Pojat ei pussaa poikia

6.

Ethan

Kun kävelin kentälle muiden luokse, sain outoja katseita. Opettaja varsinkin näytti hyvin yllättyneeltä nähdessään minut tulemassa tunnille. Täälläkin olen vain sen yhden pojan takia...

"Ja mikäs saa Ethanin tulemaan liikuntatunnille moneen vikkoon?" Opettaja Juho naurahti. Muut vain katsoivat minua peloissaan, varmaan kasvoistani johtuen.

"Kai mä saan tunnille tulla? Vai pitääkö siihenki olla joku erikoislupa päästäkseen tunnille?" Päätin käyttäytyä vähän vittuilevasti. Opettaja vain käski minun mennä muiden kanssa pelaamaan, minkä tein.

Koko ajan odotin Oliverin tulevan takaisin tunnille, mutta häntä ei näkynyt. Etsimiseni sai keskittymiseni pelistä herpaantumaan aika usein. Aloin myös haastamaan riitaa Antonin kanssa. Riidan syy oli, kun kuulin hänen naureskelevan kavereidensa kanssa Oliverin kaatamisesta.

"Hemmetin idiootti!" Huusin ja nyrkkini osui voimakkaasti suoraan Antonin nenään. Pieni rusahdus kuului ja verta tuli aika paljon. Katsoin huvittunut virne kasvoillani kuinka Antonin kaverit auttoivat hänet ylös maasta. Opettajakin oli hävinnyt puhumaan johonkin puhelua, onneksi menikin.

"Tajuutko sä ettei mulle kannata ryttyillä?" Tartuin vielä Antonin verisestä paidankauluksesta kiinni. Hän nyökkäsi päätään pelokkaana saaden minut naurahtamaan. Heitin pojan selälleen maahan ja lähdin paikalta. Opettaja yritti huutaa perääni, mutta laitoin vain kuulokkeet korviini ja musiikit täysille.

Kävelin vain rennosti kotiin päin. Olin juuri jonkun puiston kohdalla ja siellä näin Janeten jonkun pojan kanssa. Hän ei näyttänyt meidän koululaiseltamme. Ja Janette näytti hyvin läheiseltä pojan kanssa.

Pysähdyin puiston kulmalle selaamaan puhelintani. Ei siellä oikeasti mitään kiinnostavaa ollut. Enemmänkin olin vain katsomassa mitä Janette tekee tuon pojan kanssa.

Poika läheni hyvin lähelle Janettea. Janette vain naureskeli iloisena. Kuitenkin poika näytti suutelevan Janettea ja hän tottakai takaisin. Katkerana katsoin heitä. En itkenyt, en raivonnut, en pystynyt siihen. Tuijotin vain kuinka Janette vastasi pojan suudelmaan yhtä intohimoisesti.

En tiedä kauanko seisoin siinä, mutta kun he vihdoin lopettivat oli Janette jo melkeinpä pojan sylissä. Mitä vittua?! Eikö Janette muista edes omaa poikaystäväänsä?

Näin pienen oranssipäisen pojan kävelevän minua kohti. Minut nähtyään hän näytti pelokkaalta ja yritti päästä ohitseni mahdollisimman nopeasti. Tunnistin pojan Oliverin kaveriksi, Leoksi.

"Leo oliko?" Varmistin vielä. Yritin näyttää siltä samalta pelottavalta ja uhkaavalta vaikka sisältäni olin rikki... vain halin tarpeessa.

"J- joo." Leo mutisi hiljaa ja puristi reppunsa olkaimia tiukasti.

"Missä Oliver?" Kysyin. Leon katse kääntyi vihdoin minuun ja hän näytti vain kummastuneelta, ei pelokkaalta.

"Kotona kai? Sillä loppu äsken koulu." Leo kertoi hiljaa. En meinannud edes saada pojan puheesta selvää, sen verran hiljaa hän puhui.

"Tiesikkö sä, että se oli terkkarilla tänää?"

"En. Miks se oli?" Leo pudisti päätään. Hän näytti heti katuvan jatkokysymystään.

"Joku meni kaatelee sitä liikunnassa." Sanoin ja Leo nyökkäsi ymmärryksen merkiksi. Tuli hiljaisuus. Leo katseli ympärilleen kiusallisesti ja minä taas tuijotin edessäni olevan puun latvaa.

"Saanko mä Oliverin osotteen?" Sain katseeni vidoin irti puusta. Leo katsoi minua suurin silmin. Kasvoillani oli kysyvä ilme ja Leo heti kyykistyi maahan. Hän otti repustaan kynän ja repäisi jostain vihkosta palasen. Hän kirjoitti siihen osoitteen nopeasti huomattavasti käsi täristen ja ojensi sen sitten minulle.

"Kiitti." Sulloin lapun taskuuni. "Sulla on varmaa kiire. Kiitti Leo." Sanoin vielä ja lähdin. Leokin lähti nopeasti jatkamaan matkaa. Katsahdin taakseni ja näin sen pojan Janeten kanssa edelleen siinä puiston penkillä lähekkäin.

Oliverin talo sijaitsi hieman kalliin näköisellä alueella. Tiellä oli monia erivärisiä omakotitaloja. Itse asuin kauempana kerrostalossa, ei sekään mikään paras ole, mutta ei mikään huonokaan.

Osoite näytti olevan harmaa yksikerroksinen isopihainen talo. Pihassa oli musta Audi ja muutama pyörä. Myöskin pihaa koristi värikkäät kukat ja suuri omenapuu. Kuljin vain hiljaa talon etuovelle toivoen sen olevan Oliverin. Kun koputin oveen sydämmeni hakkasi todella kovaa. En ollut koskaan näin hermostunut. Kuitenkin, kun ovi tultiin avaamaan jäädyin. Sen tuli avaamaan Oliver..

Sain tänki vihdoin kirjotettuu. Ei oo mikään hirveen pitkä, mutta jotain kuitenki.

Toivottavasti tykkäsitte ❤️