Pojat ei pussaa poikia

1.

Oliver

Ojensin matikan vihkoani vieressäni istuvalle Leolle. Hän kopioi siitä tehtävät, koska itse ei ollut niitä tehnyt. En ollut se sama Oliver enää lukiossa, kuin yläasteella. Silloin tykkäsin vielä tytöistä ja olin kaikki oli hyvin.

Nyt olen huomannut tykkääväni pojista. Se yksi Ethan saa minut aina sekaisin. Hänen tummat hiuksensa ja ruskeat silmänsä. Aina aamuisin näen hänet tupakalla hänen niinsanonut ganginsa kanssa. Heitä on kai neljä, itse Ethan, hänen tyttöystävänsä Janette ja joitain poikia.

"Mitä sä mietit?" Leo laittaa vihkoni takaisin eteeni. Havahduin mietteistäni tuon myötä ja katsoin Leoa suurin silmin. Kukaan ei tiennyt homoudestani. En ole halunnut kertoa kellekkään. En muutenkaan ole koulussa missään parhaassa suosiossa, mutta en halua sen enää huononevan. Ei minulla edes muita kavereita ole, kun Leo. Hän oli ainut kuka tuli minulle koskaan puhumaan.

"Öö en mitää." Sain kasvoilleni väkinäisen hymyn. Leo vain kohautti olkiaan ja keskittyi sitten opettajan saarnaukseen luokan edessä.

Kun tunti loppui, pakkasin nopeasti tavarani ja poistuin luokasta. Kävelin ripeästi käytävillä peläten Ethania ja hänen kavereitaan. Kuitenkaan onni ei ollut puolellani, Ethan käveli minua vastaan se typerä virne kasvoillaan.

"Mitäs pätkä?" Hän naurahti. Tiesin, että olen lyhyt, mutta enhän minä sille mitään voi! "Mä kysyin sulta kysymyksen!" Ethan korotti ääntään. En tiedä miksi, mutta vähän nautin hänen huutamisestaan minulle.

"Saisinko vaan mennä?" Kysyin hiljaa. Ethan vain huokaisi ja lähti. Ohi mennessään hän vielä pukkasi minua olkapäähän. Ei se sattunut, enemmänkin se sai punan poskilleni.

Kävelin vain nopeasti pois katsomatta taakseni, vaikka kuinka paljon olisin halunnut. En halunnut nähdä Ethania. En edes halunnut koskaa tykätä hänestä. Mutta tunteille ei kai koskaan voi mitään.

Kotona heitin repun lattialle ja menin keittiöön. Ruoka oli uunissa ja äiti leikkasi kasviksia salaattiin.

"Miten meni koulussa?" Äiti kääntyi katsomaan minua.

"Kai ihan hyvin." Vastasin hieman hymyillen.

"Ai mitennii kai?" Äiti uteli.

"No ei koulussa koska kivaa oo." Sanoin. Äiti vain naurahtaen pyöräytti silmiään ja palasi sitten salaatin tekoon. "Mä meen tekee läksyi." Sanoin sitten. Nousin pöydästä, hain reppuni eteisestä ja laahustin sitten omaan huoneeseeni.

Siskoni näytti olevan poikaystävänsä Eliaksen kanssa hänen huoneessaan. Ovi oli hieman raollaan ja pystyin kuulemaan Iidan kikatuksen ja Eliaksen naurahdukset. Menin vain ohi surullisena, kuinka kukaan ei tuntenut oikeaa minääni. Kaikki luulevat, että minua kiinnostaa tytöt. Ei minulla mitään heitä vastaan ole ja suurin osa ihan kunnollisia, mutta silti jotenkin pojat saavat huomioni.

Heitin repun lattialle ja heittäydyin selälleni sängylle. Otin puhelimen tiukkojen farkkujeni taskusta. Selailin sitä tylsistyneenä. Kukaan ei edes laittanut viestiä. Ihankuin minulla muita kavereita olisi ollut kuin Leo.

"Iida, Oliver syömään!" Äiti kohta huusi keittöstä. Nousin sängyltäni ja jätin puhelimen huoneeseen, enhän minä sillä mitään syödessä tee.

"Äiti, saako Elias syyä meillä?" Iida kysyi roikkuen poikaystvänsä kädessä kiinni. Eliaksen ilmekkään ei värähtänyt, kun äiti antoi hänelle luvan ja Iida alkoi laittamaan ruokaa heidän molempien lautasille.

Istuin ruokapöydässä äidin vieressä, koska välttämättä Iida halusi istua Eliaksen vieressä. Halusin vain nopeasti pois, kun Iida alkoi selittää mitä he aikovat tehdä viikonloppuna. Sain ruokani syötyä yllättävän nopeasti ja poistuin keittiöstä pienen kiitoksen kera.

Rojahdin takaisin sängylleni, mutta en pysynyt siinä kauaa. Leo pyysi pelaamaan jalkapalloa läheiselle kentälle. Suostuin heti ja ryntäsin vaihtamaan vaatteita. Mikä voisi mennä vikaan?

Elikkäs joo... alotin tän

Mua pelottaa ihan hemmetisti julkasta tää. Mulla ei oo mitää hajuu mitä tykkäätte tästä ja ääh en tiiä. Apua oikeesti!

Kertokaa toki mielipiteenne tästä ekasta osasta. Mua jännittää teijän reaktiot. Tää on vielä epäselvää, mutta kaikki selviää aikanaan, okei?

Toivottavasti tykkäsitte ja sitä voteeki saa painaa 💕