We just kind of did it || Larry Stylinson

Luku 2

Noniin täällä sitä taas ollaan! Uusi viikko, uusi luku. Mun omasta mielestä tää luku on jotenkin erittäin huono, mutta toivon, että te tykkäätte siitä. En teitä tän enempää pidättele, sillä tiedän, että moni teistä haluaa jo lukea Harryn reaktion Louisin paljastukseen, joten mennääs sitten vaan luvun pariin! Toivottavasti tykkäätte!

"Harry ne huhut ovat totta."

"Mi-minä olen raskaana"

~

Louisin sanat kaikuvat päässäni yhä uudelleen ja uudelleen. Miehen suun muodostavat sanat, hänen kerrottuaan minulle, ettei lehtien kirjoittamat jutut olleetkaan vain täyttä paskaa. Hänen kerrottuaan minulle olevansa raskaana. 

Huoneeseen on muodostunut pitkä hiljaisuus, mikä on jatkunut jo monia minuutteja. Ilmeeni on varmaan mitä typerin ja yllättynein. En tiedä mitä sanoa. Tai tiedän, mutta kysymyksiä on niin monia. En tiedä mistä aloittaa, mitä edes sanoa kihlatulleni. Oloni on kuin vasaralla päähän lyöty.

"Onko se minun?" Ensimmäiset sanat karkaavat suustani. 

Louisin ilme muuttuu erittäin hämmentyneeksi. Hän nyökkää. "En ole ollut kenenkään muun kanssa sillä tavalla vuosiin, joten joo. Olen aika pirun varma, että se on sinun."

Nyökkään hitaasti. "Okei." Sanon hiljaa. Alan näprätä kynsinauhojani, miettien mitä tehdä tai sanoa seuraavaksi.

"J-jos et halua meitä enää, niin minä kyllä ymmärrän." Louis alkaa yhtäkkiä nyyhkyttää.

Käännän katseeni mieheen. Hänen silmänsä täyttyy kyyneleistä ja miehen keho tärisee itkemisestä.

"Hei rakas, älä itke."

"Miksi itket?" Kysyn ja nousen penkiltä halatakseni kihlattuani.

Louis kiertää kätensä tiukasti ympärilleni, paitani kastuen vain sekunneissa miehen kyyneleistä.

"Sinä et halua pitää sitä." 

"Ja minä haluan. En suostu aborttiin en vaikka, kuinka pyytäisit." Louis kertoo paniikissa pudistellen samalla päätään.

Mitä?

"Louis en minäkään halua, että teet abortin."

"Enkä todellakaan halua, että lähdet luotani." Kerron.

Louis nostaa katseensa minuun. "E-etkö?" Hän nikottelee.

Pudistan päätäni. "En rakas, en todellakaan."

Louis pyyhkäisee paitansa hihaan räkää nenänsä alta. "Miksi sitten menit niin hiljaiseksi, kun kerroin sinulle?"

"Louis sinä juuri kerroit, että minusta tulee isä." 

"Sitä, kun ei ihan joka päivä kuule."

Naurahdamme molemmat.

Pyyhin Louisin kasvoilta kyyneleitä. ""E-en vain tiedä mitä sanoa." Kuiskaan.

"En vain osannut odottaa tuollaisia uutisia ja-" Huokaisen syvään.

En voi estää onnellisuuden tunnetta ilmestymästä kasvoilleni suuren hymyn muodossa. "Olen vain niin sanaton, mutta niin onnellinen." Kuiskaan.

Louis naurahtaa hellästi. "Minäkin olen." 

~

Olemme juomassa lämmintä kaakaota olohuoneessa samalla seuratessamme lumisadetta ikkunasta, kun mieleeni juolahtaa uusia kysymyksiä.

"Monennella viikolla oikein siis olet?" Kysyn poikaystävältäni.

Louis siirtää katseensa minuun. Hän miettii ja piirtelee sormellaan lämmintä kuppiaan vasten. "En oikeastaan tiedä." Hän myöntää hetken päästä.