekee MacBook Airilla PowerPoint esitystä. Hän vilkaisee minua ja naurahtaa.

"Kaks ja puol tuntia, mut melkein joo", hän sanoo. Sitten hän sulkee läppärinsä näytön. "Okei, tää on jo melkein valmis."

Olemme tehneet projektia melkein joka päivä tällä viikolla, ja se on uuvuttavaa. Olisi varmaankin pitänyt aloittaa se jo silloin yli viikko sitten keskiviikkona, kun päätimmekin pelata Gta:ta. Ja saman viikon perjantaina. Mutta onneksi, niin kuin Liam sanoi, kohta se on valmis. Ja aikaa olisi vielä viisi päivää, joten ei meillä ole mikään kiire. Projektin takia en kuitenkaan ole nähnyt Zaynia juuri yhtään, koulussa vaan nopeasti ja viikonloppuna. Mutta jotenkin välimme ovat vähän erilaiset, emme ole olleet niin läheisiä nyt kuin muutama viikko sitten.

"Kiitos!" huudahdan helpottuneena ja nousen lattialta. Lähden kävelemään ulos Liamin huoneesta, ja etsin puhelintani jonka jätin latautumaan jonnekin tänne. Samassa jokin osuu selkääni. Käännyn ympäri ja näen Liamin hihittelevän kuin mikäkin pikkutyttö. Lattialla vieressäni on tennispallo.

"Jätkä mitä vittua", älähdän naurahtaen ja kävelen tätä kohti. Miltei hyökkään hänen kimppuunsa ja Liam kaatuu kokolattiamatolle, hänen huoneensa eteen olohuoneeseen.

"Niall rauhotu, se oli vaan tennispallo!" hän vikisee armoa, mutta sitähän ei saa.

Hetken painittuamme - minä selvästi voitolla - Liam ei jaksa enää ja työntää minut helposti pois päältään. Hän painaa minut lattiaa vasten kädellään, ja lopetan taisteluliikkeeni. En tainnutkaan olla voitolla. Kumpikaan ei hetkeen sanonut mitään, tuijotin vain ylös Liamin ruskeita silmiä vähän hämmentyneenä.

Liamin katse käy huulissani, mikä sai minut havahtumaan. Nousen istumaan, jolloin kasvoni käyvät todella lähellä Liamia, mikä sai minutkin katsomaan toisen huulia. Jähmetyn siihen, entistä lähempänä tätä, enkä vieläkään saa sanoja suustani.

"Et sä mua voittais", Liam lopulta sanoo hiljaa, eikä kuulostanut ollenkaan niin hämmentyneeltä tässä tilanteessa kuin minä. Lopulta jää sulaa minunkin osaltani, ja naurahdan. Vähän vaivaantuneesti kylläkin.

"En kai sitten", vastaan ja irrotan katseeni Liamin kasvoista. Nousen lopulta ylös ja pudistelen vaatteitani, Liam myös.

Liam alkaa selittämään jostain turhanpäiväisestä, aivan kuin äskeistä hieman outoa välikohtausta ei olisi tapahtunutkaan. Huomaan puhelimeni lasisella sohvapöydällä, ja otan sen käteeni. Säikähdän kun näen, että Zaynilta on tullut kolme vastaamatonta puhelua ja varmaan kymmenen viestiä. Kurtistan kulmiani ja avaan Whatssapin. Viestit luettuani nielaisen. Voi hemmetti.

"Niall, vastaa! missä sä oot? puhuin sethille eikä se oo mikään sun projektiparis"

Käännyn Liamin puoleen nopeasti ja haron hiuksiani. Avaan suuni mutta en saa sanoja ulos.

"Onks kaikki hyvin?" hän kysyy ja vilkaisee iPhonea kädessäni.

"Öääm... mun pitää oikeastaan lähteä", sanon ja lähden kävelemään portaita. Liam seuraa minua vähän kummastuneena.

"Miks? Tapahtuko jotain?" hän kysyy ja katsoo, kun vedän Niken tennareita jalkaani.

Suoristan selkäni ja katson kulmat kohotettuina Liamia. Ai tapahtuiko jotain? Vaikka se ei ollutkaan syy lähtemiseeni, kai hän nyt silti tajusi että jotain outoa äsköisessä oli. Olisimme voineet vaikka suudella. Liam ei silti näytä tajuavan, vaan huomaan hänen katseensa laskeutuvan jälleen silmistäni. Tuhahdan ja otan ohuen bombertakkini naulakosta.