Pojat ei pussaa poikia

24.

Älkää juoko pullollista ed:tä illalla, koska muuten käy näin. Kello on puoli viisi ja päätät kirjottaa paskaa koska sua ei nukuta vittuukaa. Hauskaa :)

Toivottavasti tykkäätte❣️

Oliver

Haahuilin ensimmäisen tuntini jälkeen käytävällä etsien Ethania. Hänellä oli kuulemma matikkaa ja matikan luokka on toisella puolella koulua. Ei kivaa. Edelleen saan joka päivä katseita ja jotkut jopa huutelevat minulle. Leoa en ole nähnyt monena päivänä, koska hän ei ole ilmestynyt tunnille. Olisin halunnut sopia hänen kanssaan välit takaisin miten ne oli, mutta se on hieman mahdotonta. Monesti olen yrittänyt laittaa hänelle viestiä, mutta hän jättää aina vastaamatta. Ihme ettei hän ole estänyt minua vielä missään..

"Oliver!" Ethan karjui vieressäni. Suurin silmin katsoin häntä ja mietin miten minä tänne olin päätynyt. "Noni tule, mulla on nälkä." Ethan sanoi tarttuen käteeni ja lähtien sitten vetämään minua perässään ruokalaan. Ruokana oli kalakeittoa. Otimme Ethanin kanssa sitä vähän samalle lautaselle, koska se ei ollut kummankaan lempparia. Päätimme pärjätä päivän loppuun leivällä ja vedellä.

"Onko sun äidiltä tullu mitään?" Ethan kysyi, kun löysimme ruokalasta tyhjän pöydän.

"Ei oo." Tökin lusikalla keittoa suu mutrulla.

"Se tarvii aikaa, oli munki vanhemmat samanlaisii ku ne sai tietää mun ekasta poikakaverista." Ethan sitten sanoi. Mielenkiintoni nousi heti. Kuka oli Ethanin ensimmäinen poikaystävä?

"Kuka se oli?" Kysyin heti ajattelematta edes mitä sanoin. Ethan katsoi reaktiotani hyvittuneena ja pörrötti hiuksiani ennenkuin alkoi kertoa.

"Se oli yks Niko. Oltiin joskus ysillä yhessä. Kuitenkaan se suhde ei kestäny kauaa, koska ne muutti johonki hevonperseesee." Ethan naurahti lopuksi.

"Tyhmä, et sä tollee voi sanoo!" Nauraen löin Ethanin käteen.

"Anteeksi sitten pikku prinsessa." Ethan näytti kieltään ja minä takaisin. Posket punoittaen katsoin sitten, kun Ethan otti pöydän alla kädestäni kiinni. Hymyni näytti ihan typerältä, mutta niin kai tapahtuu, kun on umpirakastunut johonkin.

"Lopettakaa jo!" Leo pamahti eteemme istumaan. Säikähdin häntä. Mihin se suloinen oranssitukkainen poika katosi? Nyt hän oli jo melkein Ethanin kaksoisolento. Hyi, ajattelin vain. Hänestä lemusi jonkun todella vahvan hajuveden ja tupakan haju. Nyrpistin nenääni ällötyksestä. Vaikka Ethan haiseekin tupakalta, hän osaa silti saada siitä sen hajuisen, että sitä kestää. Nytkin hän enemmänkin tuoksuu miehiseltä hajuvedeltä kuin tupakalta.

"Mennäänkö?" Etha kuiskasi korvaani. Nyökkäsin päätäni ja olimme jo lähdössä, mutta Leo sitten avasi suunsa.

"Mihin teillä on kiire?" Hän kovaan ääneen naurahti. Monet katsoivat meitä jo ja lisää vain kääntyi katsomaan. "Kai sä Oliver voit sun kaverin kaa jäädä istuu?" Katsoin vain Ethania paniikissa, koska en halunnut enää olla siinä. Halusin pois. Nyin Ethanin hihasta ja katsoin häntä ilmeellä, että lähdetään. Onneksi Ethan otti tarjottimemme pöydästä ja lähdimme viemään sitä pois.

"Onko sulla vielä monta tuntia?" Kysyin, kun istuimme jossain likaisessa nurkassa sylikkäin säkkituolissa.

"Öö kai yks." Ethan vastasi.

"Ai okei. Sä varmaan sit meet kotii jo ennen mua?" Yritin kuulostaa mahdollisimman rohkealta ja ettei minua pelottanut jäädä tunniksi yksin tänne.

"Mä ootan sua kyllä." Ethan hymyily lämpimästi saaden poskeni hieman punoittamaan. Hymyilin itsekkin väittämättä vastaan, koska halusin Ethanin jäävän odottamaan minua.

"Haluutko sä kertoo jotain? Oot ollu koko päivän nii mietteliään näkönen." Ethan silitti reittäni hellästi samalla puhuessaan.

"Oon vaa miettiny äitii ja Iidaa." Vastasin rehellisesti. "Mua pelottaa jos mä en tuu koskaan pääsee kotiin." Kuiskasin sitten.

"Miks sä et muka pääsis? Tottakai sä pääset. Mä tiiän sen kyllä. Sun äiti tarvii vaan aikaa." Ethan sanoi saaden suunpieleni nousemaan hieman. Pysyin vain hiljaa ja laskin oman käteni Ethanin oman päälle reidelleni.

"Lupaatko sä ettet sä jätä mua?" Kysyin.

"Lupaan." Ethan vastasi.

"Hyvä, koska mä rakastan sua tosi paljon." Sanoin tuijottaen käsiämme. Ethan naurahti takanani ja asetti päänsä olkapäälleni.

"Mäkin rakastan sua Oliver." Hän suuteli nopeasti poskeani saaden niihin jälleen kerran pienen punan. Taidan olla jo punastelun ammattilainen, ajattelin mielessäni ja naurahdin hieman jo sille.

"Mikä naurattaa?" Ethan kysyi.

"Eei mikään." Hymyilin. Ethan ei enää jaksanut puhua tai mitään. Hän sulki vain silmänsä nojaten kylmään seinään. Toimin hänen pehmolelunaan, koska hän halasi minua tiukasti yrittäessään saada nukuttua.

Huhhuh. Ollu melkei viikon tauko tässä, anteeksi! Oon ollu kiireinen koulun kanssa JA mun itsetunto on taaaaas alentunu. Oon siellä samassa helvetissä nyt missä kutosella, että onneksi olkoon mulle vaan 👏

Elikkäs jooo, lukuja ei enää tuu usein. Siihen on syynsä. Ne syyt on, koulu ja mun oma terveys ja hyvinvointi. En oo pitäny itestä nyt yhtään hyvää huolta. Mun äiti kyselee jo multa onko mulla masennus tai oksennanko mä. Huomasin sen eilen miten paljon oon laihtunu noin kuukauden aikana, eikä tämmönen näin nopee laihtuminek ole tervettä. Joten syökää jooko ihmiset 🙏

Toivon että ymmärrätte mun oman elämäntilanteen. Mutta yritän kuitenki mahdollisimman usein päivitellä tänne jotain.

Heiveii👋