Difficult Love [ziall fanfic in finnish]

Luku 17

Niall

En tiedä, miten päädyin sieltä likaiselta kujalta lämpimään, pehmeään sänkyyn - tai mikä se paikka onkaan missä makaan -, mutta ainakin olen varma että olen nyt turvassa. Ehkä olen sairaalassa, tai kotona. Mutta en voi olla varma, koska en näe mitään, en mitään muuta kuin pimeyttä. Vaikka silmäni ovatkin ehkä auki. En oikein tiedä sitäkään. Olen todella sekaisin, ja en tajua mistään mitään.

Tunnen, kuinka vajoan syvemmälle pimeyteen. En enää tunne pehmeää sänkyä jossa makasin, enkä kuule yhtikäs mitään. Paitsi oman hitaan sykkeeni. Vaikka uskoisi tämän olevan tosi ahdistavaa, minulla on tosi rauhallinen olo. Toivottavasti en ole kuolemassa tai mitään. Mutta eikö silloin yleensä nähdä valoa, ei pimeyttä? Ellei ole menossa helvettiin... okei, Niall, ole vain hiljaa.

Yhtäkkiä alan nähdä valoa. Kirkkaita, välkkyviä neonvärisiä valoja. Tämä tuskin on taivas - tai helvetti.

Pikku hiljaa alan tuntea taas kehoni, ja kuulla ensin vaimeita, sitten kovempia ääniä. Pian näen aivan selkeästi, kuin myös kuulen ja tunnen.

Olen selvästi jossain yöklubissa. Liilat ja pinkit valot häikäisevät silmiäni, ja kova teknomusiikki sattuu korviini. Kurtistan kulmiani ja katselen ympärilläni olevia ihmisiä. Yhtäkkiä tajuan heidän olevan tutunnäköisiä - luultavasti koulustani. Yllätyn toden teolla huomatessani itseni ja Lousin baaritiskillä. Mitä hittoa? Vilkaisen alas vaatteitani. Päälläni on ruma, vaaleansininen sairaalapaita -ja housut. Okkei.

Säikähdän, kun tajuan itseni katsovan suoraan minua kohti. Hetken luulen hänen, tai siis toisen minäni, katsovan minua, mutta sitten tajuan hänen katsovan jotain takanani - kuin katsoisi suoraan lävitseni. Käännähdän ympäri ja huomaan Zaynin. Hänen hiuksensa ovat lyhyemmät ja hän näyttää jotenkin nuoremmalta. Zayn tanssii villisti - ja intiimisti - jonkun blondin naisen kanssa. Nyrpistän nenääni. Tämän on pakko siis olla ennen meitä. En kyllä oikein älyä, mikä ihme tämä ilta on.

Käännyn taas itseäni kohti, ja huomaan Louisin puhuvan toiselle minälleni. Astelen lähemmäs kuullakseni heidän keskustelunsa.

"C'moon Niall, koeta nyt piristyä!" Louis maanittelee. Huomaan seisoessani melkein toisen minäni vieressä, että hän on minua vähän lyhyempi. Hänen päällään on siisti kauluspaita, jonka muistan menneen pilalle kaataessani siihen kahvia. Ja se tapahtui vähän ennen koulun alkua. Joten olemme tuskin kaukana koulunalusta - olin ostanut paidan nimittäin muutama viikko ennen koulua.

"Ehkä mun pitäisi vaan mennä kotiin...", nuorempi Niall sanoo ja vilkuilee pelokkaasti ympärilleen. Hänen katseensa osuu minuun, muttei reagoi mitenkään. En usko että hän edes näkee minua - joten tuskin siis edes katsoi oikeasti minuun.

"Ei! Et mene", Louis vastustelee. "Kuule, sun tarvitsee saada vähän enemmän juhlamieltä", hän lisää hymyillen viekkaasti.

Louis puhuu hetken baarimikolle, joka nyökkää ja tuo hetken päästä neljä shottilasia heidän eteensä, jotka ovat täynnä melkein läpinäkyvää nestettä.

"Ei, Louis", nuorempi Niall tokaisee heti Louisin työnnettyä kolme shottilasia eteensä - jättäen yhden itselleen.

"Joopa!" Tomlinson inttää. "Hei, mä tiedän ettet sä oikein tykkää tällasista bileistä, mutta mä myös tiedän että sä haluat sopeutua joukkoon ja saada ystäviä. Täällä oleminen on hyvä keino siihen. Kunhan tutustut ihmisiin", Louis puhuu ja taputtaa Niallia hellästi olkapäälle.

"Kouluun on enää muutama päivä. Mä en halua, että kukaan käyttää sun viattomia kasvoja ja pelokasta olemusta hyväkseen ja alkaa uhkailemaan sua", Louis lisää nuoremman itseni näyttävän edelleen vähän epäilevältä.