Pojat ei pussaa poikia

5.

Oliver

Katsoin penkiltä kuinka muita oppilaita virtasi kentälle. Kaikilla oli joku kenen kanssa he juttelivat, paitsi minulla. Moni myös katsoi minua halveksuvasti, kun istuin yksin. Opettajakin tuli paikalle, mutta vain viimeisenä. Hän käski kaikkien juoksevan kenttää ympäri. Lähdin ensimmäisten perässä hölkkäämään kevyesti. En minä mikään paras ollut urheilussa, mutta kyllä minä kai ihan siedettävä olin.

Joku edessäni juuri tökkäsi jalkansa tielle, joten päädyin lentämään maahan. Kaikki vain juoksivat ohitseni hiljaa. Nousin maasta ja katsoin kipeitä ja verisiä polviani. Juoksin mahdollisimman nopeasti, vaikkakin kivuliaasti muiden perään. Kaikki juoksivat jo toista kierrosta, kun itse olin vielä ensimmäisen lopussa. En lopulta enää jaksanut edes yrittää juosta. Kävelin vain nuorehkon, ehkö kolmikymppisen miesopettajamme luo. Hän katsoi polviani huolestuneena.

"Kaaduin vaa." Sanoin nopeasti.

"Mene vaikka terveydenhoitajalle, siellä osataan hoitaa nuo kuntoon." Juho, opettaja sanoi. Nyökkäsin vain päätäni ja lähdin pois kentältä koululle. Toista kertaa terveydenhoitajan luona samana päivänä, menee minullakin elämä mallikkaasti.

Istuin taas nuhjuiselle sohvalle ja selasin puhelintani. Polviani koski ja kirveli koko ajan. Verta valui vain lisää, joka sai minut hieman ällöttyneeksi. Onneksi terveydenhoitajan ovi avautui ja sieltä astui ulos Ethan, taasko? Hän vain virnistäen tuli viereeni istumaan, mutta nousin vain äkkiä ja ryntäsin terveydenhoitajan luo.

"Sinä taas." Kai Merja, terveydenhoitaja huokaisi. Istuin pedillä hiljaa, kun nainen haki laastareita ja mitä nyt sattuu haavan puhdistamiseen tarvitsemaan. "Oliverko se oli?" Nyökkäsin päätäni ja nainen näppäili jotain tietokoneellensa, ja sitten tuli takaisin luokseni.

"Saanko kysyä miten tämä kävi? Haava näyttää aika pahalta ja siihen on mennyt pikkukiviä." Merja selitti.

"Kaaduin äsken liikunnassa." Sanoin nopeasti ja tunsin sitten kirvelyä entistä enemmäb polvessani. Kuitenkaan en näyttänyt kipua vaan pidin normaalin ilmeeni.

"Sattuuko kävellä?" Merja kysyi.

"Vähäsen." Vastasin rehellisesti. Nainen nyökkäsi ja pysyi sitten hiljaa, kun keskittyi haavan puhdistukseen ja muutamien kivien pois ottamiseen.

"Ja valmis." Katsoin polviani missä oli nyt laastarit haavojen kohdilla.

"Kiitos." Kiitin hiljaa ja olin lähdössä.

"Sä voit mennö kotiin. Ilmotan sun opettajalle ja vanhemmille." Merja sanoi. Nyökkäsin vain päätäni hieman alakuloisena ja poistuin huoneesta. Eihän minulla ollut vanhempia, vaan vanhempi. Lähdin vain vihaisesti koulusta kotiin. Miksi minua kohdellaan näin?

Ei minua koskaan ole kiusattu. Hieman vain kiusoiteltu aina, mutta olen luullut sen olevan vitsiä. Tämä ei kuitenkaan ole. Minua potkitaan, kampitaan, haukutaan ja mitä vielä? Kohta Ethan tulee ja hakkaa minut? Sehän tästä puuttuisikin.

Pieniä pelon kyyneleitä putosi silmistäni. Onneksi olin melkein kotona, joten kukaan ei näkisi minua minään säälittävänä pikkulapsena kuka itkee. Onneksi kukaan ei ole vielä tähän aikaan kotona. Äiti on töissä ja Iida koulussa tai sitten Eliaksen luona lintsaamassa.

Avasin oven avaimillani ja heitin ne sitte eteisen lipaston päällä olevaan kuppiin, missä ovat kaikki avaimemme. Kengätkin lensivät eteisen nurkkaan ja reppu samalla. Puhelin kädessäni tallustin omaan huoneeseeni.

Makoilin sängylläni katsoen jotain youtube videoita. Ei edes mitkään hauskat jutut naurattanut, enkä edes keskittynyt katsomaani.  Mietin vain, että miksi Ethan oli hakattu. Luulin ettei kukaan uskaltaisi alkaa väittämään hänelle vastaan, mutta näköjään uskalsi.

Seurasin Ethanin tyttöystävää Janettea instagramissa. Hän oli juuri hetki sitten laittanut hieman paljastavan kuvan itsestään. Ahdistavaa, ajattelin. Onhan hänellä melkein 1000 seuraajaa ja monet niistäkin jotain ihme pedopappoja, hyi!

Itselläni seuraajia oli lähes 300 ja ei yhtään kuvaa. En kovin pitänyt oman naamani jakelusta missään, koska se sai minut ahdistuneeksi. Tiesin myös sen, että jotkut kouluni pojista tulisi haukkumaan.

"Oliver, ootko sä täällä?" Äiti huusi eteisestä. Katsoin kelloa ja se oli sen verran, että instagram tuokioni oli venähtänyt muutaman tunnin mittaiseksi. Menin äidin luo ja sain pusun poskelleni. "Onko sun polvet vielä kipeet?" Äiti kysyi.

"Kyllä niihin vielä vähän sattuu, mutta ei nii paljoo." Vastasin. Äiti nyökkäsi ja lähti keittiöön musta kånken reppu kädessään. Seurasin häntä perässä ja katsoin hänen tyhjentövän sitä. "Äiti." Mutisin hiljaa. Äiti käännähti minuun päin ja katsoi kysyvästi. "Öhm nii, onko sulla mitää homoja vastaa? Tai mitä sä niiku ajattelet asiasta?"

Hemmetti, miten ihminen voi olla näi väsyny? Oon nyt ollu tosi väsyny ja tällee. Siks tääki tulee vasta nyt. Oisin tehny taekookkii myös osan, mutta en enää jaksa. Nukahan kohta! Auttakaa joku mua!

Tässä varmaa on paljo kirjotusvirheitä, mutta oon yrittäny saada kaikki korjattuu. Muutenkaa (aika varma) lukihäiriö ja väsymys ei oo hyvä yhdistelmä. :))

Kuitenki nyt heivei

Toivottavasti tykkäsitte ❤️