Difficult Love [ziall fanfic in finnish]

Luku 28

Niall

Päätäni jomottaa. Sydämeni hakkaa. Raotan silmiäni, mutta suljen ne saman tien sokaisevan auringonvalon paistaessa ikkunasta sisään. Huokaisen äänekkäästi ja vien tyynyn naamalleni. Kierähdän toiselle kyljelle, mutta jäädyn paikoilleni kun tunnen jalkani osuvan johonkin lämpimään. Siis johonkuhun lämpimään.

Heitän tyynyn pois naamani edestä ja kohotan päätäni. Tunnistaessani vieressä makaavan henkilön, pomppaan istumaan säikähtäneenä. Päähäni iskee järkyttävä vihlaisu, mikä saa minut voihkaisemaan ja hautaamaan pääni käsiini.

"Niall?" kuulen unisen muminan viereltäni. Katson kulmieni alta ruskeahiuksista poikaa, joka kaivautuu peiton alta. Liamhan se siinä.

"Mitä sä teet täällä?" kysyn. Hän siirtää peiton pois päältään, jonka alta paljastuu upea, lihaksikas ylävartalo, jolla on pari tatuointia. Auringonvalo osuu hänen kasvoilleen, ja hän näyttää aika söpöltä noin unisena.

"Etkö sä muista?"

Hänen sanansa saivat vatsani kiertämään. En kai... pettänyt Zaynia? Liamin kanssa? Tekisikö Liam niin? Tekisinkö minä? Varmistan, että minulla on vaatteet sentään päällä. No, paitaa ei ole, mutta farkut on. Niissä näyttää olevan jotain vaaleita tahroja, en halua tietää mistä ne ovat tulleet...

"Mitä?" inisen pelokkaana. Zayn tappaa minut. Siis oikeasti tappaa. Voi luoja, tiesin että niihin juhliin meneminen oli huono idea. Viimeisin muistikuva illasta on se, kun oksensin nähdessäni Zaynin. Ja hänen upean tyttönsä, kuka ikinä hän olikaan. Miten olen siis päätynyt Liamin kanssa samaan sänkyyn?

Liam kohottautuu istumaan, ja katsoo minua vähän virnistäen. Hän haroo suklaanruskeita hiuksiaan ja haukottelee.

"Älä huoli, ei me tehty yhtään mitään. Mä ja Louis tuotiin sut kotiin, mutta en uskaltanut jättää sua ihan yksin, olit niin... huonossa kunnossa", hän selittää, ja huokaisen helpotuksesta. "Sori, jos et ois halunnut että nukun sun vieressä... tai no, yöllä kyllä halusit. Olin menossa nukkumaan sohvalle, mutta sä aloit tyyliin itkeä ja revit mut pakolla sun viereen", Liam naurahtaa. "Ja riisuit multa ja itseltäs paidat."

Hautaan kasvoni käsiini ja lösähdän takaisin makaamaan. Vaikka päähäni sattuu jumalattomasti, en voi olla miettimättä eilistä iltaa. Mitä sitten tapahtui, kun näin Zaynin?

"Muistatko sä sen... riidan?" Liam kysyy varovasti, ja puree alahuultaan. Tuijotan kattoa ja kurtistan kulmiani. Minkä riidan?

Yhtäkkiä muistini alkaa selventyä. Liam vei minut vessaan oksennettuani... ja Zayn tuli sinne. Muistan, että hän suuttui... ja käski Liamin pois. Olin todella kännissä, joten en varmasti antanut Zaynin huutaa minulle ilman, että sanoin mitään vastaan. Hetken päästä muistan. Zayn löi minua. Ja jätti minut yksin.

Minua oksettaa. Kompuroin ylös sängystä ja olen törmätä työpöydän kulmaan. Liam naurahtaa huvittuneena, kun kompastun lattialla olevaan vaatekasaan ja puoliksi kävelen, puoliksi konttaan huoneen ovelle. Ehdin vessanpöntön ylle juuri, kun oksennus lentää suustani.

Parin minuutin päästä istahdan vessan lattialle ja pyyhin suutani. Tuijotan silmät puoliksi kiinni vaaleanturkoosia marmoriseinää. Miten ihana tapa aloittaa aamu.

Hätkähdän, kun kuulen ovikellon soivan varmaan viisi kertaa putkeen. Kurtistan kulmiani, ja kuulen Liamin nousevan sängystä.

"Se on ihan varmasti Louis. Se jätti sen lompakon tänne yöllä, ja sano että tulee hakemaan sen aamulla. Mä meen avaamaan!" Mies huikkaa, ja näen hänen suuntaavan portaisiin edelleen ilman paitaa. Louis ja Liam ovatkin ilmeisesti hyviä kavereita, joten ei kai se mitään haittaa vaikka Liam menee avaamaan oven puolialasti. Toivottavasti se ei ole äitini, hän sanoi tulevansa tänään kotiin. Vaikka ei silläkään kauheasti olisi väliä, ei äitiä kiinnostaisi.

Nousen seisomaan ja otan lavuaarin yllä olevasta peilikaapista suuvettä. Huuhtelen sillä suuni, ja heitän kylmää vettä kasvoilleni. Kun suoristan selkäni ja katson peilikuvaani, huomaan vatsassani olevan mustelman. Zaynin lyönnistä syntynyt mustelma. Nielaisen ja puren alahuultani, jotten alkaisi itkeä. Tiedän, mitä minun tulisi tehdä. En voi olla sellaisen ihmisen kanssa, joka lyö minua jos olen hänelle vihainen. Suhteemme ei ole enää terve. En tiedä, onko se missään vaiheessa ollutkaan, onhan Zayn lyönyt minua aiemminkin. En pysty kuitenkaan edes ajattelemaan sitä vaihtoehtoa, että eroaisin hänestä. Rakastan Zaynia niin paljon. Ja hän on ainut ihminen elämässäni, joka rakastaa minua. Ainakin toivon, että hän vielä rakastaa.

Yhtäkkiä kuulen kovan huudon alakerrasta. Veri pakenee kasvoiltani, tajuan heti kenelle tämä ääni kuuluu. Se ei ole Louis. Se ei ole äitini. Se on... Zayn.

Ryntään ulos vessasta ja otan lattialta satunnaisen t-paidan, joka oli kulkeutunut äsken mukanani ulos huoneestani. Vedän sen päälleni ja juoksen portaat alas, vain nähdäkseni Zaynin työntävän Liamin seinää vasten naama punaisena raivosta.

"Zayn!" huudahdan hätääntyneenä.

Hän pysähtyy, ja kääntyy ympäri katsomaan minua. Hänen ilmeensä on vaikea, puoliksi vihainen ja puoliksi surullinen. Hän seisoo hetken tuijottaen minua, eikä taida tietää, mitä tehdä. Hänen ruskeiden silmien katse käy vatsassani ja siinä olevassa mustelmassa, ja näen, kuinka hän nielaisee.

"Petitkö sä mua?" Zayn kysyy, ja hetken näyttää siltä, että hänen silmissään olisi kyyneleitä.

"En! En todellakaan!" rääkäisen ja astun askeleen lähemmäs häntä. "Liam vaan jäi yöksi, se ei halunnut että oon yksin."

Zayn tuhahtaa epäuskoisena ja katsahtaa Liamia. "Miks mä en usko tota?", hän murisee, "no hmm, ehkä siks ettei oo eka kerta ku sä ja Liam nuoleskelette kännissä etkä sä muista mitään."

Tuijotan järkyttyneenä Zaynia, enkä saa sanaa suustani. Hän siis ihan oikeasti ajattelee, että tein Liamin kanssa jotain sellaista. Sydämeni pomppii rinnassani niin kovaa, että pelkään sen tulevan kohta läpi rintakehästäni. Päässäni pyörii edelleen, ja hetken ajattelen oksentavani uudelleen.

"Ei vittu oikeesti Niall. Miten sä et tajua? Liam ei oo sun kaveri, se haluu käyttää sua vaan hyväks. Ja sä oot aika vitun helppo uhri", Zayn sanoo, melkein naurahtaen. Liam kiristää leukaansa ja tönäisee Zaynia rintakehään.

"Toi ei oo totta ja sä tiiät sen. Sä oot vaan katkera siitä mitä teit eilen ja yrität tapas mukaan syyttää kaikkia muita vaikka tiiät et se oot aina sinä joka kusee hommat", hän huudahtaa vihaisesti, ja puristaa käsiään nyrkkiin. Zayn katsoo hetken Liamia, kuin pitäen tätä aivan sekopäänä, ennen kuin kävelee hänen ohitseen tönäisten lujaa tätä olkapäähän. Pian ulko-ovi kolahtaa kiinni.

Vajoan seinää pitkin alas lattialle istumaan ja suljen silmäni. Yritän saada päässäni olevan huimauksen loppumaan ja hengitykseni tasaantumaan. Miten on mahdollista, että kaikki menee näin pieleen? Miksei minulla ja Zaynilla ikinä onnistu mikään? Onhan meillä ollut pari hyvää hetkeä. Mutta sitten on aina tapahtunut jotain. Jotain, mikä pilaa kaiken, jotain, mikä saa Zaynin raivostumaan niin paljon, että on väkivaltainen. En ole edes tajunnut, mutta olen koko suhteemme ajan pelännyt omaa poikaystävääni. Ja jopa ennen sitä. Ei taida edes olla sellaista aikaa, kun en jossain alitajunnassani pelännyt häntä ollenkaan. Olen aina pelännyt. Rakkauteni häntä kohtaan on vain ollut liian suurta, että se on sokaissut minut täysin. Nielaisten tajuan sen jäätävän asian, että nyt on ensimmäinen hetki, koko suhteemme ajalta, kun se ei sokaise minua. Ei enää.

Kyyneleet virtaavat poskiani pitkin nopeammin kuin edes tajuan. Tiedän, ettei tämä enää tule toimimaan. Zayn ei ole terve, eikä ole meidän suhteemmekaan. Tunnen Liamin käden olkapääni ympärillä ja kuulen vaimeasti hänen lohduttavan, lempeän äänensä. Onneksi minulla on edes Liam. Koska tiedän, että kohta menetän Zaynin.

// :(. tiedän oon todella outo ku julkasen näit lukuja näin pitkien taukojen jälkeen. mut tuli inspistä kirjottaa .. kiitos jos luit pus :*

Ja yritän nyt lähiaikoina kirjottaa näit lukuja enemmän, koska tää tarina loppuu kohta. lupasin joskus etten jätä tätä kesken, ja sen lupauksen pidän XD eli tulee vielä pari kolme lukua, sit tää helvetinmoisen pitkään kestäny fic on done. toivottavasti on viel muutama tyyppi ketä tää kiinnostaa! :D