Veronica (Finnish)

Tappelu ruokalassa

Pamela ja Sabine palasivat vasta iltapäivällä hakemaan minua päivälliselle. Tytöt kertoivat innoissaan minulle oppitunneista ja oppilaista joihin olivat tutustuneet. Pamela oli ollut koulussa kaksi vuotta ja Sabine puolitoista vuotta, ja he olivat ystävystyneet keskenään kun heistä oli tullut huone tovereita. Olisin eksynyt matkallani ellei Pamela olisi ystävällisesti opastanut minua matkan varrella. Mitä lähemmäs saavuimme kouluruokalaa, sitä enemmän katseita me saimme. Kumpikaan tytöistä ei ollut kysellyt hiuksistani vielä, mutta olin varma että se keskustelu oli edessäpäin. Saavuimme valtavaan saliin josta tuli ensi silmäyksellä tylypahka mieleen, mutta mielestäni tämä ruokala oli paljon hienompi. Neljän pitkän pöydän sijasta salissa oli kuusi valtavaa pöytä ryhmää. Yhdessä kullatussa pöydässä istui kuninkaalliset, siitä olin varma. Loput poydät kuuluivat meille muille, jotka emme olleet tarpeeksi puhdasverisiä.

Pamela johdatti minut ruokajonoon, joka sattumalta oli lyhyt. Sain melkoisen paljon katseita itseeni, mutta olin kuin en huomaisi niitä. Pastaa ja bolognesekastiketta parmesaanin kera, ehdottomasti parempaa ruokaa kuin aiemmassa koulussani. Kuljin Sabinen perässä tarjotin kädessäni ja yritin näyttää normaalilta, siltä kuin kuuluisin joukkoon. Minut erotti joukosta eri vaatteet ja oudonväriset hiukset, joten en aivan ollut huomaamaton. Katseet alkoivat kääntyä minua päin kun kuljin Sabinen perässä pöytien välissä. Istuuduimme salin perällä oleville vapaille paikoille, ja kuulin muiden kuiskailevan minusta.

Istuuduin Pamelaa vastapäätä olevalle paikalle ja Sabine istuutui vierelleni. Pian Pamelan vierelle istuutui poika jolla oli ruskeat hiukset ja tummat silmät.

" Hitto! Pitääkö noiden aina kyylätä tänne?" Poika sanoi istuutuessaan. Hän ei ollut edes huomannut olemassa oloani, ja se sopi minulle valtavan hyvin. Sain jo ihan tarpeeksi huomiota osakseni.

" En usko että kyse on tällä kertaan sinusta Raven." Pamela sanoi nyökäten suuntaani.

" Ai kappas! Anteeksi! Olenpa minä töykeä. Saanen esitellä itseni olen Raven." Poika sanoi ojentaen kättään ja hymyillen suloisesti.

" Veronica." sanoin esitellen itseni samalla kun tartuin pojan valtavaan kämmeneen.

" Hurmaava nimi."

" Kiitos!" sanoin hieman kummastuneena, sillä en juuri ollut tottunut saamaan kohteliaisuuksia.

" Ensimmäinen päiväsi?" Raven kysyi kiinnostuneena, kuten kaikki muutkin.

" Kyllä." Siirtelin ruokaa lautasellani, jotta saisin jotain muuta ajateltavaa.

" Raven eikö se ole selvää?" Pamela kysyi hieman ärtyneen kuuloisena.

" On se. Anteeksi Veronica! Pamela mitä minä teen sen ongelmani suhteen?" Raven vaihtoi nopeasti puheen aihetta, kun oli pyytänyt anteeksi minulta. En voinut olla huomaamatta että kaikki pöydässä olijat tekivät samaa kuin minä. Kukaan ei juuri syönyt ruokaa, ja me vain siirtelimme sitä puolelta toiselle. En kiinnittänyt huomiota käynnissä olevaan keskusteluun, vaan upposin omiin aatteisiini.

" Veronica?" Sabine tönäisi kevyesti kylkeeni.

" Mitä?"

" Haluatko hengailla meidän kanssamme tänään illalla?" Pamela kysyi kysymyksensä luultavasti toisen kerran.

" Joo mikä ettei." vastasin hieman häpeillen sitä etten ollut huomannut että minulle oltiin puhuttu.

Nousimme viemään tarjottimemme pois ja minä seurasin heidän esimerkkiään hieman hitaampana. Joten kun kompastuin omiin jalkoihini tarjottimeni lensi kaaressa ja osui tummahiuksiseen tyttöön.

" Voi luoja! Kuka uskaltaa heittää minua ruualla?!" Tyttö oli upea, juuri sellainen malli maailman unelma. Hänellä oli kiiltävät ruskeat hiukset jotka valuivat suorina ristiselkään asti. Tyttö pyyhki bolognese kastiketta pois kasvoiltaan ja samalla spaghetti valui lattialle.

" Sinä!" Kohtasin vihaisena leiskuvat ruskeat silmät, jotka katsoivat minua murhaavasti kun kömmin ylös lattialta.

" Dalia älä viitsi se oli vahinko." Pamela sanoi puolustaen minua.

" Ei hän sitä tehnyt tahallaan." Sabine jatkoi.

" Niin varmaan. Sinä olet niin kuollut kun isäni kuulee tästä." Dalia uhkaili, ja hänen uhkailunsa ei olisi vähempää kiinnostanut.

" Olen pahoillani! Se oli puhdas vahinko." sanoin pahoitellen, koska niin kuului tehdä tälläisissä tilanteissa.

" En usko sinua."

" No älä sitten usko ei se ole minun ongelmani." Okei tämä pikku prinsessa alkoi saada vereni kiehumaan, lyhyellä ajalla.

" Kapinallinen laitan rehtorin määräämään sinut siivoustöihin loppuelämäksesi."

" No siitä vain eipä juuri kiinnosta, mitä sinä sanot." Olisin niin kovasti halunnut motata Daliaa suoraan kasvoihin, mutta hillitsin raivoni.

" Mitä täällä on tekeillä?" vaativa ääni kysyi.

" William tämä ääliö heitti minua ruualla." Dalian äänessä on hieman hysteeriaa, kun hän puhui.

" Oletko kunnossa?" William kysyi Dalialta huolestuneen oloisena, mutta näytti siltä kuin hän ei olisi ollut vähempään kiinnostunut asiasta.

" En! Tee jotain!" muutama kyynel ja surullinen katse saivat paljon aikaiseksi.

" Miksi heititte ruokanne Prinsessa Dalian päälle?" Williamin siniset silmät porautuivat omiini jäätävällä tavalla.

" En minä heittänyt, se oli vahinko." Prinsessa? Miksei kukaan varoittanut aiemmin!! Huusin mielessäni.

" Sinä tulet mukaani!"

" En! Minä en tehnyt mitään väärää!" Uhkarohkeaako? Ehdottomasti, mutta kihisin raivosta. Itseasiassa tuntui kuin kaikki pikkuasiat olisivat saaneet minut raivostumaan nopeammin kuin koskaan aiemmin.

" Tästä asiasta ei keskustella. Te tulette mukaani ja sillä sipuli!" William sanoi päättäväisesti.

" Eihän hän edes tehnyt mitään!!" Raven raivosi nyt vuorostaan

" Sinuna tukkisin suusi HINTTI!" William sylki sanat suustaan ulos kuin jotain pahalta maistuvaa.

Raven tuntui raivostuvan sanojen takia enemmän, ja kaksi muuta poikaa ilestyi sillä sekunnilla Willliamin viereen. Poikien välille syntyi tappelu ja minä siirryin kauemmas, jotta heiluva nyrkki ei osuisi minuun. William ja Raven olivat toistensa kurkuissa, kun he kierivät lattialla. Näytti siltä kuin William olisi häviöllä, mutta tilanne muuttui nopeasti.

" Veronica tee jotain!" Pamela tuntui panikoivan, kun pyysyi minua puuttumaan peliin.

" He hakkaavat hänet taas." Sabine kuiskasi korvaani hieman liian äänekkäästi.

Tartuin Williamin nyrkissä olevaan käteen joka oli menossa kohti Ravenin kasvoja. Tuijotimme toisiamme vihaisina, mutta en päästänyt irti. Sähköinen tunnelma levisi ympärille ja tunsin epämiellyttävän tunteen mielessäni. Periksi en antanut vaikka tunne vain voimistui, jopa William yllättyi peräänantamattomuudestani.

" Lopeta!" Sain sanotuksi yhteenpuristettujen hampaideni välistä.

William ei ilmeisesti katsonut hyvällä uhitteluani, vaan hyökkäsi päälleni. Kolautin pääni lattialle, mutta en älähtänyt kivusta vaikka se oli kyllä lähellä. Räpyttelin silmiäni jotta näkemäni tähdet katoaisivat nopeammin.

" Sinä et määräile Prinssiä!" Williamin ääni oli raivostunut, kun hän kuiskasi sanansa korvaani niin ettei kukaan muu kuullut. En olisi päässyt irti vaikka olisin kuinka rimpuillut, joten en edes yrittänyt. Jostain alkoi kuulua murinaa, mutta en nähnyt mistä ääni tuli.