Pojat ei pussaa poikia

27.

Ethan

"Missä se nulikka on?!" Isän vihainen ääni kaikui asunnossa. Oliver katsoi minua peloissaan. En osannut reagoida mitenkään, pysyin vain paikallani. Kuulin vain sydämmeni jyskeen ja oman raskaan hengitykseni. Minua ei pelottanut mikään muu, kuin mitä isä voisikaan tehdä Oliverille. Enkä koskaan halunnut oman poikaystäväni näkevän millainen perheeni oikeasti on.

"Ethan mitä me tehään?" Oliver huutokuiskasi. Kun askeleet lähenivät huoneen ovea. Paniikissa nousin sängyltä ja etsin kaapista reppuni. Työnsin sinne muutamia vaatteita puhelimen, laturin ja rahapussin lisäksi. "Miksi sä pakkaat Ethan?" Oliver istui vielä sängyllä ja katsoi minua lasisilla silmillään.

"Älä pelkää." Lause mistä itsekkään en enää ole varma. "Me päästään pois täältä. Sä ainakin pääset jos mä en." Olin jo pudottanut repun lattialle ja käteni oli nyt Oliverin poskilla. "Pakkaa sun tavaras äkkiä. Mä hoidan meijät pois täältä, okei?" Oliver nyökkäsi ja antoi nopean suukon huulilleni.

Ovi aukesi. Sen suulla seisoi selvästi isäni, kuka oli juonut jotakin muuta, kuin vettä. Äitini ilme ei värähtänytkään, kun hän katsoi tuttua näkyä. Kyllä, näin on käynyt ennenkin. Kuitenkaan tilanne ei ollut näin paha, silloin asunnossa ei ollut ketään "ulkopuolista".

"Mitä vittua sä oot menny riehuu koulullas, että sut on erotettu?!" Isä huusi. Hän tarttui paitani kauluksesta kiinni nostaen minut ilmaan ja sitten löi seinää vasten. Oliver parkaisi toivottomasti vieressämme. Hänen kasvoiltaan pystyin näkemään pelon, sen mitä koskaan en hänen kasvoillaan halua olevan.

"No mitä se sulle kuuluu, mitä mä koulussa teen?! Ite kasvatit musta tämmösen kusipään!" Huusin takaisin. Isän ote vain kiristyi paidassani. Hänen silmänsä tuijottivat tiukasti omiini samalla, kun hänen oikea kätensä liikkui kurkulleni.

"Lopeta!" Oliver huusi itkien. Hänen poskillaan näkyi selvät kyyneleet ja koko hänen vartalonsa tärisi.

"Oliver älä liity tähän." Sanoin rauhallisesti, vaikka olinkin nostettuna ilmaan rinnuksistani ja isäni oli valmiina kuristamaan minut. Suljin silmäni ja hengähdin syvään. Ote kurkussani vain koveni, joka heikensi hengittämistäni.

"Lopeta sä tapat sen vielä!" Oliver karjui. En saanut enää edes silmiäni auki. Tuntui, että happi loppui ja maailma vain pyöri hidastettuna. Kun ote vihdoin kurkustani hellitti, luhistuin vain maahan. Tunsin potkun kyljessäni, sitten toisen ja vielä kolmannen. Kuulin vain Oliverin huudot vaimeasti ja sitten kaikki vain pimeni.

Seuraavan kerran, kun raotin silmiäni, tunsin makaavani jossain lämpimässä. Myöskin jonkun käsi hellästi silitti hiuksiani. Se pieni käsi mikä pääni päällä liikkui kuului Oliverille. Hän oli kunnossa, onneksi.

"Ethan?" Itkuinen ääni sai minut jaksamaan avaamaan silmäni kokonaan. Kyyneleet virtasivat Oliverin poskia pitkin, kun hän katsoi minua. Tuntuu kuin olisin ollut tajuttomana pidemmänkin aikaa.

"Missä me ollaan?" Ääneni oli käheä ja kurkkuani kuivasi.

"Meillä, soitin äitin hakee meijät. Onneksi se tuli ja sano, että sun ei tarvii lähtee sairaalaan. Ainakaan jos mitään nyt jälkeenpäin ei tuu mitään." Oliver hymyili hieman. Yritin itsekkin hymyillä, mutta se sattui.

"Sun joka paikka on mustelmilla. Sun naamassaki on yks paha jälki. Se löi sua vielä sillonki, kun olit tajuton." Tunsin Oliverin pehmeän käden otsallani. Hän pyyhkäisi hiukset tieltä ja antoi sitten hellän suukon. "Et uskokkaan miten paljo mua pelotti."

"Hei, mä oon nyt tässä. Eikö se oo tärkeintä?" Oliver nyökkäsi hieman ja yritti saada kasvoilleen jotain hymyn tapaista.

"Täällä on teille syömistä." Oliverin äiti tuli huoneeseen tarjottimen kanssa. Oliver nousi sängyltä ja haki tarjottimen äidiltään.

"Kiitos." Hän kuiskasi vielä ennenkuin tuli sänkyyn peiton alle viereeni. "Äiti sano, että pitää tehä joku rikosilmotus tai jotain." Oliver otti haarukan käteensä ja tökki sillä lautasella olevaa riisiä. Pysyin vain hiljaa tuijottaen omaa lautastani. "Mikä on?" Oliver otti kädestäni kiinni ja hän katsoi minua silmät kiiltäen.

"Mä en ehkä haluis kertoo tästä kellekkää, koska mä joudun tyylii muuttaa johonki toiselle paikkakunnalle tai jotain." Turhautuneena sanoin.

"Ei, ei sun tarvii. Me voidaan vaikka muuttaa yhessä johonki, koska ollaanhan me molemmat kohta 18." Hieman apean kuuloisena Oliver sanoi. Mietin hieman miten saisimme asiat järjestykseen ilman, että joutuisin lähtemään minnekkään.

"Mietitäänkö vaikka huomenna sitä? Haluun syyä jotaki ja sit nukkuu." Tartuin tarjottimella olevaan haarukkaan ja aloin syömään. Oliverkin söi omaa annostaan hiljaa vastaamatta minulle. Hän näytti väsyneeltä ja stressaantuleelta. Huokaisin syvään ja laskin haarukan lautaselle. "Okei, mikä on?" Kysyin.

"Ai mitenniin?" Ne kiiltävät siniset silmät tuijottivat omiini.

"Sua vaivaa selvästi joku. Sano rehellisesti mikä." Napakasti sanoin. Oliverin katse tippui kasvoistani hänen syliinsä.

"Miksi sä et kertonu, että sun isä on tuommonen? Miksi sä pidit sen salaisuutena multa? Oonhan mä sun poikaystäväki.." vaimea ja epävarma äänensävy kantautui korviini. Kaduin nyt sitä etten kertonut Oliverille millainen perheeni oikeasti oli.

"Mä en halunnu, että sä pelkäät mua. Eikä kukaan muukaan oo koskaan tienny millasii ne on oikeesti. Ne näyttää päälleppäin rikkailta ja ystävällisiltä. Kuitenkaan ne ei oo sitä, monesti mut vaan hakattiin kotona. Äiti katto vierestä, ku makasin lattialla ja mua vaa potkittiin ja tallottiin."

"Anteeks Ethan. Anteeks, kun en tullu sun elämään aikasemmin." Oliver sanoi.

"Ei se sun syytä oo. Ite sain semmoset vanhemmat, sun kannattaa olla ylpee siitä millanen äiti ja sisko sulla on." Oliver nyökkäsi hieman pitäen katseensa edelleen sylissään. "Mutta syödään nyt ja puhutaan huomenna. Haluun vaa, että saan halaa sua ku nukutaan."  Oliver nyökkäsi taas. Pörrötin hänen sekaista hiuspehkoaan ja aloin itsekkin syömään.

Huhhuh. Sainpas uuden luvun teille tänään! :)

Mun viikko on ollut hieman kiireinen. Mennyt aikaa koulun parissa ja öö torstai meni elokuvissa ja itkien. Onko muuten muita täällä nähny burn the stagee vielä? Oli näkemisen arvonen elokuva oikeesti ja menen uudelleen ens kuussa katsomaan :)

Tää viikko ei oo menny mitenkää parhaiten, mutta kaiken on ainaki pelastanu se elokuva. Haluisin nyt pitää vaa puheen miten paljo arvostan ja rakastan btssää, mutta taidan jättää sen toiseen kertaan. 🙂

Toivotan teille kaikille hyvää yötä, vaikken meekkää nukkuu. Ja myöskin toivottavasti tykkäsitte💙