Veronica (Finnish)

Salattu syntyperä

Olin varmaan menettänyt tajuntani, sillä kun seuraavan kerran avasin silmäni näin eriväristen telttojen rykelmiä. Valkoinen, vihreä, punainen ja violetti toistui kaikkialla minne katsoinkaan. Kolme kruunupäistä hahmoa oli vastassa, ja sitten käytiin jotain puhetta. Kuulin vain Arieksen tasaisen hengityksen, ja oman sydämmeni sykkeen. Kuumat kädet tarttuivat minuun, ja ne laskivat minut paareille makaamaan. Taivas yläpuolellani näytti mustalta, ja sitä valaisivat kirkkaat tähdet.

Palasin tajuihini ja ympärilläni juoksi hoitajia. Nuoli olkapäästäni oli kadonnut, mutta ei kipu. Joku huusi jollekkin, ja olin aika varma että huone pyöri. Hetkinen miksi minä tarvitsen hoitoa? Kaikkihan on hyvin. Yritin nousta istumaan, mutta viileät kädet työnsivät minut takaisin makuulleni. Aluksi tuijotin häkeltyneenä käsiä, mutta sitten löysin niiden omistajan. Tutut silmät katsoivat minua vaativasti, ja minä vain virnistin. Pamela.

" Olen kunnossa. Anna minun nousta." sanoin ääni raakuen. Oliko tuo oikeasti minä?

" Ei et ole vielä tarpeaksi toipunut." Pamela sanoi vastustellen, ja yritti saada minut takaisin makuulleni. Pääni oli hieman sekaisin, mutta halusin silti välttämättä nousta.

" Anna hänen nousta. Hän on aivan yhtä jääräpäinen kuin isänsä." sanoi nainen jonka nimeä en tiennyt. Nainen näytti jollain tavalla tutulta, mutta en millään onnistunut keksimään miksi. Pääsin istualleni, kun Pamela oli päästänyt kätensä valumaan pois päältäni. Istuminen teki hyvää, ellei laskettu sitä että huone pyöri ja päätäni särki. Laskin paljaat jalkani lattialle, joka ei ollutkaan lattia vaan ruohikko.

" Älä yritä sitä V." Pamela pyysi anelevasti, mutta halusin nousta välttämättä seisomaan. En edes itsekkään tiennyt miksi. Tuntuivain siltä että minun kuului tehdä niin. Pääsin pystyyn, ja hymyilin leveästi itselleni.

" Missä hän on?! Missä on tyttäreni?!" Vaativa mies ääni kailotti jossain, ja se kuulosti jotenkin etäisesti tutulta.

" Ottakaa rauhallisesti. Olette vielä toipilas." Merlinin erittäin tutuksi tullut ääni, sanoi lempeästi.

" Merlin en rauhoitu ennen kuin olen nähnyt hänet!!" Mies jatkoi. Käännyin äänen suuntaan, ja leukani tippui maahan. Kuningas seisoi Merlinin vierellä, ja hänen katseensa oli kiinnittynyt minuun.

" Miksi hän on jo ylhänä?" Kuningas kysyi ärtyneenä.

" Koska tyytö tulee selvästikkin isäänsä." jatkoi nainen joka oli puhunut aiemmin Pamelalle. Jalkani pettivät alta, kun tajusin kuka edessäni oikeasti seisoi. Se ei ollut ainostaan Kuningas, vaan myös isäni. Päässäni pyöri entistäkin enemmän. Pamelan kädet yrittivät auttaa minut pystyyn, mutta sysäsin ne sivuun. Hitto! Minähän nousisin itse!

Heräsin kuumuuteen. Heitin peiton sivuun, ja tunsin ihanan viileän ilman. Hieroin silmiäni muutaman kerran unisena. Katsoin kattoa, joka ei ollut katto vaan teltta. Kangas oli violetin värinen. Nousin istumaan ja katseeni kiersi teltan sisällä. Tilaa oli enemmän kuin tarvitsin. Minulla oli kaikkea mitä vain saattoi tarvita. Nuotio oli keskellä, ja sen ympärillä kulki rivi tyynyjä. Sisustus oli värikäs, mutta ei liian värikäs. Sivulla oli pöytä täynnä hedelmiä, muita ruokia ja juomia. Itse makasin hienossa silkki yöpuvussa paksun futonin päällä. Missä minä olen? Mitä tapahtui? Aloin kerrata edellispäivän tapahtumat mielessäni pala kerrallaan. Ai niin. Muistot palasivat pikku hiljaa takaisin. Olin jopa nähnyt outoa unta isästäni. Ei se ei ollut unta. Se oli tapahtunut ihan oikeasti. Vedin polveni rintaani vasten ja halasin niitä tiukasti. Isäni oli Kuningas. Sehän tarkottaisi että minä olin... Ei. Ei se voinut niin olla. Sen on täytynyt olla vain unta. Jep se oli pelkkää unta.

Katsoin ympärilleni ja etsin itselleni jotain säädyllisempää päälle laitettavaa, kuin pelkän yöpuvun. Vaatearkku oli teltan toisella puolella aivan puisen sermin vieressä. Nousin futoniltani, ja olin pudota lattialle. Samalla pääsin tarkastelemaan valtavaa mattoa joka lojui jalkojeni alla. Siinä oli upeita pieniä yksityiskohtia. Kokeilin uudelleen seisomista, ja tälläkertaan jalkani jaksoivat kantaa painoani. Otin muutaman huojuvan askeleen, mutta onnistuin saamaan tasapainoni taas kuntoon.  Olin kulkemassa ruokapöydän ohi, kun mahani murisi äänekkäästi. Lopulta en voinut vastustaa enään herkulliselta näyttävää pöytää vaan kävelin sen luokse. Napsin suuhuni viinirypäleitä, ja hymyilin leveästi maistaessani niiden ihanan maun. Mansikka maistui makealle, ja otin toisen heti perään. Kaadoin kannusta itselleni pikariin vettä, ja join ahnain kulauksin. Täytin pikarin uudelleen ja join janoni sammuksiin.