We just kind of did it || Larry Stylinson

Luku 28

Moi kaikki. Se ois taas maanantai ja uuden luvun aika. Tosiaan tää syksy onkin menny todella nopeasti ja nyt ollaankin tällä viikolla menossa jo joululomalle! Mikä on mahtavaa, koska saa rentoutua ja ei oo koulua. Ja on joulu ja uus vuos. Tää kuitenkin tarkottaa myös sitä, että multa ei tuu lukuja nyt enää tänä vuonna, joten jääkööt tämä 2019 vuoden viimeiseksi luvuksi. Älkää kuitenkaa huoliko, mä palaan takaisin heti tammikuun alussa. Joten hyvää joulua ja uutta vuotta kaikille. Nähdään taas!

Ilmeettömät kasvot tuijottavat minua peilistä. Väsyneet vihreät silmät, joiden alla koristaa tummat silmänaluset. Myös yksinäinen finni päätti ilmestyä otsaani viime yön aikana, jota meikkaaja yrittää paraikaa piilottaa kaikilla maailman meikkivoiteilla sun muilla parhaansa mukaan. Hän huokailee turhautuneena ihan korvani juurella ottaessaan kädeltään lisää peitevoidetta. Hän kiroaa finniä mumisten.

Minua ei kuitenkaan kiinnosta välittään. Siirrän muutaman millin päätäni vasemmalle, mikä saa naisen nappaamaan lujaa leuastani kiinni ja kääntämään päätäni ainakin viisi senttiä oikealle. Nainen katsoo minua varoittavasti, kuitenkaan sanomatta mitään.

Pyöräytän naiselle silmiäni. Päätän antaa hänen tehdä parhaat taitonsa naamani kanssa ja itse sulkea silmäni ja yrittää rauhoittua. Meinaan naurahtaa ääneen.

Rauhoittua.

Niin, kun nyt.

Hah...

Olen noin tunnin päästä menossa kertomaan koko maailmalle saavani lapsen ihan muutamien kuukausien sisällä. Vahvistamaan paparazzi kuvien olleen aitoja ja, että minä todella sain miesystäväni paksuksi, vaikka se onkin todella harvinaista, eivätkä kaikki vielä tänä päivänäkään usko miesraskauksiin.

Noh, totta puhuen en minäkään oikein niihin uskonut. En ennen kuin sain kokea tapahtuman omin silmin.

Avaan silmäni ja katson peilin kautta meikkauspaikan takaseinää vasten nojailevaa pehmeää mustaa sohvaa, jossa Liam ja Adam juuri chillailevat puhelimillaan. Sohvalle mahtuisi vielä yksi, enkä pysty estämään toivomastani, että se yksi olisi Louis.

Mies jäi kotiin. Hänkään ei oikein saanut yöllä unta, koska tiesi minulla olevan tänään tämä haastattelu. Hän ramppasi koko yön vessassa, niin monesti, että seitsemännen kerran jälkeen sekosin laskuissa. Joka kerta hän sanoi vessahädän olevan syy. Tiedän kuitenkin, että ne selitykset olivat valhetta ja oikeasti hän meni itkemään vessaan.

Louis on peloissaan ja hän syyttää itseään tästä kaikesta. Olen sanonut hänelle muutaman vuorokauden aikana ainakin miljoona kertaa, ettei hän saisi syyttää tästä itseään ja ettei tämä ole hänen syynsä.

Koska ei tämä ole. En voisi ikinä syyttää Louisia, että paparazzit nyt vain saivat ne kuvat hänestä. Louis on viimeisillään raskaana ja hän on salannut raskautensa koko maailmalta erittäin mainiosti kaikkien näiden kuukausien aikana. Olen ylpeä hänestä, miten hän sai piiloteltua raskauttaan näinkin kauan. Muistan, kun Louisin vauvavatsa oli kasvanut sen verran, että sen pystyi jo erottaa, eivätkä isot hupparitkaan enää auttaneet, vatsa näkyi siltikin selvästi. Ehdotin silloin, että Louis jäisi kotiin, eikä oikein liikkuisi ulkomaailmassa, pelkäsin liikaa, että ihmiset tajuisivat hänen olevan raskaana.

Louis suuttui minulle siitä todella paljon, Riitelime asiasta. Mies kuitenkin piti tahtonsa, hän ei halunnut jäädä kotiin. Ja näiden kaikkien kuukausien aikana hän on käynyt joka arkipäivä töissä, hän on käynyt kauppakeskuksissa hakemassa vauvan tarvikkeita, rakentanut lapsellemme huonetta ja käynyt hakemassa tarvikkeita lapsen huoneeseenkin. Hän on viettänyt aikaa kaupungilla niin minun, Greetan kuin myös monien muidenkin ihmisten kanssa. Hän teki kaiken tuon ja paljon muutakin näiden kuukausien aikana, eikä kukaan ikinä tajunnut hänen olevan raskaana. Missään lehdessä, taikka sosiaalisen median palveluissa ei ole sanallakaan edes vihjattu Louisin raskaudesta. Ja se tekee minut ylpeäksi hänestä, Louis teki niin hyvää työtä ja hän yritti parhaansa. Ja pitkälle... hän jopa pärjäsi hyvin.