Veronica (Finnish)

Pako

Poistuin opettajieni kanssa opettajien huoneesta. Olisin halunnut kysyä mistä ja miten se lohikäärme oli tullut, mutta meillä ei ollut siihen aikaa. Amanda Shelton oli varustanut meidät aseilla, jotka olivat olleet hänen huoneensa lattian alla. Hän oli vuosien varrella takavarikoinut niitä oppilailtaan ja osa oli vain hädän hetkelle. Professori Pompeijus kulki edellä Amandan kanssa, ja me loput tulimme perässä. Ember ja minä olimme joukon keskellä. Grendel piti perää. Kuljimme alemmille kerroksille, ja aina välillä törmäsimme käytäviä vartioiviin henkiin.

"Jakaudutaan kahteen ryhmään, ja aletaan etsiä oppilaitamme." Amanda sanoi kuiskaten joukollemme.

" Veronica sinun on päästävä pois täältä, ja vietävä sana muille kuningaskunnille." Amanda katsoi minua puhuessaan, ja olin alkamassa inttää vastaan. Olin melkein onnistunut tapattamaan opettajat, ja muisti kuva siitä riitti kertomaan että minun ei kannattanut väittää vastaan.

" Hyvä on."

" Hyvä. Trudy ja Ember tulevat mukaasi."

Ryhmämme hajaantui. Trudy kulki edellämme, ja johdatti meitä oikeaan suuntaan. Missäköhän ystäväni ovat? Ovatko he kunnossa? Saiko William viestini ajoissa? kysymykset pyörivät päälimmäisenä mielessäni, ja jouduin siirtämään ne sivuun. Kaikki aikanaan.

Trudy pysähtyi ja osoitti sormellaan edessä odottavia henkiä. Niitä oli laskujeni mukaan kuusi. Kaksi jokaiselle.

" Miten haluatte edetä?" kuiskasin, ja sain hämmentyneitä katseita. Ainiin. Olin parantajan ja ratsastuksen opettajan seurassa, heillä ei ole hajuakaan soturien ajatusmaailmasta.

" Odottakaa tässä." kuiskasin ja hiivin käytävää pitkin kohti henkiä. Piilouduin varjoihin, ja liikuin seinää myöten. Olin joskus kulkenut tätä kautta, joten tiesin että nurkassa olisi ovi. Oven takana oli vain vanhoja ja käyttämättömiä pulpetteja. Olin tarkistanut asian. Henget eivät huomanneet kun liikuin, ja pääsin oven kohdalle huomaamattomasti. Ovi oli sepposen selällään, ja huoneessa oli vieläkin enemmän henkiä. Kaiken kaikkiaan niitä oli kuusitoista. Palasin Trudyn ja Emberin luokse samaa reittiä.

" Niitä on kaiken kaikkiaan kuusitoista, mutta en usko että toiset ovat kaukana."

" Trudy onko meillä mitään toista reittiä?" Ember kuiskasi ja tiiraili huolestuneena käytävän päätä.

" Ei oikeastaan. Meidän pitäisi päästä alemmas tai ylemmäs, jotta voisimme mennä talleille."

" Emme voi jäädä tähän pitkäksi aikaan. Kokeillaan jotain toista reittiä."

Lähdimme kulkemaan uudelleen käytäviä pitkin, ja tälläkertaan minä johdin meitä. Tein umpimähkään käänöksiä, ja toivoin että emme törmäisi ongelmiin. Edessämme oli uusi käännös, ja olin tekemässä käännöstä, kun näin taas joukon henkiä. Pysähdyin ja aloin peruuttamaan taaemmas. Käännyin opettajieni puoleen, ja en ehtinyt tehdä mitään asialle. Ember päästi äänekkään aivastuksen, joka kaikui. Henget juoksivat meitä kohti, ja me aloimme juosta. Juoksimme käytävää pitkin toiseen suuntaan. Pakomatkamme loppui lyhyeen, kun edessämme seisoi henkien tekemä rivistö. Me olimme loukossa vihollisen välissä.

" Hahhah!! Onpa mukava nähdä sinut alakynnessä." Ääni kailotti ja June asteli henkien takaata eteemme. Hänen kasvoillaan oli julma virne.

" Prinssi June!" Ember ja Trudy hengähtivät yhteen ääneen, mutta minä vain tuijotin prinssiä.

" Et voi voittaa minua. Olet alakynnessä, ja pahasti." June nauroi, mutta minua ei naurattanut.

" Olet kunniaton paskiainen." ärisin yhteen puristettujeni hampaiden välistä.