Veronica (Finnish)

Vieraita osa 1

Siitä oli jo kolme päivää, kun minut oli kruunattu. Isäni tila ei ollut muuttunut, mutta en ollut vielä luopunut toivosta. Kävin hänen luonaan joka päivä. Kerroin hänelle päivästäni, vaikka tiesin että en saisi vastausta. Olin kiireinen aamusta iltaan, ja minulla oli hyvin vähän vapaa aikaa. Makasin tälläkin hetkellä sängyssäni, ja kuuntelin ovelta kuuluvaa koputusta. Olin jo myöhässä aamutoimien suhteen, mutta olin aivan liian väsynyt noustakseni. 

" Veronica avaa ovi!! Meidän pitäisi ottaa vastaan kansalaisia." Alexin tiukka ääni huusi oven läpi. Pystyin tuntemaan hänen kireytensä itsessäni, ja tiesin että en jaksaisi häntä juuri nyt. Me kaikki olimme joutuneet koetuksille viimeisten päivien aikana. Stratoniuksen ja Gwenmoren kansalaiset olivat kuulleet palatsissa käydystä taistelusta, ja nyt heidän välillään oli jatkuvasti kinaa. Olin joutunut selvittelemään enemmän riitoja kuin olisin halunnut. Lisäksi en ollut saanut nukuttua kunnolla, kun palatsiin oli tunkeutunut joukko kapinallisia jotka olivat aiheuttaneet sekasortoa. 

Vedin peiton korviini asti, jotta en kuulisi jatkuvaa koputusta. Olin lukinnut oven illalla nukkumaan mentäessäni. Vielä varmistaakseni että ovi pysyisi kiinni oli asettanut tuolin oven kahvan alle.

" He haluavat tavata kuningattarensa!" Zeron lempeämpi ääni kuului tällä kertaan, ja tunsin että hän halusi auttaa minua. Huokaisin ja heitin peiton sivuun. Tiesin että en voisi vältellä velvollisuuksiani kovinkaan kauaan. Pukeuduin nopeasti ilman apua, vaikka Camille oli kovasti vaatinut että saisi auttaa minua aamutoimissani. Avasin oven ja kohtasin joukon sotilaita, jotka vartioivat minua henkensä uhalla.

Kävelin vartioiden saattamana valtaistuin saliin, jossa ottaisin vastaan kansalaisia. He tulivat usein kertomaan ongelmista kylässään tai pyytämään erinlaisia lupia. Istuuduin tuolille ja vedin kasvoilleni hymyn. Ensimmäiset kansalaiset saapuivat saliin yhdessä jonossa, kuten aina kun heille avattiin ovet. Yksi kerrallaan he ilmestyivät eteeni kumarsivat ja kertoivat ongelmastaan.

" Teidän ylhäisyytenne. Tulen Kasmian laaksosta, ja haluaisin pyytää lupaa rakennuttaa muinaisiin liittyvän patsaan." Mies jonka iäksi arvelin olevan lähemmäs viisikymmentä sanoi kumartaen hyvin syvään.

" Millaisen patsaan olit ajatellut rakentaa?" Taiteilija sisälläni heräsi, ja halusin saada tietää vastauksen. Minua oli neuvotu pitämään nämä kohtaamiset lyhyinä, mutta aina välillä unohdin ajan kulun.

" Haluaisin veistää kaikki viisi muinaista yhteen ja samaan patsaaseen, jos tämä vain sopii kuningattarelleni?"  Miehen katseessa oli toivoa kun katsoin suoraan hänen silmiinsä.

" Harkitsen asiaa. Jätä meille tietosi, niin perehdyn asiaan." Sanoin ja eräs sotilaista ohjasi miehen kirjurin luokse.

" Kiitos! Teidän ylhäisyytenne!" Mies kumarsi jälleen syvään.

" Teidän ylhäisyytenne!" Tämä jatkui vielä tunnin. Vastasin ja hymyilin alamaisille, vaikka poskiini jo sattui. 

" Se on ohi tältä päivältä." Alex sanoi ja vartiat sulkivat portteja. Nousin seisomaan ja tunsin kuinka puutuneita lihakseni olivat kaiken istumisen takia.

" Odottakaa!!! Minun täytyy päästä puhumaan kuningattaren kanssa." Nainen huusi ja hän juoksi kohti. Katsoin naista, joka oli pukeutunut risaiseen mekkoon ja hän näytti uupuneelta.

" Ei onnistu. Kuningatar on jo lopettanut tältä päivältä."

" Mutta asia on tärkeä."

" Tule huomenna uudestaan." Kuuntelin kuinka vartia ja nainen keskustelivat, sitten ovet suljettin enkä enään kuullut sanaakaan. Alex ohjasi minut pois salista, ja kohti huonettani. Vapaa- aika. Tänään minulla olisi vapaata vain tunnin verran, mutta se on parempi kuin ei mitään.