Pojat ei pussaa poikia

33.

Oliver

Heräsin keskellä yötä painajaiseen. Päässäni soi vain Joelin nauru. Mahaani palasi se inhottava möykky. Halusin Ethanin, mutta olin työntänyt hänet pois. Menetin hänetkin jo, ja sekin oli syytäni. Istuin vain sängylläni tuijottaen käsiäni, jotka lepäsivät sylissäni. Päähäni sattui ja oksennus tuntui kurkussa.

Äiti oli tullut myöhemmin kotiin Ethanin lähdön jälkeen. Hän jopa kyseli missä Ethan, mutta kerroin hänen lähteneen käymään kaverillaan. Sain myös monta huolestunutta katsetta äidiltä, hän jopa mainitsi näyttäväni kalpealta. Halusin vain nukkua, vaikka sielläkään ei saa olla rauhassa Joelilta. Tuntui, että hän seuraisi minua kaikkialle. En enää edes uskaltanut sulkea silmiäni, jos Joel yhtäkkiä tulisikin.

Otin puhelimen käteeni ja selailin sitä tylsistyneenä. Silmäluomeni alkoivat tuntua painavilta. Puhelin lipsui käsistä välillä, pudoten naamalleni tai tyynylle. Laskin puhelimen sängylle viereeni, missä Ethan normaalisti nukkuisi. Suljin silmäni ja käperryin pieneksi palloksi omalle puolelleni sänkyä. Mielessäni edelleen pyöri kaikki mitä tapahtui, mutta sain pientä auringonvaloa ajatuksiini, kun ajattelin Ethania. Vaikka hän ei tässä ollut, hänen tyynynsä tuoksui täysin hänen shampooltaan ja hajuvedeltään. Pienen hymyn kera nukahdin halaten poikaystäväni tuoksuista tyynyä.

"Oliver, sä myöhästyt kohta!" Äiti tuli ovelle jo kolmatta kertaa raivoamaan. Raotin silmiäni ja katsahdin äitiä, kuka tuijotti minua.

"Mitä?" Tiuskaisin. Äiti vain pyöritti päätään ja kertoi, että vie minut kouluun, jos olen kohta valmis. Nousin sängystä ylös mahdollisimman nopeasti, vaikka joka paikkaan kehossani sattui. Kaivoin kaapistani puhtaat vaatteet ja kipitin ne käsissäni vessaan.

Heitin vaatteet päältäni, heittäen ne sitten pyykkikoriin. Avasin suihkun hanan ja puikahdin viileän veden alle. Suljin silmäni ja hengitin syvään, rentouttaen itseäni.

"Sä oot ollu siellä jo vaikka kuinka kauan! Äitiki sano, että kohta pitää lähtee, idiootti!" Iida rääkyi oven takana. Sammutin nopeasti suihkun ja kuivasin itseni pyyhkeellä. Asetin sen sitten lanteilleni ja päästin Iidan hakemaan tarvitsemansa. Suljin sitten taas oven ja laitoin vaatteet päälleni. Hoidin loputkin aamutoimeni ja häivyin keittiöön.

Iida meikkasi pöydän ääressä, kuulokkeet korvillaan. Äiti vielä hörppi kavinsa jämiä ja katseli puhelintaan. Otin itselleni jääkaapista jugurttia ja laatikosta lusikan, millä syödä. istuin tavaroideni kanssa pöytään äitiä vastapäätä. Hän katseli minua tarkasti, kun söin.

"Mitä nyt?"

"Näytät jotenki kalpeelta. Onko teillä Ethanin kaa kaikki hyvin, kun se ei oo tullu?" Äiti huolestuneen kuuloisena kysyi.

"Se meni vaan jonkun kaverin luo, ku ne ei oo nähny pitkään aikaan." Kerroin hiljaa katsellen samalla alaspäin. Äiti näytti nyökkäävän ja nousi sitten pöydästä.

"Lähetään ihan just, meen jo käynnistää autoo." Hän sanoi. Nyökkäsin päätäni nousten sitten itsekkin pöydästä, jättäen Iidan siihen yksin meikkaamaan. Heitin jugurtin jämät roskiin ja lusikan jätin altaaseen. Kävin huoneessani vielä pakkaamassa repun ja laitoin sitten kengät ja takin päälleni.

Äiti jo odotti autossa taputellen rattia sormillaan. Laitoin kuulokkeita korviini, kun kävelin märkää pihaa pitkin autolle. Istuin etupenkille äidin viereen ja hän taas katsoi minua.

"Miks sä kokoajan katot mua?" Kysyin hieman töykeän kuuloisesti, vaikkei se ollut tarkoitus.

"Oot jotenki kalpee. Ethän vaan oo kipee?" Äiti asetti kätensä otsalleni, mutta pudisti sitten päätään.

"En mä oo kipee. Voidaanko mennä? En haluu olla myöhässä." Sanoin. Mieleeni tuli sitten se, että Joel, Leo ja Janette ovat koulussa tänään. En todellakaan haluaisi nähdä heitä.

Puristin puhelintani kaikilla voimilla samalla, kun katselin tuttuja maisemia ikkunasta. Puhelimeni meni päälle uuden viestin merkiksi. Katsoin kuka minua nyt kaipasi. Melkein huusin, kun näin viestin lähettäjän.

"Öhm äiti, voit jättää jo tähän. Mun pitää soittaa äkkiä." Sanoin hätäisesti. Äiti katsoi minua kummissaan, mutta pysäytti kuitenkin auton tienreunaan. Hyppäsin äkkiä kyydistä jatkaen matkaani kävellen. Samalla, tärisevin käsin etsin Ethanin numeron yhteystiedoistani.

"M- moi." Sanoin vaisusti, kun Ethan vastasi nopeasti soittooni.

"Huomenta." Kuului uninen ääni luurin toisesta päästä. Pieni hymy ja puna levisi kasvoilleni, kun kuulin sen tutun ja kuuman aamuisen äänen. "Ootko sä menossa kouluun?" Hän sitten kysyi perään. Typeränä nyökkäsin päätäni, mutta tajusin sitten, ettei Ethan ehkä näe minua.

"Joo oon." Sanoin ja potkaisin pientä kiveä maassa. Kuulin Ethanin huokaisevan ennenkuin hän puhui.

"Älä jooko mee kouluun tänään. Sä voit tulla Nicon luo. Me voidaan hakee sut. Mulla on ikävä."

"En mä tiiä. Mun ehkä kannattais käydä kouluu, että pääsen nää kurssit ees läpi." Vastasin hieman epävarmana.

"Jooko Oliver. Mä haluun selvitellä sun kaa asioita." Ethan sanoi. Pysyin vain hiljaa. Mietin tarkasti, että menenkö mielummin Ethanin, oman poikaystäväni luokse vai kouluun, hullujen sekopäiden joukkoon. Ehkä vastaukseni oli ilmiselvä. Ikävöin jo nyt Ethanin hiuksien pehmeyttä, hänen tuoksuaan ja sitä, kun hän silittää poskiani.

"Okei, mä tuun sun luo. Missä se Nico asuu?" Kysyin. Kuului pientä kahinaa ja kohta avainten kilinää.

"Ootko lähellä kouluu?"

"Joo." Sanoin. Ethan kertoi tulevansa hakemaan minut koululta, joten lähdin kävelemään hieman nopeampaa. Halusin jo nähdä hänet ja saada kaikki ne kivuliaat muistot pois mielestäni.

Odottelin koulun pihalla kädet taskuissa Ethania. Monet katsoivat minua kummaksuen, kun kävelivät ohitseni. En kuitenkaan jaksanut välittää heistä, kun mielessäni pyöri Ethan, pelkästään hän.

Näin tutun tummahiuksisen pojan kävelevän kohti koulua, joten lähdin heti juoksemaan häntä kohti. Ethan hymyili leveästi, kun näki minut juoksemassa luokseen. Hyppäsin hänen syliinsä kietoen käteni ja jalkani hänen ympärilleen. Tuoksutin hänen tuoksuaan, 'maailman ihanin' sanoin itselleni mielessäni.

"Mulla oli ikävä." Mutisin Ethanin kaulaa vasten.

"Arvaa oliko mulla. Satutti tosi paljon nähdä sut semmosena." Hän hieman apeana sanoi.

"Anteeks." Nostin pääni hänen kaulastaan ja laskeuduin takaisin maahan omille jaloilleni.

"Ei se mitään. Haluutko mennä Nicon luo? Siellä saadaan keskustella rauhassa." Ethan ehdotti. Suostuin hänen ehdotukseensa nyökkäämällä päätäni. Lähdimme vierekkäin kävelemään kohti Nicon asuntoa. Hieman epävarmana otin Ethanin kädestä kiinni. Hän onneksi vain hymyili ja piti kädestäni tiukasti kiinni. Ei helvetti, olen liian rakastunut tähän poikaan jo.

Pitkän odotuksen jälkeen sain tän valmiiksi :) toivon TODELLLLLLA paljon, että tykkäsitte vaikkei tässä nyt tapahtunutkaa mitää🤷🏼‍♀️ mutta käytin tähän aikaa, jonka oisin voinu nukkuu. Mutta te ootte tärkeempiä☺️

Kiitos kun luit💖 muistakaa, että aina saa myöskin votee ja kommentoida!