Veronica (Finnish)

Matka kohti uutta

Astuimme viileään ulko ilmaan. Ulkona odotti musta auto, jossa oli tummennetut ikkunat. Rouva Shelton avasi oven ja ohjasi minut takapenkille istumaan. Merlin istuutui pelkääjän paikalle ja kuskinamme toimi itse rouva Shelton. Auto kiihdytti nopeasti, heti kun kaikki olivat saaneet turvavyönsä kiinnitettyä. Kuljimme hiljaisuudessa ja yritin vähän väliä tiirailla ulos ikkunasta minne olimme matkalla. Pimennettyjen ikkunoiden ja ulkona lepäävän pimeyden takia en juuri nähnyt mitään muuta kuin katulamppujen valot, jotka lipuivat ohi. Väsymys alkoi painaa silmäluomiani, ja yritin taistella väsymystä vastaan.

" Nukuvain matka on pitkä." Merlin sanoi etupenkiltä tuumaakaan kääntymättä suuntaani.

Nukkuminen ventovieraiden kyydissä, ei ikinä olisi käynyt mielessäni ellen olisi ollut täysin uupunut. Suljin painavat luomeni ja aloin vajota tiedottomuuteen. Pääni nojasi toistaiseksi vasten penkkiä, mutta olin aika varma että kun heräisin poskeni olisi ikkunaa vasten.

Töyssähdys herätti minut unestani. Auton vauhti alkoi hiljentyä, kun hieroin unisesti silmiäni. En ollut nukkunut ikuisuuksiin painajaisia näkemättä, ja tunsin itseni kerrankin virkeäksi. Painajaiseni eivät oleet häirinneet nukkumistani ja siitä olin kiitollinen. Aurinko oli jo noussut korkealle ja yritin etsiä maisemista jotain tuttua. Missään ei näynyt mitään muuta kuin loputonta metsää.

" Missä me olemme?"

" Kohta perillä." vastaus tuli naisen suusta vaikka en kyllä sanoisi sitä vastaukseksi.

Maisema jakui ja jatkui. Tie kiemurteli kuin käärme. Pian saavuimme alueelle jossa oli yksi vaivainen puinen mökki. Rouva Shelton parkkeerasi auton talon eteen, ja me astuimme ulos autosta. Tuijotin mökkiä ymmälläni ja odottaen että se muuttuisi kouluksi tai jotain.

" Ei ole hääppöinen, mutta sen kätkee sisälleen suurempia asioita." Merlin sanoi huomattuaan tuijottavan ilmeeni, joka etsi vastauksia.

" Rajojen ylitys onnistuu muillakin tavoilla, mutta tämä on helpoin." Rouva Shelton kulki edellämme avaamaan pikkuisen mökin oven. Merlin astui ensimmäisenä sisälle ja minä seurasin perässä. Mökki oli sisältä soma ja pystyin uskomaan että joku on asunut siinä. Merlin avasi lattia luukun ja kapusi rappuset alas. Minä en juuri halunnut seurata, mutta vaihtoehdot olivat lopussa. Huomasin että rouva Sheltonkaan ei pitänyt ideasta mennä maan alle. Jollain tavalla pidin siitä että hän ei pitänyt maan alle menemisestä, se antoi voimaa.

Pimeys oli ympärilläni, kun laskeuduin puisia tikapuita pitkin alemmas. Betoni ympäröi joka puolelta, ja ahdistus oli suuri. Merlinillä oli soihtu kädessään ja hän odotti maltillisesti meitä.

" Hitto että vihaan maan alla olemista:" rouva Shelton sanoi kiroilevasti laskeutuessaan.

Tunsin kylmyyden takkini läpi, kun kuljimme yhsä syvemmälle maan alle. Rouva Shelton tärisi, mutta ei kylmästä siitä olin aika varma. Merlin käveli tasaiseen tahtiin eteenpäin luoden valoa soihdulla. Yritin unohtaa että olin maan alla ja pääni yläpuolella oli betonia ja maa-ainesta. Halusin hyräillä sillä se auttoi usein, mutta tuntemattomien seurassa en sitä tekisi.

" Miten sinä kestät tätä Merlin?"

" Tätä mitä?" Merlin kysyi esittäen tietämätöntä.

" No maan alla olemista."

" No ei tämä mitenkään ihmeellistä ole. Neiti Moraleskin näyttää pärjäävän hyvin myöskin."

" Eikö sinua ahdista yhtään?" rouva Shelton katsoi nyt minua kysyvästi

" Kyllä tämä tästä." Vastasin vältellen paljastamasta heikkouksiani täysin tuntemattomille.

Lopulta tunneli alkoi leventyä ja saavuimme valaistulle metroasemalle. Siltä se ainakin näytti. Edessämme oli musta vaunuinen metro täysin tyhjillään.