Pojat ei pussaa poikia

39.

Oliver

Nyt se hetki sitten koitti. Halasin Ethania kaikilla voimillani, puristaen samalla silmiäni kiinni. "Hyvin se menee. Sä oot tosi rohkee, rakas." Ethan kuiskasi korvaani saaden oloni hieman paremmaksi. Nostin pääni hänen kaulastaan ja kurottauduin tämän huulille.

"Rakastan sua." Kuiskasin hiljaa. Ethan sanoi myös nuo ihanat sanat takaisin ja halasi minua vielä kerran tiukasti. Lähdimme sitten käsikädessä kohti äitiä, kuka touhusi keittiössä.

"Hei Oliver.. ja Ethan." Hän katsoi minua hieman pettyneenä huomatessaan Ethanin. Puristin vain liitettyjä käsiämme yhteen tiukemmin ahdistuneena.

"Äiti voitko sä istua alas? Mulla on sulle jotain tosi tärkeetä." Sanoin. Kummissaan äiti katsoi minua, mutta onneksi hän jätti siivouksen sikseen ja tuli istumaan pöydän ääreen. Istuimme Ethanin kanssa tätä vastapäätä, molemmat hyvin jännittyneinä.

"Mitä teillä siis oli?" Katsoin Ethania ensin, mutta käänsin sen sitten äitiini.

"M- mut on raiskattu. Tai ei ihan.. vaan seksuaalisesti ahdisteltu." Hiljaa kuiskasin. Äidin ilme muuttui heti järkyttyneeksi ja kohta hänen silmästään putosi kyynel. "Älä jooko itke, ei se niin iso asia oo." Hädissäni sanoin.

"Ai ei vai iso asia?! Millon tää on tapahtunu? Miks sä et oo kertonu mulle yhtään aikasemmin? Oliver, mä oon sun äiti!" En enää tiennyt mitä sanoa, joten murruin itsekkin vain itkemään. Ethan pyyhki kyyneliäni parhaansa mukaan ja yritti lohduttaa meitä molempia.

"Oliver, mee vaikka sun huoneeseen. Mä selvitän tän asian sun äitis kaa." Ethan kuiskasi korvaani. Katsoin häntä itkuisena, mutta kysyvästi. Onneksi Ethan tajusi, mitä katseellani tarkoitin. "Mä tiiän kaiken mitä siellä tapahtu. Mee vaan nyt, rakas." Nyökkäsin päätäni, nousin tuolilta pyyhkien kyyneliä ja lähdin keittiöstä huoneeseeni.

Istahdin vain sängylleni. Ihmettelin suuresti miten Ethan tiesi kaiken, mitä tapahtui. Eihän hän vain ollut osana sitä, eihän? Nappasin tyynyn syliini ja katsoin kuinka se kastui kyynelistäni. Ahdistus sisälläni kasvoi, eikä happi tuntunut enää kulkevan. Itkin vain loputtomasti haukoen henkeäni. Yritin jopa peittää suutani kädellä, mutta ei sekään auttanut mitään, koska silti itku muuttui kovaääniseen huutoitkuun.

"Vittu." Kirosin hiljaa ja kaaduin sängylle selälleni. Halasin tyynyä sylissäni tiukasti kuvitellen sen olevan Ethanin täydellinen vartalo. Kuitenkaan kuvittelu ei onnistunut, kun aloin taas kuulemaan Joelin naurun pääni sisällä ja tuntui, kuin joku olisi kosketellut ihoani. Kylmätväreet menivät koko kehoni läpi, kun itkin ja haukoin henkeäni. "Auttakaa joku." Kuiskasin tyhjään huoneeseen.

Kyyneleet vain virtasivat silmistäni, kun puristin itseäni pienelle kerälle keskellä sänkyä. Tyyny oli edelleen käsissäni, enkä pystynyt päästämään siitä irti. Tuntui, että se olisi ainut apu tällähetkellä, kun Ethan ei ole täällä.

Yritin moneen kertaan saada itkun loppumaan ja hengityksen tasaantumaan, mutta turhaan. Näkökenttäni sumeni vain enemmän ja päässä alkoi heittää. Pyörrynkö mä nyt? Kuolenko mä tähän?

Kuulin kiivasta puhetta huoneeni ulkopuolelta. Ethan jo korotti ääntään äidille ja toisinpäin. Melkein rukoilin jo, että Ethan tulisi huoneeseen. Happi tuntui jo loppuvan. Kyyneleet olivat nyt vain kuivuneet janat poskillani, kun tuijotin melkein elottomana seinää. Kuulin vain kellon tasaisen raksutuksen ja puheen oven takaa.

"Oliver onko kaikki hy- ei helvetti sentää!" Yhtäkkiä ovi avautui ja Ethan ryntäsi luokseni. Hän nosti minut varovasti istumaan viereensä, katsoi minua huolestuneena ja otti käsistäni kii. "Kato mua Oliver." Silmäni harhaili missä sattuu ja koko kehoni tuntui olevan pilven keveä.