Dimi pelastaa

1.1K 81 1
                                        

Murina vain voimistui voimistumistaan. Päälläni oleva William näytti jopa hieman kauhistuneelta, mutta hän ei päästänyt minusta irti.

" Missä Alex on?!" Joku pojista huusi, mutta en voinut sanoa kuka. Näin vain päälläni olevan Williamin ja muiden kengät, jotka kaikki olivat samanlaisia.

" William se haastaa sinut. Sinuna siirtyisin kauemmas tytöstä." Kuului taas jonkun ääni, mutta William ei siltikään liikahtanutkaan.

Murina kuului yläpuoleltani, ja olin aika varma että näin parin tassuja.

" EI! EN LIIKU!" William ilmeisesti puhui murisijalle, mutta alhaalta käsin oli vaikea sanoa kenelle hän puhui. Murina yltyi haukunnaksi, ja tunsin kuinka päälläni oleva William tärisi.

"William!" kuului huolestuneen naisen ääni yläpuolelta.

William nousi päältäni varovaisesti katse koko ajan murinan suunnassa. William perääntyi hitaasti kauemmas minusta. En ollut edes päässyt istumaan kun päälläni oli iso karva kasa. Jokin lämmin, märkä ja karhea liikkui kasvoillani. Koira nuoli minua, ja inisi kuin olisin sen kauan kadotettu ystävä.

" Okei! Okei!" Naurahdin ja yritin päästä istualleni. Saksanpaimenkoiran kieli roikkui ulkona ja se katsoi minua sen suloisilla nappi silmillään. Se oli kooltaan isompi, kuin aiemmat näkemäni saksanpaimenkoirat. Silitin sen pehmeää turkkia ja sen häntä heilui hurjaa vauhtia edes takaisin.

Kuului rytmikäs vihellys jostain, mutta koira ei liikahtanutkaan paikaltaan. Vihellys kuului uudestaan ja uudestaan, mutta koira pysyi paikoillaan.

" Mihin se rakki on nyt menneyt!" Miehen ääni sanoi jostain, ja kääsin katseeni äänen suuntaan. Koira haukahti muutaman kerran, kuin ilmoittaakseen olinpaikkansa.

" Tänne poju!" kuului käskevä ääni. Tuijotin koiraa ja odotin sen lähtevän, mutta se ei liikkunut.

" Tuo rakkisi oli hyökätä kimppuumme!" Dalia sanoi ärtyneenä.

" Dimi vai?" epäuskoinen mies ääni kysyi, mutta en kiinnittänyt huomiota häneen. Koira sai kaiken huomioni. Lopulta koira palasi omistajansa vielelle, ja minä kömmin seisaalleni pyyhkien pois koirankarvoja vaatteistani.

" Sinä tulet mukaani!" William tarttui käsivarteeni lujalla otteella. Koira villiintyi uudestaan, kun yritin irroittautua prinssin otteesta.

" Paikka! Dimi paikka!" omistaja yritti saada koiransa hallintaan. Heti kun William päästi minusta irti koira rauhoittui.

" Poju mikä on? Et ole aiemmin käyttäytynyt tällä tavalla."

Dimi inisi vastaukseksi, ja alkoi kiehnätä jaloissani.

" Olen kunnossa ei hätää." rauhoittelin Dimiä silittämällä sen pehmeää turkkia.

" Se ei normaalisti käyttäydy tuolla tavalla." hämmentynyt miesääni sanoi takaani, kun olin polvillani maassa taas kerran.

Nousin ja käännyin katsomaan koiranomistajaa hymyillen. Hymyni kuitenkin haihtui, kun näin komean miehen seisovan edessäni. Hänellä oli tumman ruskeat hiukset, vihertävän ruskeat rilmät ja hieman partaa leuassaan. Hurmaavasta ulkonäöstään huolimatta miehessä oli jotain äärettömän tuttua, mutta en saanut mieleeni millään missä olisin nähnyt miehen aiemmin.

" Veronica?!" Mies kysyi henkäisten nimeni yllättyneenä.

" Joo?"

" Veronica!" Mies halasi rutistaen minua rintaansa vasten.

" Kuka?"

" Alex et varmaan muista, mutta olin veljesi ystävä."

" Alex! tietenkin muistan sinut, en vain ollut tunnistaa." hymyilin onnellisesti kun muistin Alexin. Wow hänestä oli tullut oikea komistus.

" Te tunnette toisenne?" William kysyi hämmentyneenä.

" Tietenkin!" Alex mulkaisi Williamia ärtyneenä, kuin asia ei olisi selvää.

" Puhutteleppa nyt hieman kunnioittavammin meitä sotilas." Dalia puuttui puheeseen.

Sitten ruokalaan ilmestyi Merlin ja rehtori Shelton sotilaiden saattamana.

" Nyt olette pahassa pulassa." Dalia sanoi ivallisesti hymyillen.

" Mitä täällä on tekeillä?" rehtori kysyi vaativasti katsoen jokaista meistä vuorotellen.

" Tuo törkimys heitti ruokansa minun päälleni." Dalia sanoi osoittaen sormellaan minua.

" Sehän oli vahinko!"

" Ei varmaan ollut." Dalia jatkoi inttämistä minua vastaan.

" Haluan teidät kaikki huoneeseeni tällä sekunnilla." rehtorin äänestä kuulsi ärtymys, ja me hiljenimme hiiren hiljaisiksi.

" Myös sinut Alex."

" Kuten tahdotte."

Veronica (Finnish)Stories to obsess over. Discover now