Pojat ei pussaa poikia

21.

Oliver

Ethan saattoi minut kouluun seuraavana päivänä. Olimme aamulla käyneet hakemassa minulle puhtaat vaatteet ja tämän päivän kirjat. Onneksi vain Iida oli kotona. Kuitenkin hän vain virnisteli ja teki epämääräisiä ilmeitä, kun Ethan ei katsonut.

"Ethan."

"Mm?" Ethan käänsi päänsä katsomaan minua. Katsoin vielä hetken yhdistettyjä käsiämme ja sitten Ethanin kasvoja.

"Iida tietää meistä." Hiljaa sanoin. Ethanin kasvoille nousi huvittunut hymy. "Mitä?" Hieman nolona naurahdin.

"Ei mitää." Ethan vastasi. Pysyin sitten vain hiljaa jatkaen kävelyämme kohti koulua. Koko aamun olimme molemmat olleet hieman hiljaisia. Ei se haittaa, mutta minua vain pelottaa ja huolestuttaa jos Ethanilla ei ole kaikki hyvin. Yölläkin molemmat heräsimme, kun hänen vanhempansa tulivat kotiin, eivätkä he todellakaan olleet selvinpäin. Ethan ahdistui heti, kun kuuli heidän humalaiset äänensä eteisestä. Silittelin hänen hiuksiaan ja pusuttelin hänen kasvojaan ja hieman kehoaan, jotta hän rauhoittuisi, ja onneksi niin kävi.

"Heippa kai sitte." Ethan pysähtyi ja päästi kädestäni irti, kun olimme koulun pääovilla. Katsoin vain hiljaa Ethanin pahoittelevia kasvoja nostaen sitten käteni känen poskelleen ja silittäen sitä peukalollani hellästi. "Mä tuun vaikka hakee sut koulun jälkee?" Ethan ehdotti. Nyökkäsin päätäni melkein kyyneleet silmissä, koska en halunnut kohdata kaikkea sitä paskaa mitä koulussa minusta levitellään yksin. En halua Ethania vierelleni, vaan TARVITSEN hänet vierelleni. Olen ehkä jo hieman addiktoitunut tuohon tupakan tuoksuiseen, pitkään poikaystävääni. Hymähdin kai hymyillen ääneen, kun Ethan kohotti kulmaansa.

"Ei mitään, hölmö." Suukotin nopeasti hänen huuliansa hieman kurotellen varpaillani.

"Uskon, ettei porukat aijo tulla kotii täksi yöksi nii oisitko tullu vielä toiseksi yöksi?" Nyökkäsin päätäni hymyillen ajatuksesta minusta ja Ethanista yhdessä.. jossain pimeässä sängyn nurkassa täysin kahdestaan vaatteet lattialle heiteltyinä ja- vittu Oliver!

"Mutta mee nyt." Ethan suuteli huuliani ahnaasti puristaen samalla takapuoltani saaden minut hiljaa huokaisemaan Ethanin suuhun. Erkanin sitten suudelmasta ja käännyi vilkuttaen kohti koulun sisäänkäyntiä. Ethan tottakai läpsäisi takapuoltani ja lähti sitten hymyillen luultavasti takaisin kotiinsa.

Kun astuin kouluun sisään käytävillä virtasi porukkaa. Pidin tiukasti reppuni olkaimista kiinni toistaen mielessäni Ethanin eilisiä sanoja. "Kaikki in hyvin, kukaan ei tee sulle yhtään mitään, mä lupaan."

Myöhemmin istuessani luokkaan ihan perälle nurkkapaikalle. Leo virnisti minulle ja tuli viereeni istumaan. Tuijotin vain pöytääni hiljaa, koska eikö Leon pitänyt olla vihainen minulle tai jotain?

"Missäs Ethan on?" Leo kysyi yhtäkkiä pilkalliseen sävyyn.

"Mitä se sua hyödyttää?" Vastasin hieman vittuuntuneena. Opettaja onneksi aloitti juuri tunnin, kun Leo oli sanomassa jotain.

"Tänään ei tarvita kirjoja. Muutenkin matikan tunnin sijaan puhumme ehkä vähän tärkeämmästä aiheesta koulullamme." Opettaja sanoi tarkastellen meitä kaikkia luokan edestä. Ahdistuneena vain tuijotin syliini odottaen opettajan alkavan puhuvan aiheesta. Leo hinasi koko ajan penkkiään lähemmäksi minua.

"Lopeta." Sihin hiljaa. Leo vain virnisti enemmän. Nousin sitten nopeasti penkiltäni napaten reppuni mukaani ja kiitäen sitten pois luokasta. Opettaja katsoi minua suu ammollaan, kun kaikki oppilaat vain tirskuivat. Kuitenkin vain juoksin ulos yrittäen soittaa samalla Ethanille.

"Oliver? Mikä on?"

"Tuu jooko hakee mut." Melkein itkin puhelimeen.

"Missä sä oot?" Ethan kysyi. Kuulin pienen kolahduksen ja sitten Ethan taisi lähtemään juoksemaan.