Veronica (Finnish)

Kesken eräinen maalaus

Tunsin oloni ontoksi, kun siirryin ensimmäiselle tunnille muiden oppilaiden mukana. Tate ja Peter seurasivat minua, mutta en kiinnittänyt heihin mitään huomiota. He varmaan olivat vain menossa samaan suuntaan, kuin minä. Dimi tassutteli jostain vierelleni. Se näytti surulliselta, joten yritin lohduttaa sitä silittämällä sen päälakea. Astuin professori Pompeijuksen luokkaan tuntien oloni tyhjäksi. Istuuduin vakio paikalleni, ja Dimi painoi päänsä reiteni päälle. Jatkoin sen silittämistä, ja yritin saada itseni kasaan. Kuninkaan kuolema oli jollain tavalla vaikuttanut koulun oppilaisiin, ja ihmettelin suuresti miksi. Pompeijus asteli luokkaan, ja hän loi hieman surumielisen katseen luokkaan. Professorin katse pysähtyi minuun ja se pysyi siinä pidempään kuin koskaan.

" Ihmettelette varmaan miksi tunnette olonne tyhjiksi tai jollain tavalla kipeiksi. Tämä kuuluu Grendelin opetuksiin, mutta voin hieman valaista maailmaanne. Kuninkaanne kuoli, ja ennen kuin uusi hallitsija nousee valtaistuimelle te tulette tuntemaan itsenne ontoiksi. Joten koettakaa kestää vielä. Uskon että saatte pian uuden hallitsijan." Pompeijuksen katse osui minuun. Hän katsoi minua oudotsi, aivan kuin hän näkisi valon tunnelin päässä.

Luokan oveen koputettiin, ja professori meni avaamaan sen hieman ärtyneenä keskeytyksestä. Peter seisoi oven toisella puolella Taten kanssa. He kuiskasivat professorille jotain ja tämä nyökytteli hyväksyvästi. Pompeijus teki tilaa ja miehet astelivat sisään. He ottivat luokan takaata itselleen vapaat paikat, ja yrittivät näyttää siltä kuin kaikki olisi aivan normaalia. Käännyin katsomaan heitä nopeasti. Peter tarkkaili luokkaa kuin haukka ja Tatet tuijotti ikkunoista ulos etsien vaaran merkkejä. Olin hieman yllättynyt että he olivat tulleet luokkaan, mutta Kuninkaan kuoleman takia koulun vartiointia varmaan lisättäisiin. Joten Tate ja Peter olivat varmaan tulleet varmistamaan oppilaiden turvallisuuden.

Oppitunti kulki kuin sumussa. Opettaja selitti jotain menneisyydestä ja sen vaikutuksista nykyiseen, mutta en juuri kuunnellut. Dimin pää tuntui lohduttavalta, mutta minusta ei ollut keskittymään opetukseen. Viime öinen uni palasi mieleeni. Laiva oli räjähtänyt, mutta ei mikä tahansa laiva se oli ollut kuninkaan laiva. Muistin vaakunan joka oli koristanut laivan purjeessa. Olikohan uni ollut ihka oikea näky vai oliko mielikuvitukseni päässyt vapaalle jalalle? Uni jopa oli tuntunut hyvin toden tuntuiselta, aivan kuin olisin ollut paikalla. Katsomassa kuinka laiva syttyi palamaan ja räjähti. Missä Alex on? Onkohan hän edes hengissä? Voisin kysyä häneltä mitä tehdä tai mitä se uni tarkoitti.

" Veronica voit poistua. Tunti on ohi." Professori Pompeijuksen lempeä ääni sanoi. Hän katsoi minua jopa ensimmäistä kertaa lempeästi. Luokka oli tyhjillään oppilaista. Tate ja Peter olivat yhä takarivillä. Nyökkäsin opettajalle ja nousin paikaltani. Kuljin käytävällä omiin ajatuksiini uppoutuneena. Dimi kulki vierelläni. Päätin käydä omassa huoneessani. Istuuduin turtana sängynreunalle, ja Dimi otti paikan sänkynijalkapäädystä. Lopulta lysähdin makaamaan sängylle tuijottaen kattoa.

Seisoin satama laiturilla, ja tuijotin merelle. Laiva olis syttynyt palamaan, ja kohta se räjähtäisi.  Tuijotin jännittyneenä tapahtumaa, ja sitten jokin silmä kulmassani sai huomioni. Varjo liikahti. Käännyin etsimään varjon lähdettä, mutta en nähnyt sitä. Otin muutaman varovaisen askelen varjon suuntaan. Pidätin jännittyneenä hengitystäni ja kuljin eteenpäin. Tynnyrit oli aseteltu riviin ja niitä oli ympäriinsä. Tynnyriin oli laitettu kuninkaallinen polttomerkki. Laiva räjähti merellä, ja satamassa kuului huudahduksia. Varjo liikahti uudestaan, ja tällä kertaan näin tummiin pukeutuneen miehen. Ainakin oletin hänet mieheksi, koska hän oli niin massiivinen. Lähdin seuraamaan hahmoa, ja toivoin että en tulisi nähdyksi. Laivan palaset alkoivat hiljalleen upota meren pohjaan yksi kerrallaan. Laivan suuri masto kellui vielä merenpinnalla, kuninkaallisen vaakunan kanssa. Mies liikkui satamassa, kuin tutussa ympäristössä. Hän ei edes epäröinyt käännöksissä, joissa itse olisin jäänyt miettimään. Mies tuntui aistivan että seurasin ja hän kääntyi etsimään minua. Piilouduin tynnyrin taakse, ja toivoin että hän ei huomaisi minua. Hetken päästä nostin hieman päätäni ja etsin katseellani hahmoa. Mies oli kadonnut kuin tuhka tuuleen.